Tämä päivä on tässä

26.2.14

Nyt on menossa toiseksi viimeinen päivä meikäläisen viikon lomasta. Olen nyt Pihtiputaalla ja kuunnellaan pikkuveljen kanssa räppiä meidän yhteisessä huoneessa, toinen on pöytäkoneella ja toinen muokkaa läppärillään kuvia. Googletin parhaan ilmaisen kuvanmuokkausohjelman ja latasin listan suositusten mukaisesti Gimpin. Olen joskus aiemminkin yrittänyt käyttää kyseistä ohjelmaa, mutta se oli niin toivotonta, että poistin ohjelman miltei heti. Tänään ajattelin kokeilla uudella innolla ja lupasin itselleni, etten hermostu heti.

Mutta kun kuvan rajaaminen ja kirkkauden muokkaaminen osoittautui melkoisen haastavaksi, alkoi hermostuskäyrä taas nousta. Kun viimein sain kuvan muokattua mieleisekseni, kohtasin uuden, pahemman luokan ongelman: en saanut tallennettua kuvaa missään järkevässä muodossa. Olenko mä oikeasti näin tyhmä vai onko tuo ohjelma pelkästään fiksuille ja käyttöohjeita lukeneille? Lopulta kyllästyin ja käytin kuvankaappausta, jotta sain kovan työn tuloksen talteen. Loput otokset muokkasin PhotoScapella.


En meinannut viime yönä saada millään unta, joten luin kännykän netillä kaikkia valokuvausjuttuja. Tänään oli pakko päästä sitten itsekin tositoimiin. Veli lähti mukaan. Kuvat on mun kahdelta lempirannalta Pihtiputaalta. Veneitä, aurinkoa ja aavaa - niin kesällä kuin talvellakin.


Huomenna lähden takaisin Jyväskylään, sillä velvollisuuksiaan ei voi paeta loputtoman pitkään. Vielä jonain päivänä minäkin omistan kirkkaanpunaisen veneen ja kellun järvellä sen kanssa kauniina kesäpäivänä vailla mitään kiireitä. Vielä jonain päivänä.

Pullantuoksua

12.2.14


Meillä tuoksuu pullalta. Ollaan joka miehen unelmanaisia ja pitkän päivän jälkeen pyöräytellään kukkuralautasellinen korvapuusteja. Voin kertoa, että vehnättömien viikkojen jälkeen maistuu aivan taivaalliselle. Tosin kolmannen jälkeen alkoi vatsanpohjassa tuntua, mutta se ei haittaa nyt. Kuinka voi gluteeni ihmisen onnelliseksi tehdä!

Oma huone

11.2.14

Blogiunohdus iskee kun kandipaineet kasvaa. Esimerkiksi tänään naurettiin sanoituksille, pompittiin ulkona hapen toivossa, syötiin Lozzi-kakkosella sekä katsottiin hauskoja gifejä ja videoita kuuden tunnin ajan. Sain mä kyllä sivun analyysiakin kirjoitettua, joten kaikista hidasteista (väsymys, hyperaktiivisuus, kyllästyminen, epätoivo) huolimatta etenen kyllä.

Mutta nyt, kuten joskus aikoinaan lupailin, on vuorossa parit kuvat meikän huoneesta. Otin ne aiemmin jonain kauniina, aurinkoisena päivänä.


Työpöytäni mun. Se on ollut minulla niin kauan, kun koulua olen käynyt eli noin kuusitoista vuotta? Se on raskas, iso ja sinne mahtuu tavaraa. Vaneriset takalevyt on irtoillut ja ne on hakattu paikoilleen aina uudestaan ja uudestaan, kun on tuota tavaraa tullut säilöttyä hieman. Pöydällä komeilevat uudet sisustustulokkaat kukka/kynäruukku ja korupuu. Oma tulostinkin on kätevä.


Soitinta ja pienoinen pelikokoelmani. Eihän kukaan tajunnut, että olen suomen kielen opiskelija? 


Ikkunalaudalle olen laittanut pienet koriste-esineet, joita on kertynyt tässä matkan varrella. Esimerkiksi tuo pienoinen hillopurkki kuvan etualalla on kielimatkalla aivan ihanasta oxfordilaisesta Liisa Ihmemaassa -kaupasta ostettu ja Suomeen tuotu.


Vasemmalla ovi muualle kämppään ja oikealla parvekkeen ovi. Telkkari ja oma patteri löytyy. Seinällä on äidin minulle vanhan Pihtiputaan ala-asteen tyhjennysmyynnistä hamstraama biologian opetustaulu. Pikkujakkara on veljen tekemä.


Uusi ja uljas sänkyni. Nukuin kaksi ja puoli vuotta halvalla, kerran hajonneella ja korjatulla vuodesohvalla, jolla valuin kahden patjan väliin joka toinen yö, joten olin suunnattoman onnellinen, kun sain uuden, kunnollisen sängyn.


