On helmikuun ensimmäinen lauantai eli tuttuun tapaan tiimipostauksen aika. Tällä kertaa halusimme tyttöjen kanssa kirjoitella aiheesta, joka raapaisee vähän pintaa syvemmältä, nimittäin itsetunnosta. Muistelen joskus miettineeni, että voisin kirjoittaa tästä aiheesta blogin puolelle, mutta jostain syystä se on aina jäänyt. Nyt on sitten hyvä hetki blogitiimin inspiroimana istahtaa miettimään tätä aihetta.
Itsetunto on herättänyt minussa paljon ajatuksia, sillä aiemmin minulla oli todella huono itsetunto. Olin peruskoulussa joinain aikoina todella yksinäinen, minkä vuoksi ajattelin, että minussa täytyy olla jotakin vikaa, kun en pääse porukoihin ja jään aina syrjään. Siitä ajattelutavasta on ollut hyvin vaikea päästä irti, mutta vuodet ovat opettaneet kaikenlaista ja voisin tällä hetkellä sanoa, että minulla on aika hyvä itsetunto. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että olisin loistava esiintyjä tai saisin hurmattua kaikki puolelleni, vaan sitä, että minun on hyvä olla itseni kanssa ja tiedän, missä olen hyvä, missä huono ja millaisia ominaisuuksia minulla on. Itsetunto on mielestäni ennen kaikkea itsensä tuntemista ja sitä kautta hyväksymistä itsensä sellaisena kuin on. En todellakaan sano, että olisin itseeni ja kaikkiin osa-alueisiini koko ajan tyytyväinen, vaan välillä minulla on suuria vaikeuksia ymmärtää itseäni ja tapoja, joilla toimin. Välillä mietin ihan hirveästi, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat ja kärsin siitä. Parempi itsetunto vain estää jäämästä märehtimään niitä huonoja puolia ja auttaa siirtymään ajatuksissa eteenpäin.
Nuorempana olin todella ujo ja sisäänpäin kääntynyt. Välillä ihmettelen sitä, mikä sai minut sellaiseksi. Vieläkään en ole mikään maailman luontevin uusissa tilanteissa ja joskus tietynlaiset sosiaaliset tilanteet hirvittävät minua, mutta pääosin nykyisin nautin ihmisten seurassa olemisesta ja uusiin ihmisiin tutustumisesta. Nykyään minua enemmän ahdistaa esimerkiksi se, että opiskeluni ovat siinä vaiheessa, että minun pitää tehdä paljon hommia yksin, lukea ja kirjoittaa itsenäisesti. Yksin pakertaminen tuntuu todella raskaalta ja aina kun näen ihmisiä, saan heistä valtavasti energiaa. Onneksi minulla on kavereita, joiden kanssa voi istua kirjastolla tuntikausia. Luemme ja opiskelemme välillä, kun taas joskus unohdumme höpöttelemään pitkäksikin aikaa. Mutta eihän sitä työpaikoillakaan töitä tehdä koko aikaa ihan sataprosenttisesti, haha!
Olen mielestäni aina ollut tällainen eli nauttinut ihmisten seurasta, minulla oli vain jossain vaiheessa suuria vaikeuksia itseni ilmaisemisessa. Siksi olen tehnyt paljon työtä itseni kanssa, että olen saanut parannettua itsetuntoani ja ulosantiani. Yksi käännekohta tässä matkassani oli se, että yläasteella hylkäsin minua alapäin katsoneet "ystäväni" ja etsin uusia kavereita, joihin tutustuminen oli olennaisen tärkeää. Heidän seurassaan sain olla paljon enemmän oma itseni ja siitä lähtien olen aktiivisesti pyrkinyt olemaan puheliaampi, sosiaalisempi ja antamaan itsestäni enemmän sosiaalisissa tilanteissa. Kun sain hyvää sosiaalista palautetta näiltä ystäviltäni, sain myös lisää itseluottamusta.
Toinen olennainen harppaus tällä matkallani oli toimittajan työn tekeminen. Aloitin työssä lukiosta juuri valmistuneena 18-vuotiaana. Olin edennyt pitkän matkan sulkeutuneesta itsestäni, mutta silti edelleen pelkäsin uudenlaisia sosiaalisia tilanteita. Osasin melko hyvin puhua ihmisten kanssa, mutta esimerkiksi puhelimessa puhuminen sai minut kauhun valtaan. Pelkäsin, jos puhelin soi tai minun piti soittaa jollekin. Toki tähän liittyi myös epävarmuus työn sisällöstä ja siihen, mitä piti sanoa ja millaisia käytännöt olivat, mutta kyllä minua pelotti itse soittaminenkin. Naamatusten ihmisten kanssa jutteleminen ja haastattelujen tekeminen oli paljon helpompaa. Ensimmäinen työkesä oli aika hankala, kun jännitin työskentelyä niin hirvittävästi. Toisena kesänä oli paljon helpompaa ja jonain kesänä vain huomasin, että ei tämä enää olekaan niin vaikeaa ja ihmisten kanssa puhuminen on helppoa. Edelleenkin joskus tulee mystisiä
en minä oikeasti osaa tehdä tätä hommaa tai
mitä ihmettä minä sanon tuolle, kun teen töitä, mutta ne ovat onneksi hyvin ohimeneviä ajatuksia ja saavat minut lopulta vain nauramaan itselleni.
Yliopistossakaan en aina ole ollut niin menestyvä porukoihin pääsemisessä, mutta iän kartuttua ja ajattelun kehityttyä olen oppinut ymmärtämään, että jos en sovi jonnekin, kyse ei ole siitä, että minussa olisi jotain vikaa, vaan siitä, että ihmiset ovat erilaisia ja on parempi, ettei yritä väkisin mitään. Yliopistoaika on ollut minulle kullanarvoisen tärkeää, sillä minne ikinä olen mennytkin, pääosin ihmiset ovat olleet todella ihania ja avoimia ja olen saanut paljon uusia ystäviä. On ollut todella tärkeää, että olen saanut ihmisiltä vastakaikua ja sitä myötä olen saanut paljon lisää itseluottamusta.
Itsetunto on siitä hassu ilmiö, että kukoistaakseen se vaatii sekä työtä ja ajattelutapojen muutoksia itseltä, mutta myös vastakaikua itsensä ulkopuolelta. Ennen kaikkea täytyy toki oppia tuntemaan itsensä ja ymmärtää omia ominaisuuksiaan, mutta jos ulkopuolelta sataa koko ajan sosiaalista lokaa niskaan, on heikon itsetunnon vahvistaminen varmasti hankalaa. Toki jos on niin teräksinen sisimmässään, ettei tarvitse muilta hyväksyntää ollenkaan, on todella onnekas siinä mielessä, ettei tarvitse itsetunnon rakentamiseen muiden apua.
Työtä toki pitää tehdä itsekin omalla kohdallaan, sitä en todellakaan kiistä. Kuten todettua, itsekin olen tehnyt pitkän matkan tämän kanssa. Voisin listata muutaman jutun, jonka koen tärkeimpänä matkalla hyvään itsetuntoon.
* Älä syyttele itseäsi, vaan pyri ymmärtämään, miksi teet tai koet asiat jollakin tietyllä tavalla. Itsensä tunteminen ja ymmärtäminen ovat avainasemassa hyvässä itsetunnossa.
* Vie itsesi mukavuusalueesi ulkopuolelle. Mene juttelemaan uusille ihmisille, hae vaativaan työhön, aloita projekteja ja avaa suusi tilanteessa, jossa haluaisit vajota maan alle. Voin kertoa, että varmastikaan joka kerta vastassa ei ole onnistuminen ja takkiin voi tulla pahastikin, minkä ansiosta tuntuu hirveältä, mutta siitä sitä oppii. Kun epäonnistuu tarpeeksi monta kertaa, ei enää välitä ja sitten kun onnistutkin yrityksessäsi, fiilis on monin verroin parempi.
* Anna negatiivisten tunteiden tulla. Joskus hävettää, nolottaa ja turhauttaa ihan hirveästi, mutta entä sitten. Ota negatiiviset tunteet vastaan, minkä jälkeen anna niiden ajelehtia pois. Muista, että jos mokaat ihan ultimaattisesti, kukaan ei muista sitä kahta sekuntia pidempään kuin sinä itse. Ihmiset haluavat ajatella pääsääntöisesti toisista hyvää, eivätkä tiiraile suurennuslasin kanssa toisista virheitä. Sinä itse jäät märehtimään omia epäonnistumisiasi, ei kukaan muu.
* Karsi elämästäsi negatiiviset ihmiset. Jos joku "kaverisi" saa olosi tuntemaan epämukavaksi tai vähettelee sinua, heivaa hänet elämästäsi. Ihmissuhteet ovat sitä varten, että niistä saa voimaa ja energiaa. Jos sinulla ei ole hyviä ihmissuhteita, koita luoda uusia. Kenessäkään ei tulisi roikkua vain siksi, että pelottaa olla yksin tai ei ole ketään muitakaan. Muista, että sinä olet aina se tärkein ja jos joku ihminen ei arvosta sinua, hän ei ole sinun arvoisesi.
* Älä mieti, mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat. Kukaan ei ole sellainen, josta kaikki pitäisivät. Kun itse tiedät, mitä teet, sinun ei tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat, koska sillä ei ole minkäänlaista merkitystä.
* Kehitä hyviä puoliasi ja hyödynnä niitä. Kun olet oppinut tuntemaan itseäsi yhä paremmin, tiedät missä olet hyvä. Kehitä näitä puoliasi ja hyödynnä niitä. Kun pärjäät jollain osa-alueella, huomaat, että onnistut muuallakin.
* Hyväksy itsesi. Jos et ole maailman sosiaalisin ihminen, joka ottaa johtajan roolin jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, hyväksy se. Jos et omista hyviä geenejä, joiden avulla voi saavuttaa pyykkilautavastan, hyväksy se. Taitoja voi oppia ja monissa asioissa voi mennä eteenpäin, mutta kukaan ei voi olla paras kaikessa. Ole ylpeä hyvistä puolistasi ja hyväksy heikommat puolet. Meissä kaikissa on paljon hyvää ja ripaus niitä huonompia juttuja, sillä täydellisyys on tylsää.
Voisin kirjoittaa tästä aiheesta vaikka kuinka paljon, sillä olen miettinyt näitä juttuja elämäni aikana todella paljon. Kaikkein tärkeintä mielestäni on, että oppii tuntemaan itsensä ja hyväksymään myös ne huonommat puolet. Hyvä itsetunto on sitä, että on hyvä olla itsensä kanssa, missä ikinä onkaan. Ja kun on hyvä olla itsensä kanssa, vain taivas on rajana!
Alla olevista linkeistä löydät muiden tyttöjen ajatuksia itsetuntoon liittyen, käy ihmeessä lukemassa lisää tästä tärkeästä aiheesta!
