Yhteenveto Kroatiasta

Viimeistä viedään, nimittäin Kroatia-aiheista postausta. Ajattelin tehdä vielä tällaisen yhteenvedon reissusta ja sen jälkeen voidaan siirtyä täysin Suomi-juttuihin.

Lensin siis Dubrovnikiin 20.5. Antin kanssa. Vietimme siellä viisi päivää, minkä jälkeen siirryimme Korčula-saarelle. Kahden yön jälkeen matkasimme saarelta bussilla Splitiin, jossa olimme kolme yötä asunnolla, kunnes siirryin 29.5. hostellille. Projektin piti alkaa 1.6., mutta koska osallistujat eivät saapuneet ajallaan, ensimmäinen tapaaminen pidettiin vasta 6.6. Projekti loppui virallisesti 14.7. Äiti ja Ville saapuivat tuona päivänä Splitiin ja lensimme Suomeen 17.7.

Itse projektista en ole täällä blogin puolella erityisen paljon kertoillut. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että en oikein tiedä, mitä siitä olisin sanonut. Projekti ja sen parissa työskentely oli niin erilaista, mitä alunperin olin kuvitellut ja suoraan sanottuna petyin ja pahasti.

Kerrataan vielä sen verran, että kyseessä oli siis Discover Dalmatia -niminen projekti, jonka AIESEC Split järjesti yhteistyössä Tourist Board of Splitin kanssa. Meillä oli Splitin lisäksi kuusi kohdetta: Brela, Kaštela, Zadar, Sinj, Okrug ja Podstrana, joissa vierailimme ja joita markkinoimme. Meille asetettiin projektin alussa vaatimukset, kuinka monta videota, kuvaa, blogimerkintää ja Facebook-postausta kustakin kohteesta täytyy projektin loppuun mennessä olla tehtynä. Okrugia lukuun ottamatta vierailimme kaksi kertaa kussakin kohteessa, kerrallaan matkaan lähti kaksi tai kolme henkilöä. Lisäksi meidän piti laatia lehtiset jokaisesta kohteesta. Itse olin vastuussa blogista ja sekä valokuvista niillä reissuilla, joilla olin mukana. Lisäksi autoin projektikavereita muokkaamaan heidän ottamiaan kuvia. Tein myös yhden videon, mutta en ole kovinkaan tyytyväinen siihen. Loppuvaiheessa tein myös kolme lehtistä InDesignilla.

Miksiko olin sitten pettynyt? Koko AIESEC:n toiminta oli aika lailla epäammattimaista. Aikataulut eivät pitäneet, tapaamisia peruttiin koko ajan, eikä vierailukohteiden tourist boardit olleet välttämättä ollenkaan kartalla, miksi tulimme paikalle ja mitä olimme tekemässä. Meidän hyötyihimme kuuluivat majoitus sekä bussiliput kohteisiin, mutta koska meitä oli informoitu huonosti, emmekä tämän vuoksi osanneet ostaa oikeanlaisia lippuja, emme saaneet eräältä matkalta rahojamme takaisin. Eräältä toiselta matkalta meillä oli oikeanlainen lasku, mutta emme silti saaneet rahojamme takaisin. En ymmärrä vielä tänäkään päivänä, miksi näin kävi. Kun kysyimme asiasta naamatusten saimme kierteleviä vastauksia tai kehotuksia odottaa, kun laittoi puhelimella viestiä, vastausta ei kuulunut. Muutenkin AIESEC-ihmisten tavoittaminen oli välillä erittäin hankalaa ja sitten viimein kuin tapasimme heitä palavereissa, he saattoivat haukkua meitä miltei kaksi tuntia, kuinka huonosti olemme hoitaneet hommamme.

Tämä väistämättä vaikutti meihin. En tiedä, kuinka vakavalla mielellä kollegani olivat alunperin Splitiin tulleet, mutta minä ainakin menin tekemään töitä. Aika nopeasti kuitenkin valkeni, millainen mentaliteetti projektia kohtaan oli paikallisilla ja suurimmalla osalla projektilaisista. Itsekin vaivuin samaan mielentilaan, en ollut enää jämäkkä suomalainen, eikä projekti ollut enää ensisijalla. Suoraan sanottuna se kyllä harmittaa. Toki minä tein kaiken, minkä minun pitikin tehdä, mutta koko projektin tulokseen en ollut kovinkaan tyytyväinen, koska porukka kokonaisuudessaan oli niin epämotivoitunut. Olisimme voineet saada projektista enemmän irti ja tehdä parempaa jälkeä, jos ihmiset olisivat olleet tosissaan tekemässä hommia. Nyt emme olleet.

Tämän paasauksen tarkoituksena ei ole mustamaalata AIESEC:ia, sillä kyseessä on kansainvälinen järjestö ja se näyttäytyy niin monenlaisena kuin paikallisjärjestöjä on. Se, että Splitin AIESEC ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla ei tarkoita sitä, etten suosittelisi projekteihin osallistumista ylipäänsä. Esimerkiksi eron näkee jo siinä, kuinka hyvin asioistani huolehdittiin Jyväskylän AIESEC:ssä. Tämä oli vain minun kokemukseni.

Edellä mainittujen seikkojen vuoksi pääpaino siirtyi vapaa-ajan viettämiseen ja uusien paikkojen valloittamiseen. Koko reissun aikana tutuiksi tulivat siis Split, Dubrovnik, Korčula, Kaštela, Krkan luonnonpuisto, Brela, Sinj, Omiš ja monet saaret. Pääsin käväisemään myös Kroatian ulkopuolella ihanassa Budapestissä. Edellisessä postauksessa, jossa kuvasin hostellielämän kiemuroita, onnistuin toivottavasti välittämään, kuinka tärkeitä projektikavereista minulle tuli. Lisäksi englannin kielen taitoni parani kummasti, kun pääsin kommunikoimaan kielellä yli kuuden viikon ajan. Sain paljon kehuja valokuvaustaidoistani ja pääsin jopa luennoimaan valokuvauksesta. Viimein saapui myös sähköpostiini työtodistus koko urakasta, mistä olen oikein onnellinen.

Kokonaisuudessaan reissu oli vaiheikas, sillä kaikkien kivojen juttujen lisäksi ongelmiakin oli. Sain valtavat rakot, joiden takia en pystynyt kävelemään vähään aikaan, olin kuumeessa ja loppuprojektin ajan melkein koko ajan jonkinlaisessa flunssassa. Ruokavalio meni ihan päin mäntyä, en saanut tarpeeksi unta ja väsymyksestä toipuminen on vienyt kauan. Yksipuolisen ja epäterveellisen ruokavalion jäljiltä inhottavaksi vaivaksi on jäänyt verensokerien heittely niin että jos en syö mitään muutamaan tuntiin, alkaa heikottaa ja kädet täristä. Lisäksi hemoglobiinit oli aika surkeassa jamassa, samoin on varmaan muutkin vitamiiniarvot, joten pitää nyt keskittyä kunnolla terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon ja muistaa ottaa lisäravinteita.

Sellaisia juttuja. Yritin kaikissa postauksissani kertoa matkasta realistisesti tuoden esille sekä hyvät että huonot puolet. En jaksa lukea blogeista pelkkää hehkutusta erilaisista reissuista ja matkakohteista tai elämästä yleensäkään, vaan arvostan paljon enemmän realistisuutta. Siksi pyrinkin pitämään blogini sellaisena!

Hostellielämää

Minulta pyydettiin juttua hostellielämästä Kroatiassa, joten täältä sitä tulee. Kivaa, että tulee edes joskus joitakin postaustoiveita, enemmänkin niitä saa heitellä tänne päin! Tätäkään postausta en nimittäin olisi osannut lähteä kirjoittamaan ilman Jennan toivetta. Luvassa on tämän jälkeen enää yksi Kroatiaan liittyvä postaus ja sen jälkeen unohdetaan tämä aihe täällä blogin puolella. Jos myöhemmin huvittaa palailla reissujuttuihin, ne kaikki löytyvät Kroatia-tunnisteen alta.

Projektin ajan asuin siis 101 Dalmatinac-hostellissa, vajaan neljän kilometrin päässä Splitin keskustasta. Kyseessä on melko lailla moderni ja persoonallinen hostelli. Käytävän seinällä oli maailmankartta, jonne vieraat voivat merkitä nuppineuloilla kotipaikkansa ja kuva Dalmatian rannikosta miljoonine saarineen. Meidän AIESEC-ihmisten käytössä oli kaksi kahdeksan hengen huonetta. Molemmissa oli kahdella seinällä kerrossänkyjä, kaksi kylpyhuonetta ja leveä ikkunalauta, joka toimitti keittiön virkaa.

