Viimeinen postaus

9.1.20

Vuosikymmen bloggaamista on kulunut. Ainakin melkein. Aloitin ensimmäisen blogini Kristallistan kirjoittamisen syksyllä 2011. Kyllästyin vanhaan blogiini ja sinne kirjoittamiini juttuihin ja perustin uuden vuoden 2013 lopulla. Tämän blogin, Unihiekkaa hiuksissa.

Kuusi vuotta on kulunut. Tänne olen kirjoittanut iloistani ja suruistani, reissuistani, ajatuksistani ja tunteistani. Samaan aikaan blogimaailma on muuttunut ja hiljentynyt. Blogien kirjoittaminen ei ole enää siistiä ja suosittua, vaan tilalle ovat tulleet instakuvat, videot ja podcastit. Omakin motivaatio on kärsinyt ja vähentynyt huomattavasti viime vuosien aikana. Edellisen postauksen kirjoitin lokakuun lopussa, eikä intoa uuden kirjoittamiseen ole näkynyt. Siksi on lopetettava pyristeleminen ja sanottava ääneen. En halua enää kirjoittaa blogia. Se tuntuu samaan aikaan surulliselta ja hirvittävän helpottavalta. Vaikka kuinka rakastankin kirjoittamista ja valokuvaamista, oman blogin pitäminen ei ole tuntunut innostavalta ja omalta enää vähään aikaan. Olen kuitenkin erittäin ylpeä kaikista postauksista, joita olen vuosien varrella kirjoittanut, erittäin kiitollinen kaikista seuraajistani eri sosiaalisen median kanavissa ja erittäin iloinen kaikista kommenteista ja keskusteluista, joita olen käynyt eri ihmisten kanssa blogitekstieni innoittamana.

Uusi vuosikymmen alkaa ja uudet haasteet tulevat viemään minut mukanaan. Toivon, että saan viimein omanlaiseni palkkatyön ja että jaksan jatkaa kirjoittamista ja valokuvaamista ja julkaisen tuotoksiani vielä jossain. Jos meikän höpinät ja arkijutut kiinnostaa, aina voi seurata meininkejä instagramissa, löydyn sieltä edelleen nimimerkillä @krizherr. Minulla on myös mielessä eräs aivan uusi projekti, jonka kimppuun toivottavasti pääsen piakkoin.

Tämän blogin tarina on kuitenkin ohi. Jätän blogin julkiseksi ainakin joksikin aikaa, jotta halukkaat voivat selailla juttujani ja lukea niitä. Kiitos kaikista näistä vuosista!

1 kommentti:

  1. Sen, joka lukee tätä todistusta tänään, pitäisi juhlia minua ja perhettäni, koska se kaikki alkoi vitsinä joillekin ihmisille, ja toiset sanoivat, että se oli mahdotonta. Nimeni on Jukka Järvinen, olen kotoisin Kuopiosta, mutta muuten Torontoon vaimoni kanssa. Olen onnellisesti naimisissa kahden lapsen ja ihanan vaimon kanssa. Jotain kauheaa tapahtui perheelleni, kun menetin työni ja vaimoni lähti talostani, koska en pystynyt pitämään hyvää huolta itsestäni ja perheen tarpeista. Hänestä ja lapsistani tuona ajankohtana olen onnistunut yhdeksän vuotta, tuntemaan vaimonsa tukemaan minua pitämään hyvää huolta lapsista. Yritän lähettää testiviestin vaimolleni, mutta hän estää minua puhumasta hänen kanssaan. Yritän puhua ystävänsä ja hänen perheenjäsentensä kanssa, mutta tiedän silti, että yksi voisi auttaa minua ja olen jättänyt hakemuksen myöhemmin niin monelle yritykselle, mutta silti he tekivät ei soittanut minulle, ennen kuin yksi uskollinen päivä, jota en koskaan unohda elämässäni, kun tapasin vanhan ystäväni, jonka selitin kaikille vaikeuksilleni, ja hän kertoi minulle suuresta miehestä, joka auttaa häntä saamaan hyvää työtä suuressa yrityksessä ja hän kertoi minulle, että hänen oikeinkirjoittajansa, mutta olen henkilö, joka ei koskaan usko taikuuteen, mutta päätin kokeilla häntä ja Drigbinovia neuvoi minua ja näytti minulle, mitä minun pitää tehdä näiden kolmen päivän lounaan aikana, loitsu. Seuraan kaikkia Ohjeet ja tee se, mitä hän pyysi minua tekemään hyvin .Drigbinovia varmista, että kaikki meni hyvin ja vaimoni näkee minut jälleen Drigbonovian upean työn jälkeen. Vaimoni soitti minulle tuntemattomalla numerolla anteeksi ja sanoi, että kaipaa todella minua ja lapsiamme ja vaimoni palaavat kotiin.ja kahden päivän kuluttua yritys, jolle olen lähettänyt arvostuskirjaani, soitti, nyt olen Paragonin johtaja Suosittelen, että jos sinulla on ongelmia, lähetä viesti tähän sähköpostiin: doctorigbinovia93@gmail.com tai WhatsApp / Viber häntä numeroon +2348144480786, niin saat parhaan tuloksen. Ota asiat itsestäänselvyytenä ja se otetaan sinulta. Toivon sinulle parasta........

    VastaaPoista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground