Muutos

28.1.19


Olen työtön työnhakija. Minä. Työtön. Ajatus on niin kummallinen. En ole ollut tekemistä vailla sitten lukiokesän vuonna 2010. Aina on ollut opiskeltavaa, projektia, toimittajan töitä tai vapaaehtoistöitä. Välillä velvollisuuksia on ollut moninkertaisesti siihen nähden, mitä omat voimavarani ovat olleet. Mutta marraskuussa tekeminen loppui kuin seinään. Tai no en nyt tietenkään täysin vailla tekemistä ole ollut, koska on ollut koko ajan jotain puuhailtavaa: kodin ylläpitoa, kavereiden ja perheen näkemistä, vapaaehtoistöitä, blogin kirjoittamista, pyhien viettoa ja valmistumisjuhlien järjestämistä. Mutta silti on ollut niin paljon aikaa miettiä ja pohtia. Aiemmin sitä on oppinut siihen, että tekemistä tulvii ovista ja ikkunoista. On tottunut siihen kaaoksen, että aina on jotain tehtävää ja on oppinut hoitamaan monia asioita yhtä aikaa. Nyt on ihan eri tavalla aikaa.

Kuitenkin välillä saa itsestä kiinni ajatuksesta, että on hirveä kiire. Voi olla, että olen luonteeltani sellainen sählääjä, että saisin kiireen aikaiseksi, vaikka minulla oli vain yksi ainoa asia hoidettavana viikossa. Jotenkin minä vain olen sellainen. Siksi tietyllä tavalla oikea kiire ei haittaa minua, kunhan se ei ihan jatkuvaa ole. Kun on aikaa paljon, saa aikaan jonkun kummallisen feikkikiireen. Kyllähän sitä aikaa kuluu kummasti, kun valvoo yökahteen kuunnellen äänikirjaa tai selaten loputtoman Instagramin syövereitä ja herää päivällä yhden aikaan jäätävään nälkään ja pöpperöiseen oloon. Sitten kun heräilee ja laittaa ruokaa ja syö, voi olla kello jo kolme iltapäivällä. No onpas ihme, että sitten tulee kiire johonkin iltamenoon. Samalla tuntuu, että muuttuu aikaansaamattomaksi. Kämppä on kuin pyörremyrskyn jäljiltä, eikä voi käyttää sitä perinteistä tekosyytä, että ei ole aikaa siivota. Hah. Aikaa on vaikka millä mitalla, viitseliäisyydestä sen sijaan taitaa olla kovakin pula.

Tässä on ollut aikaa miettiä. Muutenkin isojen elämänmuutosten yhteydessä tulee kummasti kelattua taaksepäin ja mietittyä mennyttä elämää. Kirjoitin Pihtiputaan maisterijuhliini puheen, jossa kertasin lyhyesti opiskeluvuosiani. Opiskelin seitsemän ja puoli vuotta yliopistossa. Kestää hetken aikaa kääntää ajatukset siitä pois. Että minä en enää opiskelekaan yliopistossa. Ainejärjestöjen kekkerit, sitsit ja kolmiot eivät olekaan enää minua varten. Se on taakse jäänyt elämänvaihe, jota voi joskus myöhemmin muistella kaiholla. Vielä en siihen pysty. Mielessä on niin tuoreena viimeisten kurssien ja gradun tekemisen aiheuttama tuska. Pakokauhun tunne siitä, että opiskelee yliopistossa kahdeksatta vuotta, eikä vieläkään ole valmistunut. En kaipaa sitä tippaakaan. Mutta kun en vielä ole oikein irtaantunutkaan siitä ajatuksesta. On vaikea uskoa, että en ole enää opiskelija, vaan olen jo oikeasti aikuinen. Valmistunut maisteri. Ja työtön. Ihan outoa.

Kun ihmiset kysyvät, olenko jo saanut työpaikan ja vastaan heille, etten ole, syntyy hiljaisuus. Minä rupean täyttämään sitä selittelyillä siitä, kuinka Museoviraston kahta viestintäasiantuntijan paikkaa haki yhteensä 279 ihmistä. Ja että eihän minulla nuo paperitkaan ole olleet vielä kuin pari viikkoa. Nuo hiljaisuudet tuntuvat niin syyllistäviltä. Olet opiskellut seitsemän ja puoli vuotta ja nyt olet valmistunut, mutta et vieläkään töissä. En silti usko, että ihmiset välttämättä näin ajattelevat. Se on vain minun oma pääni, joka täyttää nuo hiljaisuudet tuollaisilla ajatuksilla. Sillä itsehän minä itseäni paheksun. Minua kummastuttaa se, kuinka matalaksi tämä työttömyyden aika on mieleni oikein vetänytkään. Se paljastaa minusta hyvin paljon. Sen, kuinka suorituskeskeinen minä olenkaan. Miten itse arvotan itseni omien suoritusteni mukaan. Jos olen vähän yli kuukauden työttömänä valmistumiseni jälkeen, koen epäonnistuneeni. Olen tämän vaativuuden toki tiedostanut jo kauan, sillä olen kamppaillut oman täydellisyydentavoitteluni ja rajoitetun jaksamiseni kanssa jo peruskoulusta lähtien. Sairauteni erilaisten vaiheiden ja oireiden kanssa kamppailtuani olen joutunut löysäämään paljon, kun en vain yksinkertaisesti ole aina kyennyt tekemään niin paljoa. Silti tiedän, etten muutu tässä asiassa täydelliseksi koskaan. Olen vaatinut ja tulen vaatimaan itseltäni aivan liikaa. Aiemmin olen voinut lohduttaa itseäni, että olen ahkera, kun jaksan tehdä niinkin paljon sairauksistani huolimatta. Mutta nyt ei ole sitäkään oljenkortta käytettävissä. Minua suorastaan raivostuttaakin se, miten synkeäksi työttömyys on minut tehnyt. Tämän ajanhan pitäisi olla lomaa, vapautta kaiken maailman velvollisuuksista ja aamuherätyksistä. Mutta kun herään päivällä yhden aikaan jäätävän väsyneenä, aivan liian myöhään edellisenä iltana valvoneena, en koe sitä kovin nautinnollisena. Minä tarvitsen rutiineja ja pakkoja, tavoitteita, joita kohti kulkea.

Olen pitänyt kolmet maisterijuhlat parin viikon sisällä. Niin moni ihminen on onnitellut, halannut, antanut kukkia, lähettänyt viestiä, ojentanut kortteja ja kehunut papereitani, että se kaikki on ollut jotenkin hämmentävää. Haluaisin halata jok'ikistä, joka on muistanut minua ja onnitellut. On silmiä avaavaa tajuta, kuinka paljon ihmisiä oikeasti ympärillä onkaan. Siksi, kun äiti piti maljapuhettaan Pihtiputaan juhlissani, aloin väistämättä itkemään. Mielessä on niin monia tunteita helpotuksesta väsymykseen ja pettymyksestä riehakkuuteen ja ympärillä hirvittävä määrä ihmisiä minun takiani, minua juhlimassa. Juhlien järjestäminen olikin emotionaalisesti yllättävän rankkaa.

Mutta ei sitä osaa suhtautua kovin kevyesti niin paljon vaatineeseen urakkaan, sen päättymiseen ja suuren elämänmuutoksen keskellä elämiseen. Tällä hetkellä elämä näyttää avoimelta ja ehkä vähän pelottavaltakin. Nähtäväksi jää, mitä se tuo tullessaan. Minä olen kuitenkin valmis.

Maisterijuhlani

18.1.19

Postauksen kuvat ovat Jennyn käsialaa, paitsi viimeisen kollaasin oikeanpuoleinen kuva, jonka otti tätini Eija.

Viime lauantaina oli suuri päivä. Oli nimittäin minun maisterijuhlani aika. Juhlapaikkana toimi idyllinen puutalo Hommala, joka sijaitsee 20 kilometrin päässä Pithiputaan keskustasta Korppisen kylällä. Koska minulla ei ole ollut vielä töitä, ehdin järjestellä ja toisaalta myös stressata näitä juhlia erittäin paljon etukäteen. Sain maisterintutkintotodistuksen käteeni 30.12., joten hyvissä ajoin ainakin paperi tuli perille ennen juhlia, kun sitäkin aiemmin ehdin stressata ja paljon.

Vieraita kutsuttiin paikalle reilusti, koska halusin paljon ihmisiä ympärilleni juhlimaan saavutustani. Luonnollisestikaan kaikki eivät syystä tai toisesta paikalle päässeet. Itseni ja perheeni mukaan lukien juhlissa oli lopulta kuitenkin 50 henkilöä, joka on todella paljon. Se oli oikein sopiva määrä Hommalaan, sen isoon tupaan ja pieniin kammareihin.

Aluksi nostimme maljat ja äitini piti pienen puheen. Sen jäljeen ohjelmassa oli totta kai syömistä, kuten juhliin kuuluu. Tarjolla oli hirvikeittoa, jonka liha oli peräisin meidän omasta pakkasesta. Vaihtoehtona oli kasviskeittoa lihatonta ruokavaliota noudattaville. Lisukkeena oli erilaisia leipiä. Ruoan jälkeen oli vuorossa minun pitämäni puhe, jonka aikana tunteet nousivat pintaan, mutta onnistuin kuitenkin pitämään sen purskahtamatta itkuun! Puheessa kertasin menneitä opiskeluvuosia, sitä kaikkea, mitä niiden aikana oikein opinkaan ja kiittelin kaikkia rakkaita ihmisiä ympärilläni. Sain puheesta paljon kehuja ja joidenkin silmäkulmaan se oli kuulemma tuonut kyyneleenkin.

Puheen jälkeen juotiin kahvia ja syötiin kakkua. Yritin käydä puhumassa kaikille vieraille edes jonkin verran, sillä isoissa juhlissa on se huono puoli, ettei ehdi juttelemaan kaikkien vieraiden kanssa niin paljon kuin haluaisi. Onneksi ehdin jutella aika hyvin ihmisille, minkä lisäksi vieraat viihtyivät hyvin ja juttelivat keskenäänkin niin että salissa vallitsi kova puheensorina, vaikka booliakaan ei oltu vielä alettu tarjoilemaan. Oli niin ihana nähdä, kuinka toisilleen ennestään tuntemattomat ihmiset löysivät toisensa ja aiheita, joista jutella!

Jossakin vaiheessa sekoitimme boolit ja laitoimme ne esille. Lisäksi iltapalaksi oli tarjolla kasvis- ja lihapullia, makaronisalaattia, vihersalaattia ja leipiä. Musiikkia laitettiin taustalle soimaan tunnelmaa luomaan. Illan jo edettyä pidemmälle oli aika yhteiskuntapoliittisen Trivial Pursuit -kisan, jonka voitti joukkue, jossa oli kaksi yhteiskuntapolitiikkoa ja yksi journalisti. Julistinkin samalla yhteiskuntapolitiikan opinnot hyödyllisiksi, ainakin niiden avulla voittaa yhtesikuntapolitiisen Trivial Pursuit -kisan, jos ei muuta!

Illan kuluessa porukka väheni vähän kerrassaan ja me viimeiset valvoimme puoli kuuteen asti. Olin aivan rättipoikki, kun viimein kaaduin sänkyyn pitkän päivän jälkeen. Nämä tällaiset päivät jäävät mieleen ikimuistoisina, niin myös tämänkin! Kiitos kaikille päivän riennoissa mukana olleille! Nyt on tutkintoa juhlittu ja kunnolla!