Tämän taulun ostin joskus kolme vuotta sitten kun haaveilen omasta kämpästä ja opiskelupaikasta Jyväskyläsäs. Siinä se nyt komeilee oman kämpän seinällä.


Huoneessa on valmis lamppu sekä lisäksi paikka omalle lampulle. Viime vuoden aikana mulla ei ollut siinä mitään, mutta viime kesän lopulla sain hankittua tuon pinkin palleron, joten nyt mulla on kaksi lamppua! Kirkas ja pinkkiä tunnelmaa. 


Epäaito ja aito mariskooli. Tuo oikeanpuoleinen on se aito, äiti keräili joskus leimoja jonnekin kauppaan ja osti noita, joista antoi yhden sitten mulle. Tuo vasemmanpuoleinen vaaleampi on muutaman viikon takaiselta kirpparireissulta. Se maksoi 2,5 euroa, enkä ollut varma onko se aito vai ei, koska se muistuttaa niin kovasti aitoa, joten se lähti mukaan. Kotona totesin suuren vertailun tuloksena, ettei se ole aito, mutta haitanneeko tuo. Mulla on kotona toinenkin epäaito ja se on paljon huonompaa laatua kuin tämä.


Sellainen huone on minulla. Maaliskuun alusta nousee kämpän vuokra, mutta on edelleenkin aika kohtuullinen hinta uudessa talossa olevasta kämpästä, jossa on oma parveke sekä sähkö, vesi ja netti kuuluu hintaan. Kyllä täällä kelpaa asua.

Aina ei saa, mitä haluaa

3.2.14

Elämässä tulee vastaan pettymyksiä. Hain viime viikolla opiskelemaan Jyväskylän aikuisopistolle valokuvauksen ammattitutkintolinjalle. Tänään minulle tuli hylkykirje. Täytyy sanoa, että harmittaa. Olen vuosia haaveillut valokuvauksen opiskelemisesta, eikä se nyt ainakaan vähään aikaan tule olemaan ajankohtaista.


Aion hakea kevään yliopistohaussa journalistiikalle, yhteisöviestintään ja puheviestintään. Mulla on tällä hetkellä niin suuri asenneongelma suomen kielen kanssa, että en millään haluaisi kuluttaa ensi vuotta sitä opiskelemalla. Gradua kun en tahtoisi sinne tehdä, olisi syventävien opintojen tekeminen käytännössä täysin turhaa. Kun valokuvausopintokortti on nyt katsottu ja käytetty, kaikki toivo laitetaan kevään pääsykokeisiin.


Mulla on suurena haaveena tulla isona ruokatoimittajaksi. Siksi olenkin miettinyt, että kun valokuvaukseen ei ainakaan hetkeen tule saamaan koulutusta, täytyy jatkaa itseoppimista entistä kovemmin. Siksi perustankin ehkä jossain vaiheessa ruokablogin, jahka siihen aika riittää ja alan kokkailemaan urakalla. Teemaksi olen miettinyt tutkimusmatkaa gluteenittoman ruoan maailmaan, sillä kyseisellä ruokavaliolla kun tässä ainakin tällä hetkellä mennnään. Saa nähdä, kuinka tytön käy.

Muutamat liekit

1.2.14

Viime viikon sunnuntaina mentiin porukoiden kanssa mummun vanhalle talolle polttamaan roskapuuta ja muuta jätettä. Minähän olin kasan vierellä innoissani ottamassa kuvia erikoisesta näystä ja metsästämässä näköpiiriini värikkäitä liekkejä.


Alkuviikosta taas paloin henkisissä liekeissä, kun menin sijaistamaan äidinkielenopettajaa lukiolle, jossa aikoinaan itsekin opiskelin. Pidin siis ensimmäiset äikäntuntini ikinä. Pääsin opettamaan sekä lukiolle että yläkoululle.


Olin koko sunnuntain ihan paniikissa, kun en osannut yhtään odottaa, mitä oli luvassa. Ensimmäinen päivä oli oikeastaan ihan ok, sillä olin maalannut edellisenä iltana mieleeni todella pahoja skenaarioita, kuinka kaikki voi mennä pieleen, joten kun ne eivät toteutuneetkaan, olin vain helpottunut. Tosin ensimmäisen päivän jälkeen tiesin, mitä pelätä ja lopulta viikon kolme ensimmäistä päivää olivat melko rankkoja.


Olen erittäin tyytyväinen siihen, että olen Jyväskylässä jälleen ja saan itse opiskella, en ole vastuussa kenestäkään enkä kenenkään oppimisesta ja voin tuskailla yliopiston kirjastolla kandin tekemistä juoden kahvia ja unohtumalla höpöttämään ihmisten kanssa. Se on oikeastaan aika kivaa se. En tajunnutkaan sitä ennen kuin jouduin käymään taas muistuttamassa itseäni kuinka rankkaa siellä työelämässä olikaan. Nyt ei ole taas minnekään kiire.

Proudly designed by Mlekoshi playground