Tiimipostaus | Miksi bloggaan?

1.9.18


On syyskuun ensimmäinen päivä ja samalla ensimmäinen lauantai, mikä tarkoittaa tuttuun tapaan blogitiimipostausta! Tällä kertaa meillä on hieman uutisia. Etsimme nimittäin kesällä uusia jäseniä kutistuneeseen tiimiimme. Hakemusten perusteella valitsimme kolme uutta bloggaajaa mukaan porukkaamme! Tämä on ensimmäinen tiimipostaus, jossa uudet jäsenet ovat mukana, joten ajattelimme kaikki hieman kertoa omilla tavoillamme omasta blogistamme, miksi bloggaamme ja ehkä valottaa hivenen blogin historiaa, jotta uudet tuttavuudet tulevat hivenen tutummiksi. Jännää! Pidemmittä puheitta siirrytään tämän blogin tarinaan.

Perustin Unihiekkaa hiuksissa -blogin ja julkaisin ensimmäisen postauksen lokakuussa 2013. Olin sitä ennen kirjoittanut noin kahden vuoden ajan kristallista-nimistä blogia, mutta elämänmuutosten myötä se ei sisältöineen tuntunut enää omalta. Päätin repäistä ja aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Niin syntyi Unihiekkaa hiuksissa.

Halusin uuden blogini nimen olevan ehdottomasti suomenkielinen, sillä kirjoitan blogia suomeksi. Yritän parhaani mukaan vältellä anglismien käyttöä, mutta blogimaailmassa se on välillä hankalaa. Nimi kuitenkin täytyi olla suomeksi. Mielestäni unihiekka on sanana todella kaunis sekä ääntämykseltään että sisällöltään. Nukkumatti sirottelee nukahtavan silmille keveää hiekkaa, joka painaa silmät kiinni uneen. Unihiekkaa ja hiuksissa -sanat sointuvat mielestäni todella hyvin yhteen ja sanayhdistelmästä tulee mieleen utuinen, hivenen taianomainen kuva vaaleista hiekanjyvistä pitkillä hiuksilla. Tässä vuosien varrella unihiekka on tullut ironisestikin aika tutuksi, kun olen kamppaillut raastavan väsymyksen kanssa. Koinko jo blogin luomisen hetkellä poikkeuksellista väsymystä, joka vaikutti nimen luomiseen? En pysty sitä sanomaan, mutta vuoden 2013 lopulla kova väsymys kuitenkin alkoi. Blogin nimi unihiekkaa hiuksissa voisi kuitenkin merkitä väsymyksen lisäksi myös virkistäytymistä: hyvin nukuttujen yöunien jälkeen unihiekat pudistellaan pois silmistä hiuksille ja päivä voi alkaa.

Olen siis kirjoittanut tätä blogia kohta viisi vuotta. Se on ihan todella pitkä aika. Olen muuttunut ihmisenä tuona aikana todella paljon. Olen kuitenkin ylpeä tästä blogista kokonaisuutena ja postauksia lukemalla voi päästä mukaan tuohon kasvuun. Tämä on 408. postaus. Tähän blogiin on siis säilötty yli neljänsadan postauksen verran kuvia ja ajatuksia vuosien varrelta. Joskus pohdiskelin mielessäni, että olisi kiva saada blogin jutut kansien väliin esimerkiksi kuvakirjan tapaan, jotta ne säilyisivät myös paperiversiona, mutta se olisi niin kova homma, että taitaa jäädä tekemättä. Aina voi kuitenkin haaveilla.

Blogini 10 suosituinta postausta ovat Avon ja eläinkokeet, Gluteeniton ja maidoton marjapiirakka, Kroatian ostokset, Gluteenittomat vihikset, Kokemuksia Lushin tuotteista, Me kaikki olemme kauniita, Heinäkuinen linkkaa blogisi -postaus, Linkitä blogisi 2015 + arvonta, Fibromyalgia ja Lakto-pollo-demivegetaristeista ja muista ajan hermolla olevista.

Postaus, joka sisältää Avonin vastauksen erääseen blogini postaukseen, jossa pohdin merkin tuotteiden eettisyyttä, on saanut paljon katselukertoja, koska sitä on linkitetty ilmeisesti useampaankin otteeseen joihinkin Avonia käsitteleviin keskusteluihin. Itse en ole enää Avonilta tuotteita tilannut, koska heidän toimintansa vaikuttaa hieman hämäräperäiseltä useammankin eri lähteen mukaan ja olen löytänyt itselleni paremmin sopivia tuotteita. Resepti gluteenittomaan ja maidottomaan marjapiirakkaan on toiseksi suosituin, mikä on oikein kiva juttu, sillä se toimii oikeasti. Itsekin olen monta kertaa leiponut tuon ohjeen mukaan ja hyvää on tullut! Kroatian ostokset on yllättävästi kolmosena, koska en nyt tiedä, onko se mikään kovin upea postaus, mutta matkailu Kroatiaan on selkeästi lisääntynyt ja shoppailumahdollisuudetkin ilmeisesti kiinnostavat. Neljänneksi suosituin postaus on resepti gluteenittomista vihiksistä. Tämä oli suuren reseptin laadinnan ja kokeilun tulos. Itse en ole kyllä reseptiä kokeillut kuin tuon yhden kerran, pitäisipä leipoa uudemman kerran joskus vihiksiä! Kokemukset Lushin tuotteista ovat viidentenä, mitä en ihmettele lainkaan, sillä Lush kun ei markkinoi, on hyvä etsiä tietoa merkin tuotteista esimerkiksi juuri blogeista.

Kuudenneksi on listalle kivunnut tuore postaus kehopositiivisuudesta, mistä olen oikein iloinen. Ryntäykseen on saattanut vaikuttaa se, että linkkasin tuota postausta markkinoidessani blogini ensimmäistä kertaa omalle henkilökohtaiselle Facebook-seinälleni. Nyt jotenkin tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että haluan tehdä sen ja se kannatti. Listalla seitsemäntenä ja kahdeksantena postauksina ovat linkitä blogisi -postaukset vuosilta 2014 ja 2015. Näistä huomaa selkeästi sen, kuinka into ja kiinnostus bloggaamiseen on hiipunut vuosi vuodelta. Järjestin blogilinkkauksen myös vuonna 2016, mutta se ei ole päässyt listalle ollenkaan. Vuonna 2014 linkitä blogisi -postausta katsottiin 435 kertaa ja kommentteja tuli 66, seuraavana vuonna katselukertoja kertyi 259 ja kommentteja tuli 34 ja vuonna 2016 postausta katsottiin 170 kertaa ja blogeja linkitettiin 9. Yhdeksänneksi suosituin postaus käsittelee fibromyalgiaa ja kirjoitin sen juuri diagnoosin saamisen jälkeen. Kymmenenneksi listalle on kivunnut mielipide-postaukseni liittyen kasvissyöntiin ja sen lokeroimiseen ja ihmisten haluun laittaa itsensä erilaisiin kategorioihin.

Mistä blogini siis koostuu? Se koostuu esimerkiksi mielipiteistä, ruoasta, matkustelusta, sairastelukokemuksista ja eettisemmästä kosmetiikasta ainakin näin suosituimpien postauksen perusteella. Ja tottahan se on. Lisäksi postaan paljon ottamiani kuvia, kerron elämästäni kuulumisineen, höpöttelen ekologisemmista vaihtoehdoista ja fiilistelen pinup-juttuja. Blogini on siis aikamoinen sillisalaatti kaikkea, mikä minua kiinnostaa, sillä blogi on paikka, jonne haluan tallentaa sekä itseni että muiden iloksi parhaita kuviani, ajatuksiani ja tunteitani sekä hyväksi koettuja vinkkejä. Blogi on harrastukseni, jonka parissa voin valokuvata, kirjoittaa ja kokeilla uusia juttuja. Blogista en halua ottaa stressiä, vaikka se välillä sitä tekeekin. Pääosin se kuitenkin inspiroi minua ja saa kokeilemaan uusia juttuja, joihin en muuten ryhtyisi. On myös ihanaa, kun omat kuvansa, ajatuksensa ja kokemuksensa saa visuaalisesti nätisti talteen ja niitä voi selata myöhemminkin ja palata ajassa taaksepäin.

Pidän myös siitä yhteisöllisyydestä, joka meidän blogitiimissämme ja ehkä muutenkin blogimaailmassa vallitsee, vaikka se ei siellä aina niin konkreettinen olisikaan. Koska bloggaaminen ei ole enää niin suosittua kuin muutama vuosi takaperin, lisää se mielestäni tietyllä tavalla tunnelmaa, joka ainakin pienemmissä blogeissa vallitsee. Ne, jotka bloggaavat, bloggaavat siksi koska haluavat tehdä juuri sitä, eivät siksi, että saisivat julkisuutta. Sitä kun saa nykyään helpommin YouTubesta. Itse en ainakaan voisi kuvitella tekeväni videoita, koska haluan säilyttää yksityisyyttäni ja blogissa sen sääteleminen on helpompaa. Lisäksi pidän juuri kirjoittamisesta, enkä halua opetella höpöttämään kameralle. En myöskään ole persoonana sellainen, että saisin herätettyä tunteita puhumalla, mutta toivottavasti kirjoittamalla se joskus onnistuu!

Toivotan tässä postauksessa myös omalta osaltani lämpimästi tervetulleeksi kolme uutta blogitiimimme jäsentä. Elli kirjoittaa ELLI-blogia, Enni Aurore-blogia ja Ilona Stalkkaa mun elämää -blogia. Käykäähän vilkaisemassa kaikkien blogitiimipostauksia ja samalla tutustukaa hieman tarkemmin näihin uusiin tiimiblogeihin. Linkit löytyvät tuttuun tapaan alapuolelta!

6 kommenttia:

  1. En oo aiemmin tajunnutkaan, mutta täällä hei toinen, jonka blogitaival alkoi lokakuussa 2013! Oli myös tosi kiva kun kerroit taustaa sun blogin nimen takaa, oon nimittäin joskus miettinyt mitenköhän oot sen keksinyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, ollaan siis yhtä kauan kirjoitettu blogejamme, onpas hauska sattuma. :D Nyt on myös näköjään yksi mysteeri ratkaistu tämän postauksen myötä! ;)

      Poista
  2. Mäkään en tiennyt blogin nimen taustaa, kiva kun kerroit :)

    VastaaPoista
  3. Oon aina pitänyt sun blogin nimeä juurikin hurjan kauniina, sillä itelleni muodostuu nimestä sama mielikuva, jossa hiuksia koristaa hiekanjyvät. Muutenkin kekseliäs nimi, joten hauska tietää vähän taustaa siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Kiva, että sullekin tullut sama mielikuva. :D

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground