Valmistuin joulukuussa, mutta käytännössä viime marraskuun puolivälistä olen ollut vailla työ- tai opiskeluvelvollisuuksia. Ymmärrän, että on ollut minulle hyväksi, kun olen saanut levätä pitkään, mutta samalla on turhauttanut niin paljon, kun ei ole säännöllistä rytmiä ja mielekästä päivittäistä tekemistä, joka loisi tunteen siitä, että olen tarpeellinen ja että pystyn ja jaksan tehdä asioita. Nyt olen taas keskellä tuota mitättömyyden tunnetta ja samalla ruumiini oireilee taas kaikelle. Tuntuu, että ei ole energiaa nousta taas tämänkin kuopan pohjalta. Vihaan kuitenkin niin paljon sitä kyllästymisen ja henkisen väsymisen tunnetta, jota tällä hetkellä koen ja juteltuani äidin kanssa miljoonannessa pitkässä puhelussa, joita on viime viikkoina kertynyt, kirjoittamisesta ja siitä, miten se voisi olla yksi tulevaisuuden mahdollisuuksistani, jos toimistoura ei näistä minulle siunatuista syistä johtuen mitenkään minulle soveltuisi. Tunsin pienen, liian kauan kadoksissa olleen inspiraation kipinän ja aloin haaveilla niin kirjan kuin väitöstutkimuksenkin tekemisestä. En aloita tänään enkä ensi viikollakaan kumpaakaan näistä, mutta minulle syttyi halu kirjoittaa jälleen. Olen kirjoittanut viime aikoina aivan liian vähän siihen nähden, kuinka rakasta kirjoittaminen minulle onkaan ja siksi päätin, että saakeli nyt minä kirjoitan edes viime aikojen kuulumisia tänne blogiini, jos ei muuta. On pakko saada blogipostauksen verran aikaan tekstiä, jos edes etäisesti haaveilee väitöskirjan tekemisestä.
Siksi olen täällä ja aion kertoa teille huhtikuun lopun kivoista jutuista, jotka ovat jääneet aiemmin raportoimatta ja jotka toivottavasti kertovat myös tällä hetkellä aivan liian synkin filttereiden elämääni suodattavalle mielelleni, että paljon hyvää on tapahtunut ja paljon hyvää tulee vielä tapahtumaan, aivan varmasti!
Pääsiäisen aikaan vietin aivan ihania päiviä äidin, Villen, Antin ja sukulaisteni kanssa. Oli ihana nähdä pääsiäissunnuntaina serkkuja, tätejä ja muita sukulaisia pitkästä aikaa. Vietimme aikaa Itiksen kauppoja kierrellen, yhteisen illallisen merkeissä ja kävimme tutustumassa sukuun kuuluvan miekkosen uudenkarheisiin hierontatiloihin ja kahvittelimme hänen ja puolisonsa nätisti sisustetussa kodissa Roihuvuoressa. Pääsiäismaanantaina kiertelimme äidin, Villen ja Antin kanssa eri paikoissa Helsingissä ja viimeiseksi menimme ihmettelemään Suomenlinnaa.
Vappua edeltävällä viikolla matkasin Jyväskylään ja osallistuin YKP-kavereiden kanssa vappuapproon, jossa oli ihan huisin hauskaa! Samalla viikolla myös juhlistimme kaikkia niitä ystäväporukkamme jäseniä, jotka olivat saaneet kandintutkintonsa valmiiksi. Olen niin ylpeä heistä kaikista! ❤ Vastahan me aloitimme yhteiskuntapolitiikan fukseina ja nyt suurin osa on jo hyvää vauhtia tekemässä maisteriopintoja. Niin se aika rientää!
Juhlien jälkeen menin Pihtiputaalle mökille loppuviikoksi rauhoittumaan ja parantelemaan kevätflunssaani. Mökillä on aina niin hyvä olla ja sinne suuntaan tulevallakin viikolla keräämään voimia ja nauttimaan kesäisestä luonnosta. ❤ Vappuaattona palasin Jyväskylään viettämään opiskelijavappua, vaikka en enää opiskelija olekaan. Oli kuitenkin kiva viettää juhlapäiviä rakkaiden ystävien kanssa, vaikka olikin samaan aikaan aika hassu olo. Olin seitsemän ja puolen vuoden ajan osa tuota suurta yliopistoyhteisöä, sen arkea ja juhlaa ja enää en yhtäkkiä kuulukaan siihen, vaan elämässä pitäisi olla meneillään jo ihan muut jutut. Mutta niitä ei vain ole. Totta kai olen onnellinen siitä, että on ollut vielä aikaa olla opiskelijakavereiden kanssa, koska ei voi tietää, miten aika ja jaksaminen riittää siihen tulevaisuudessa, kun olen työelämässä. Toivottavasti jaksamista riittää myös tärkeimpiin asioihin!
Olipas samaan aikaan mukavaa ja hirvittävän vaikeaa saada tämä postaus aikaiseksi. Tuntuu, että olen jotenkin viime aikojen saatossa vieraantunut siitä, että jakaisin omaa elämää somessa ja blogissa. Haluaisin kuitenkin edelleenkin jakaa elämäni kivoimpia ja välillä vähän niitä hankalampiakin juttuja myös täällä blogissa, koska se on vuosia ollut minulle niin tärkeää ja olen saanut blogin kautta monia positiivisia juttuja elämääni. Olen myös surulla seurannut, kuinka blogimaailma tuntuu vain kapenevan koko ajan. Pinnalla porskuttavat enää vain kaikkein ammattimaisimmat ja kaupallisimmat blogit. Itselleni kuitenkin toisten ajatusten ja arjen seuraaminen on ollut se motivaatio, jonka vuoksi blogeja on seurannut. Emme tarvitse enää yhtään enempää kaupallisuutta.
Yritän aina silloin tällöin palata tänne kirjoittelemaan ajatuksiani ja jakamaan kuviani, nyt kun aikaa on taas. Kesäluonto toivottavasti inspiroi kuvaamaan! Voimia tulevaan viikkoon kaikille!