Kun saavuin hostellille, olin todella onnellinen, että kyseessä todella oli niin siisti paikka kuin netin kuvat olivat antaneet ymmärtää. Pelkäsin nimittäin kovasti ennen kuin sain tietää hostellin nimen, että kyseessä on joku rähjäinen läävä, mutta onneksi pelkoni osoittautuivat turhiksi. Sen sijaan järkytystä aiheutti tieto siitä, ettei meillä ollut käytössämme keittiötä tai pesukonetta. Henkilökunnan jääkaappiin sentään saimme viedä ruokiamme, edelliset projektilaiset olivat jättäneet meille vedenkeittimen ja yksi meidän projektin tyypeistä oli tuonut mukanaan keittolevyn ja kävimme ostamassa supermarketista kasarin. Jotain ruokaa pystyi laittamaan, mutta olosuhteet eivät olleet kovin loisteliaat.

Lisäksi alakerrassa oli onneksi ravintola, josta pystyi joskus aina ostamaan aamupalaa ja illallista. Niin huokeat hinnat ravintolassa ei kuitenkaan ollut, että siellä koko ajan olisi viitsinyt käydä syömässä. Lähellä oli pesula, mutta siinä oli kappaletaksa, eikä se ollut mistään halvimmasta päästä, joten pesimme aluksi vadilla ja pesuaineella vaatteita. Loppupuolella projektia tuntui kuitenkin hyvältä idealta käydä pariin otteeseen pesulassa. Puhtaat ja tuoksuvat vaatteet olivat täydellisyyttä.

Hankalinta hostellielämässä luonnollisesti on se, että suurta henkilökohtaista tilaa ei huoneessa ole. Jokaisella oli sentään kaksi lukollista lokerikkoa, jonne saattoi laittaa henkilökohtaisimmat tavarat sekä passit ja muut arvoesineet. Kylpyhuoneita oli onneksi kaksi, jotta tytöillä ja pojilla oli omat peseytymispaikkansa. Koska mehän tosiaan asutimme huoneita sekajaolla. Meidän huoneessamme oli kaksi tyttöä ja kolme poikaa, samoin toisessa huoneessa.

Koska asuimme ja käytännössä vietimme kaiken aikamme yhdessä, tutustuimme toisiimme ihan eri tavalla kuin jos olisimme asuneet esimerkiksi isäntäperheissä. Hostelli oli siinä mielessä paljon parempi vaihtoehto, sillä siellä asuessa ei ollut velkaa kenellekään. Isäntäperheessä asuessa kun tulee velvollisuudentunne viettää aikaa perheen kanssa ja muutenkin olo, että pyörii toisen nurkissa. Hostellissa sai tulla ja mennä miten halusi. Projektikaverit oli aina lähellä ja heidän kanssaan oli helppo pitää illanviettoja joko huoneissa tai hostellin pihalla. Monena iltana tilattiin yhdessä pizzaa ja syötiin sitä. Koska porukka oli hulluna vesipiippuun, pistettiin sheeshat pystyyn takapihalle useampaan otteeseen ja vietettiin aikaa jutellen yhdessä mukavia. Välillä myös hengattiin alakerran loungessa, jossa porukka pelasi Pleikkarilla, oli tietokoneella tai muuten vaan aikaa viettämässä.

Toisaalta meillä oli myös ongelmia. Ihmisillä oli hyvin erilaiset rytmit ja tarpeet. Meitä oli tosiaan kahdesta eri projektista, jossa ensinnäkin toisessa oli aamuherätyksiä, kun taas toisessa työ painottui iltapäiviin ja iltoihin. Osa porukasta oli yökukkujia, osa pärjäsi vähemmällä unella, osa nukkui pitkään ja minä kärsin univajeesta. Ohjelmaa oli niin paljon, että yöunet jäivät välillä todella vähäisiksi. Joskus olisi aikaa ja halua nukkumiseen ollut, mutta projektikaverit valvottivat, enkä saanut unta. Pieniä kiistojakin aiheesta käytiin. Ja totta kai ajan myötä syntyi riitoja muistakin aiheista. Senkin perusteella voi sanoa, että me muodostimme melkein kuin oikean perheen. Olimme toisillemme tärkeitä, mutta sanoimme joskus pahastikin ja riitelimme tilankäytöstä, nukkumisesta, suunnitelmista ja aikatauluista. Riiteleminen ei tietenkään ole kivaa, mutta se on väistämätöntä vieraiden ihmisten asuessa niin tiiviisti. Koska asuimme yhdessä, oli meidän kuitenkin helppo tehdä yhteisiä suunnitelmia ja lähteä reissaamaan yhdessä. Kommelluksilta ei reissujenkaan kanssa vältytty, mutta moneen paikkaan silti päästiin lähtemään.

Parasta projektissa ja hostellielämässä kuitenkin ehdottomasti oli juurikin projektikavereihin tutustuminen. Suomen lisäksi porukkaa oli siis Intiasta, Yhdysvalloista, Italiasta, Algeriasta, Kolumbiasta, Hong Kongista, Meksikosta, Malesiasta ja Thaimaasta. Vaikka me kaikki olimme eri puolilta maailmaa hyvin erilaisista kulttuureista, tulimme toimeen todella hyvin. Opin ihan älyttömästi eri kulttuureista ja vastaavasti pääsin kertomaan, millaista elämä Suomessa on. Ymmärsin myös sen, kuinka samanlaisia me nuoret ihmiset olimmekaan, vaikka olemme kasvaneet niin erilaisissa olosuhteissa. Elin todella hauskoja hetkiä projektireissuilla, Splitin rannoilla, öisin hostellihuoneessa, vapaa-ajan matkoilla ja keskustassa hengaten, juurikin näiden ihmisten kanssa. Heillä jokaisella on oma paikkansa sydämessäni. Kyyneleiltä ei lähtiessä vältytty.

Hostellissa eläminen oli ihanaa ja kamalaa. Kuusi ja puoli viikkoa oli pitkä aika ja tällä hetkellä olen niin kovin onnellinen, että voin asua kotona. Minulla on yksityisyyttä ja oma rauha. Toisaalta ikävä projektikavereita puristaa rinnassa välillä hyvinkin kovaa. Kun asuu melkein kaksi kuukautta ihmisten kanssa, heihin ehtii kiintyä toden teolla. Onneksi meidän on vielä mahdollista nähdä toisemme, kunhan saamme sen joskus aikaiseksi, sillä minä ainakin haluan tavata vielä!

Päivä Omisissa

Reissun ollessa jo loppumetreillä teimme päivämatkan Splitin lähellä sijaitsevaan Omišin kaupunkiin. Projektikaverit olivat innokkaasti metsästäneet alennuksia ja ilmaisia aktiviteetteja projektinäkyvyytemme varjolla. Toinen yhteistyökuvioistamme olivatkin juuri nämä aktiviteetit Omišissa, jotka onnistuivat huomattavasti paremmin kuin 5 Island Tour, josta kerroin tässä postauksessa.

Aluksi saimme osallistua ilmaiselle opastetulle kävelykierrokselle, jossa meille esiteltiin kaupunkia. Pääsimme myös nousemaan eräälle linnoitukselle ja näkemään hulppeat näköalat kaupunkiin - ilman pääsymaksua.

Oli pakko ottaa selfie korkeuksissa.

Kävelykierroksen jälkeen pääsimme veneilyretkelle, jolla ajoimme aivan ihanalla joella ihaillen maisemia. Lisäksi pysähdyimme eräällä saarella, jossa oli ravintola ja hotelli. Tuolla voisi yöpyäkin, oli sen verran tunnelmallinen paikka luonnon keskellä.

Veneilyn jälkeen kävelimme vanhaan kaupunkiin ja kävimme syömässä pizzaa. Ruokailun jälkeen suuntasimme rannalle, jossa oli mahdollista ajaa vesiskootterilla sekä kokeilla vesisuihkulautaa. Skootterilla ajo näytti hurjalta mutta hauskalta. Silti se jäi meikäläiseltä väliin. Vesisuihkulautailu sen sijaan näytti ja kuulemma oli erittäin vaikeaa ja hieman kivuliastakin, koska tasapainon pitäminen oli hankalaa ja porukka putosi korkeuksista veteen. Hui, en ikinä uskaltaisi kokeilla kyseistä lajia. Mutta ihan siistiä, että osa porukasta pääsi kokeilemaan noita juttuja ihan ilmaiseksi.

Aktiviteettien sijaan kuvailin kaikkea ja juttelin ihmisten kanssa. Näimmepä myös oikein kauniin auringonlaskun vuorien takana. Aktiviteettien jälkeen suuntasimme rannalle baariin, jonne meillä oli 20 euron verran piikkiä auki. Ihan liian ystävällistä. Istuskelimme sitten baarissa, kävimme vilkaisemassa jotakin paikallista festivaalia, kun meidän piti hankkia kuvamateriaalia sieltäkin, mutta itse en viihtynyt paikalla pitkään. Ilta ja alkuyö kuluikin sitten baarissa istuskellen ja hengaten. Takaisin olimme Splitissä kun aurinko alkoi jo nousta.

Sinisessä luolassa

Eräänä jälleen niin aurinkoisena torstaiaamuna heräsimme ajoissa ja pakkasimme rantakamppeet mukaan. Rivalta astuimme paattiin ja lähdimme ajelemaan niin kovaa kyytiä kohti Dalmatian saaria, että minua ja Madisonia pelotti. Onneksi matkan taittuessa vauhtiin tottui ja pääsi nauttimaan vauhdin huumasta.

Osallistuimme siis viiden saaren kierrokselle, jonka teimme yksityisveneellä. Näin hienot puitteet meillä oli, koska luulimme tekevämme hyvää markkinointiyhteistyötä: matkanjärjestäjä tarjoaa meille alennusta veneestä ja saarikierroksesta ja me teemme vastineeksi videota ja otamme kuvia. Yhteistyö oli lopulta ihan surkea, sillä kustansimme matkasta 75 euroa per pää ja tämän lisäksi meidän piti maksaa pääsylippu Blue Cavelle, emme päässeet Hvarin saarelle, vaikka meille oli luvattu bussit ja kaikki, jotta pääsisimme tutustumaan saaren rantoihin. Paluuaikakin piti olla meidän päätettävissä, mutta eipä ollut, joten jouduimme palaamaan Splitiin ilman Hvarin vierailua ja liian aikaisin. Närkästyimme tästä toki, emmekä tehneet heille videota tai lähettäneet kuvia. Möh.

Jos tätä selkkausta ei oteta huomioon, päivä oli yksi parhaista Kroatiassa. Matkasimme tosiaan yksityisveneellä meidän kymmenen hengen porukalla. Ensimmäinen kohteemme oli Blue Cave, jonne menimme erillisellä pikkulaivalla.

Blue Cave on käsittämättömän upea luonnonpaikka. Kyseessä on siis luola, jonne pääsee auringonvaloa niin että vesi näyttää kirkkaansiniseltä. Luola on melko iso, sinne mahtuu useampi vene kerrallaan. Meidän porukka oli ihan haltioissaan tästä näystä.

Blue Caven lisäksi kierrokselle kuului Green Cave, mutta se ei ollut läheskäään yhtä vaikuttava. Luolan katossa oli vain reikä, josta pääsi auringonsäde tehden veteen vihreän kuvion. Sen sijaan yllä olevassa kuvassa näkyvä Stiniva Beach oli oikein mukava paikka. Laivamme pysähtyi tuonne ja saimme hypätä veteen uimaan.

Pysähdyimme myös Blue Lagoonilla sekä Pakleni Islandilla uimassa ja ihmiset hyppivät laivasta. Hulluimmat hyppäsivät myös matkan varrella Green Caven päältä kymmenen metrin pudotuksen verran mereen. Minulle oli suuri saavutus pompata laivan hyppylaudalta veteen. Olin vain katsellut sen verran kauan muiden temppuilua ja hyppyjä, että oli pakko kokeilla itsekin. Hengissä selvisin ja hyppäsin vielä toiseenkin kertaan. Päivän aikana otimme luonnollisesti myös aurinkoa laivan kannella ihan liikaa ja melkein kaikki paloivat ihonväristä riippumatta. Uimisen ja auringossaolemisen väsyttäminä porukka nukkui tai ihasteli aaltoja paluumatkalla. Ihan huikea kokemus!