ENFP:n elämää

9.1.19

Moikka! Tällä kertaa pureudutaan päänsisäisiin asioihin. Inspiroiduin nimittäin Emilian postauksesta, jossa hän erittäin kattavasti ja syväluotaavasti käy läpi omaa Myers-Briggsin tyyppi-indikaattori -testin tulostaan. Postaus oli erittäin mielenkiintoinen ja sai minut palaamaan aiheeseen ja pohtimaan omaa luokitustani. Julkaisin nimittäin taannoin oman tulokseni vuoden 2017 keväällä tässä postauksessa, jossa esittelin ja pohdiskelin saamaani tulosta. Tiedostan, että testiä pidetään monilta osin vanhentuneena, enkä kannatakaan tällaisten testien käyttämistä esimerkiksi rekrytoinnin yhteydessä, mutta henkilökohtaisesti oman persoonallisuuden, käytöksen ja ajatusmallien pohdiskelun ja ymmärtämisen välineenä tämä luokittelu voi toimia hyvin. Itse ainakin koen tulokseni oikeana ja hyödyllisenä. Testin mukaan olen ENFP-T eli kampanjoija. Katselin YouTubesta muutamia videoita aiheeseen liittyen ja moni pointti osui ja upposi. Ajattelinkin nyt hieman pohdiskella aihetta ja kirjoittaa ajatuksia liittyen ENFP:nä olemiseen.


Kampanjoija kuuluu ekstrovertteihin, mutta on niistä introvertein. Tämä kuvaa todella hyvin sitä ristiriitaa, jota olen kokenut koko elämäni ajan. Rakastan ihmisten kanssa olemista, keskustelemista ja huomion saamista, mutta toisaalta vetäydyn helposti kuoreeni ja väsyn sosiaalisista tilanteista. Siksi on hankalaa asettaa itseään oikein kumpaankaan kategoriaan ja se hämmentää itseä kovasti. Riippuu todella paljon seurasta, kumpi puoli näkyy voimakkaampana ja siksi eri ihmisillä saattaa olla minusta hyvin erilainen käsitys tämän ominaisuuden suhteen.

Eräässä videossa sanottiin, että ENFP:t eivät halua kontrolloida ihmisiä ja se tuntuu heistä hyvin vieraalta. Tämä pitää kohdallani hyvin paikkansa, sillä pidän ihmisten seurasta ja jutustelusta, mutta minusta ei todellakaan tulisi minkäänlaista myyjää tai markkinoijaa, joka pyrkii suostuttelemaan ihmisiä ja muuttamaan heidän mielipiteitään. Ihmisten lähentyminen vastoin heidän tahtoaan on myös erittäin hankalaa, mikä vahvistaa sen, ettei minua saisi esimerkiksi feissaamaan, ei sitten millään.

Kampanjoijat ovat erittäin herkkiä vaistoamaan sosiaalisissa tilanteissa yleisen ilmapiirin sekä ihmisten tunnetiloja. Eräässä videossa puhuttiin, kuinka jossakin tilanteessa henkilö voi kertoa tylsää tarinaa, jota ihmiset eivät jaksaisi kuunnella, mutta kertoja itse ei tajua tätä. Sen sijaan ENFP kiemurtelee ja kärsii vaistotessaan tukalan tilanteen. Tämä on niin totta! Videossa korostettiin myös sitä, etteivät kaikki ihmiset vaistoa näitä tunnetiloja ja tunnelmia, minkä vuoksi ENFP:llä on hallussaan varsinainen supervoima. Aina se ei kuitenkaan tunnu siltä. Tämä saattaa nimittäin osaltaan selittää introverttiyden piirteitä, sillä hankalassa sosiaalisessa tilanteessa ENFP vaistoaa, ettei yleisö ole vastaanottavainen, eikä siten ilmaise itseään mielellään.

Kiinnostava huomio oli myös se, että ulkopuolisen silmään ENFP:llä näyttää olevan paljon kavereita ja laajat sosiaaliset verkostot, mutta silti hän saattaa kokea yksinäisyyttä. ENFP nimittäin kaipaa syvää sidettä toiseen ihmiseen, mutta sitä ei synny, jos toinen ei ole täysin samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Siksi ENFP:llä on vain harvoja aitoja ystäviä ja tämän vuoksi hän saattaa kokea yksinäisyyden tunteita. Tämä on niin tuttua itselle.

ENFP:t juttelevat mielellään ihmisten kanssa, mutta he eivät jaksa pitkään pysytellä kovin pinnallisissa keskustelunaiheissa. Tämänkin olen niin huomannut itsestäni! Olen todella kiinnostunut ihmisistä ja siksi toisaalta, mistä hyvänsä he ovat innoissaan, haluan minäkin keskustella, mutta todella innostuneeksi ja inspiroituneeksi minut saa keskustelemalla syvemmistä aiheista kuten unelmista, toiveista, peloista, tavoitteista tai laajemmin kulttuurista tai yhteiskunnasta. 

Eräässä videossa sanottiin, että ENFP:t ovat huonoja monivalintatesteissä, koska he tarkastelevat asioista ja ilmiöitä niin monista eri näkökulmista, että he pystyvät perustelemaan jokaisen kohdan oikeaksi erilaisilla taustoituksilla ja näkökulmilla. Tämä on varmasti yksi syy, minkä takia minun on hankala hahmottaa esimerkiksi matematiikkaa, kun siinä ei pysty tarkastelemaan yhtä asiaa monesta eri näkökulmasta.

ENFP:t ovat erittäin kiinnostuneita maailmasta ja vielä kiinnostuneempia ihmisistä, jotka elävät siinä. He myös arvostavat erilaisia kulttuureja ja ymmärtävät, että asioita voidaan tarkastella monista erilaisista näkökulmista. Tämän vuoksi he opiskelevat mielellään psykologiaa, antropologiaa tai sosiologiaa! Tämä oli erittäin hauska ja itseen täsmäävä huomio näin yhteiskuntatieteilijänä!

Oletko tehnyt kyseistä testiä? Osuuko tulos oikeaan?

Tiimipostaus | 16 kysymystä ja vastausta vuodesta 2018

5.1.19


Vuoden ensimmäisessä blogitiimipostauksessa päätimme tyttöjen kanssa vastata kuuteentoista kysymykseen koskien mennyttä vuotta 2018. Kysymykset on muotoiltu Suvin postauksen pohjalta. Kuva liittyy tapaukseen, sillä vuosi 2018 jää minulle mieleen vuotena, jona valmistuin maisteriksi. Sain viime vuoden puolella todistuksenkin siitä!

1. Mistä vuonna 2018 tekemästäsi asiasta olet ylpeä?
Tähän on helppo vastata! Siitä, että sain kirjoitettua hyvän gradun ja valmistuttua maisteriksi. Ne olivat minulla tavoitteena viime vuodelle ja ne onnistuin tekemään!

2. Mikä inspiroi sinua vuoden aikana eniten?
Edelliseen kohtaan liittyen valmistuminen oli suuri tavoite, joka inspiroi tekemään työtä, vaikka se ei todellakaan aina huvittanut.

3. Millaisissa hetkissä koit suurinta elämäniloa?
Kun en ollut enää niin järkyttävän väsynyt kuin ennen ja tunsin aidosti ilon ja onnen tunteita. Varsinkin kesällä koin paljon näitä tunteita erilaisissa tapahtumissa käydessäni ja töissä juttujen valmistuttua. Myös syksyllä koin paljon erilaisia tunteita, myös iloa ja innostusta, kun tutustuin uusiin ihmisiin täällä pääkaupunkiseudulla.

4. Mikä kappale oli sinulle erityisen merkityksellinen kuluneen vuoden aikana?
Sigalan ja Paloma Faithin ihanan keveä Lullaby, jota kuuntelin monet monet kerrat ja joka sai minut aina hyväntuuliseksi ja joskus jopa tanssahtelemaan yksikseni. Viime vuonna halusin kuunnella paljon keveää ja iloista musiikkia raskaiden aikojen jälkeen. Ja Paloma Faith.

5. Miten pidit itsestäsi huolta vuonna 2018?
Varasin itselleni tarpeeksi vapaa-aikaa ja tuijotin Netflixistä sarjaa jos toistakin. Onnistuin aika hyvin antamaan itselleni luvan levätä silloin kun olin sairas, mikä ei todellakaan ole aina kovin helppoa. Syksyllä myös liikuin enemmän kuin aikoihin.

6. Mikä oli haastavinta vuoden aikana?
Ehdottomasti gradun tekeminen ja kaikkeen opiskelujen loppuun saattamiseen liittyvän stressin kestäminen.

7. Mihin lainaukseen ihastuit?
Gandhin "Be the change you wish to see in the world", koska sen näki monesti esimerkiksi Instagramissa ekologisiin valintoihin rohkaisemisen yhteydessä. Ja se on niin totta ja hyvin rohkaiseva ajatus. Meidän jokaisen teoilla on väliä!

8. Ketä haluaisit kiittää kuluneesta vuodesta?
Äitiä, joka jaksaa aina olla tukena sekä Idaa, joka auttoi minua niin paljon gradun kanssa!

9. Mitkä olivat tärkeimmät vuoden aikana oppimasi asiat?
Kärsivällisyys kannattaa ja tavoitteiden eteen täytyy tehdä kovasti työtä. Oikotietä onneen ei ole, mutta ahkeruus palkitaan aina!

10. Mikä kirja teki sinuun suurimman vaikutuksen?
En lukenut vapaa-ajan kirjoja ollenkaan, vaan erittäin paljon tieteellistä kirjallisuutta gradua varten, mutta sieltä ei nouse mitään yksittäistä kirjaa ylitse muiden, sillä luin niin paljon kaikenlaista mielenkiintoista liittyen feminismiin, työelämään ja perheellisyyteen.

11. Mitkä piirteesi pääsivät vuonna 2018 eniten esiin?
Sinnikkyys ja ahkeruus.Tein hurjan paljon töitä ja haluan kiittää itseäni siitä!

12. Mitä toivot vieväsi mukanasi myös vuoteen 2019?
Loppuvuoden paremman voinnin ja ahkeruuden tehdä töitä omien tavoitteiden eteen.

13. Mistä asioista olit erityisen kiitollinen?
Perheestä ja ystävistä, jotka ovat apuna ja tukena kaikkina erilaisina hetkinä.

14. Mitä asioita teit ensimmäistä kertaa ikinä?
Muutin pääkaupunkiseudulle, mikä olikin erittäin suuri elämänmuutos.

15. Mitkä tapahtumat painuivat ikimuistoisina mieleesi?
Villen valatilaisuus Kajaanissa ja yo-juhlat olivat ainutlaatuisia ja mieleen painuneita tapahtumia.

16. Mihin haluaisit panostaa tänä vuonna enemmän?
Tein oman postauksenkin vuodelle 2019 asetetuista tavoitteista. Niitä on paljon, mutta ne ovat pieniä eri elämänalueille sijoittuvia tavoitteita, joiden on mahdollista toteutua.

Nyt on kaikki viime vuoteen liittyvät postaukset saatu täällä blogin puolella tehtyä ja julkaistua, joten voidaan hyvin mielin kääntäa katse kohti uusia seikkailuja!

Käykäähän kurkkaamassa muiden tiimiläisten vastaukset kysymyksiin! Linkit löytyvät alta.

Tavoitteita vuodelle 2019

3.1.19

Moikka kaikille! Miten teillä on lähtenyt uusi vuosi liikkeelle? Uudenvuodenaattona minä ja Antti olimme juhlistamassa vuoden vaihtumista Antin serkun ja hänen tyttöystävänsä kanssa heidän luonaan. Meillä oli oikein hauska ilta. Pelasimme lautapelejä oikein kunnolla, söimme hyvin ja joimme sopivasti. Kävimme myös keskiyöllä katsomassa raketteja ulkona, mutta sää oli aivan kamala. Lunta satoi vaakasuoraan, kun tuuli niin paljon. Jaksoimme olla ulkona ehkä vartin jalkakäytävällä vuodenvaihtumishetken ilotulituksia katsoen. Kun hienommat jysäykset olivat ohitse, kiiruhdimme sisään lämpimään. Senkin jälkeen pelasimme vielä muutamat pelit, kunnes väsy alkoi painaa ja lähdimme Antin kanssa kotia kohti.

Vuodenvaihde sujui siis mukavissa merkeissä, mutta seuraavana iltapäivänä heräsin kovaan kurkkukipuun. Siitä lähtien olen ollut aivan järkyttävässä flunssassa. Eilen oli valtava työmaa, että jaksoin käydä autolla Myyrmannissa hoitamassa asioita. Oli aika rapsakka olotila, kun saavuin reissultani kotiin. Viime yönä sitten nousikin lämpöä ja olo oli karmiva. Olen kuullut, että nyt on liikkeellä jotain superflunssaa ja pelottaa aika paljon, sillä ensi viikolla olisi eräs erittäin tärkeä tapahtuma, jota varten pitäisi olla hyvässä kunnossa, eikä tällaisena räätyneenä nuhanenänä. Toivon sormet ja varpaat ristissä, että tämä talttuu ennen ensi viikon viikonloppua!

Tein tuossa ajankulukseni pienen listan instastooriin ensi vuoden tavoitteista. Koska siitä tuli niin kivannäköinen ja keksin paljon sopivia juttuja tavoiteltaviksi, ajattelin jakaa listauksen täällä bloginkin puolella. Alla näkyy siis tavoitteita, joita asetin itselleni tälle vuodelle 2019!


Tavoitteeni liittyvät työelämään ja järjestöhommiin, ekologisempaan elämäntapaan sekä terveyteen ja luovuuteen. Nämä ovat sellaisia tavoitteita, jotka pystyn toteuttamaan. En esimerkiksi tavoittele fyysistä huippukuntoa, vaan yksinkertaisesti tavoittelen sitä, että jaksaisin käydä silloin tällöin uimassa, koska se on itselleni sopiva liikuntamuoto. En aio myöskään olla kokonaan ostamatta vaatteita, vaan keskityn käytettyihin ja eettisesti valmistettujen vaatteiden hankkimiseen. En myöskään tavoittele täyttä vegaaniutta, vaan että jaksaisin ottaa arjessa taas hieman enemmän askelia kohti kasvispainotteisempaa ruokavaliota. Lisäksi yritän lukea kirjoja sosiaalisessa mediassa roikkumisen sijaan ja valokuvata ja päivittää blogia aktiivisempaan tahtiin kuin parina viime vuotena. Hampaiden pesu sekä aamuin että illoin on myös ainainen kompastuskiveni, johon tavoittelen muutosta tänä vuonna. En myöskään kuvittelekaan pystyväni tavoittelemaan herkuttomuutta, minkä vuoksi keskityn sokerin karsimiseen, sillä se aiheuttaa minulle kipuja ja on siksi minun tapauksessani paljon pahempi kuin suola ja rasva.

Sellaisia pieniä, mutta tärkeitä tavoitteita olen itselleni asettanut. Mielestäni tavoitteiden on hyvä olla realistisia, sillä silloin ne on helpompi saavuttaa ja on motivoituneempi tekemään työtä niiden eteen. Toivon, että tästä vuodesta tulee hyvä! Toivottavasti sinunkin vuotesi on täynnä iloa, elämää ja rohkeutta!

Oletko sinä tehnyt itselleni tavoitteita tai lupauksia uudelle vuodelle?
Proudly designed by Mlekoshi playground