Muualla hyvä, kotona paras

Olen palannut Suomeen, jee! On ihanaa olla täällä. Seuraavat neljä viikkoa sijaitsen Pihtiputaalla, kun työhommia on luvassa kuukauden ajan. Tuntuu vähän hassulta olla täällä ja tämä työpäivä meni vähän ihmetellessä, kun sunnuntaina vasta palailin Suomeen ja tänään oli jo ensimmäinen työpäivä. Kaiken kukkuraksi mulla on tuliaisina pienehko flunssa, jonka pelkään kehittyneen poskiontelontulehdukseksi, joten ei kun lääkäriin vaan huomenna. Pitäisi olla viikonloppuna vireessä, kun olisi monenlaista mielenkiintoista työkeikkaa tulossa.

Mutta siis. Sinne meni kaksi kuukautta Kroatiaa. On jotenkin tosi tyhjä olo sen suhteen, en tiedä, millaista kertomusta reissustani lähden ihmisille muodostamaan. Kahdeksan viikkoa on pitkä aika, sen aikana ehti sattua ja tapahtua vaikka sun mitä. Reissu oli yhtä aikaa älyttömän mahtava ja hirvittävän raskas. Jatkuva reissailu, yhdeksän aiemmin tuntemattoman ihmisen kanssa asuminen, vieras maa ja erilainen ilmasto verottivat voimia. Toisaalta sain uusia ihania ystäviä, joita tulen aivan varmasti näkemään vielä myöhemmin ja näin niin monta uutta paikkaa, ettei matkakuumeen pitäisi hetkeen yllättää. Ainakaan toivottavasti. Kuvia tuli otettua nelisen tuhatta, niitä on mukava käydä läpi ja päättää, mitä julkaista ja mitä ei. Tulossa on siis monia monituisia postauksia reissujuttuja. Toki yritän myös reaaliaikaisemmin alkaa päivitellä juttuja tänne, kun elämä on jälleen hieman tasaisempaa, eikä koko ajan olla tukka putkella menossa ja tulossa.

Meillä oli projektissa Splitin lisäksi kuusi eri kohdetta, joissa vierailimme. Itse pääsin käymään kolmessa paikassa, sillä reissuja jäi välistä rakkojen, kipeänä olemisen ja matkustelun takia. Aiemmat kohteet olivat Kastela ja Brela, joista löytyykin jo postausta. Viimeisin kohteeni oli Sinjin pikkukaupunki.

Sinjissä vierailin kuvaveistosgalleriassa ja museossa. Sen lisäksi kävimme kahvilassa, kävelimme puistoissa, kuvasimme patsaita ja ajeltiin autolla, koska oli ihan järkyttävän kuuma. Oppaamme oli onneksi samaa mieltä kuin minä, sillä malesialaiselle ja hongkongilaiselle nuo asteet eivät tuntuneet missään.

Sinj on todella historiallinen kaupunki, siellä on tehty paljon löytöjä Rooman valtakunnan ajalta. Siellä on myös elossa 300 vuotta vanha perinne, Alka Tournament, jossa miehet pänttäytyvät kolmikerroksiseen asuunsa hattuineen päivineen lähemmäs neljäkymmenen asteen helteeseen ja kisaavat hevosilla. Sinjiläiset ovat todella ylpeitä tapahtumastaan, joka kerää kaupunkiin paljon yleisöä.

Pääsimme vierailemaan myös tallilla, jossa turnaukseen osallistuvat hevoset asustelevat. Sisällä ei saanut kuvata, mutta eräs yksilö otettiin pihalle, jotta saimme otettua kuvia.

Aivan kuten monissa muissakin Kroatian kohteissa, parasta Sinjissä on luonto. Kaupungin takana kohoavat vuoret ovat uskomattoman upeita ja kauniita kasveja riittää kaupungissa sekä sen laitamilla. Tai ainakin minä kameroineni löydän niitä aina, haha.

Nyt mä menen hankkimaan ruokaa ja sen jälkeen jatkan rästiin kertyniden tubevideoiden katsomista. Mainiota viikkoa!