Pitää taistella ku huomista ei oiskaa

28.2.15



Ja tekis mieli luovuttaa
Ni ei se niin mene 
Siit pitää taistella ku huomista ei oiskaa 
Voittajat ei luovuta eikä luovuttajat voi voittaa

Pikkuveli kuunteli Mikael Gabrielia tuossa alkuviikosta kun olin porukoissa käymässä. Tuo kohta kappaleessa upposi minuun ja olen sitä päässäni toistellut tässä viime aikoina, kun kaikki on tuntunut taas aivan erityisen hankalalta. Kuten tänään, kun tuntui, etten herää unestani ollenkaan. Että olen yhtä aikaa hereillä ja unessa, tässä ja samalla jossain ihan muualla. Se on ihan hirveä tunne.

Alkoi ottamaan niin kovasti päähän ja päätin, etten voi vaipua tähän. Antin kanssa sitten lähdettiin kävelylle. En olisi jaksanut yhtään, mutta pakko vain oli. Tuo unenpöperö alkoi sitten väistyäkin, kun pakotin itseni kävelemään ja rasitus alkoi väsyttää ja huimata. Voi kuinka huimauskin voi olla tervetullut tunne.

Elämä on tällä hetkellä todella outoa. Mä olen 22-vuotias, tyttö parhaassa iässä. Pahin kriiseilyaika on ohi, elämän pitäisi kutittaa vatsanpohjassa ja minun olla liikkeessä, maailmalla tutkimassa sen ihmeitä, rakastaa ihmisiä ja tallettaa sydämeen seikkailuja, joita muistella vanhana. Mutta ei. Minä herään joka aamu kuolettavaan väsymykseen ja pohdin, mikä tänään vaivaa, minkä laatuinen huono olo vaivaa juuri tänään, että osaan jotenkin lievittää sitä ja suoriutua päivästä joten kuten. Sairaudet jylläävät, mieli on väsynyt, ruumis uupunut ja kaikki tämä on vienyt voimat ihan täysin. Eikä aina oikein tiedä, mikä loppujen lopuksi milläkin hetkellä riivaa.

Kaikki oli jo jokin aika sitten hieman paremmin. Sain unirytmin kohdalleen, söimme terveellisesti, jaksoin jopa käydä joogassa ja keveissä jumpissa. Mutta sitten tuli se saakelin flunssa, joka riepotteli minut ihan heikkoon kuntoon, niin että kaupassa autolla käyminen tuntuu taas mitalin arvoiselta suoritukselta ja pää on herättyäni karmeassa sumussa.

Mutta hyvääkin on tapahtunut. Torstaina oli aika omalle lääkärille ja hän sanoi, että minulla on jokin autoimmuunisairaus. Ja nyt aletaan selvittää, mikä se tarkalleen ottaen on. Vähitellen ehkä pääsemme aina vain lähemmäksi sitä ruumiissani vellovaa mustaa möykkyä, joka vie voimat ja järjen, mutta ei henkeä. Ja sitten kun se selviää, minä vannon, että näytän sille taivaan merkit. Mutta nyt minä makailen sohvalla Antin tehdessä ruokaa, sillä nyt en jaksa muuta.

Suddenly I'm greatly affected

19.2.15



Viime torstaina ruotsalaisbändi Amaranthe esiintyi Lutakossa. Minä ja Antti halusimme tehdä jotain kivaa kahdestaan, joten olimme ostaneet liput keikalle.


Kappaleet ovat raikaneet meidän kämpässämme aika tehokkaasti alkuvuoden ajan ja hiljalleen olivat kovat odotukset hiipineet keikasta. 


Meille tuli kuitenkin hieman kiire koomaituamme kotona kaikkea, joten missasimme lämppärin ja kävelimme suoraan baarin puolelle. Kun saimme pullot käteemme, keikka jo alkoi. Olimme baaripuolella ihmisläjän takana, emmekä nähneet oikein mitään. Tyhjennettyä juomamme pääsimme varsinaisen yleisön joukkoon.


Täytyy sanoa, että keikka oli aluksi aikamoinen pettymys. Elize Ryd lauloi ihan päin mäntyä, meikän lempikappaleita ei kuulunut eikä tunnelma muutenkaan kohoillut kattoa kohti.


Mutta sitten tapahtui jotain. Ilmeisesti Elize sai avattua äänensä, sillä laulu sujui paljon paremmin, bändiin tuli potkua ja yleisö heräsi. Hiljalleen itsekin alkoi heilua musiikin mukana ja nauttia keikasta.


Loppupuoli keikasta oli aika huikeata. Yleisö lauloi mukana, bändin jäsenet esittelivät laajaa suomen kielen sanavarastoaan (Suomi Finland perkele, jaloviinaaaa) ja tutummat kappaleet alkoivat soida.


Parhaita vetoja olivat Amaranthine, Trinity, radiohitti Drop Dead Cynical ja viimeisenä soitettu The Nexus. Encore oli yllättävän pitkä, sisälsi neljä kappaletta. Toisaalta se oli vain ihan hyvä, koska siihen bändi sai ladattua hyvin energiaa ja nostaa tunnelman kattoon illan päätteeksi.

Vaikka keikka oli oikein viihdyttävä ja hauskaa oli, oli live-Amaranthe silti kokonaisuutena pienoinen pettymys. Elizen laulu kun kuulostaa levyllä niin korviahuumaavan kauniilta, mutta keikalla ei siitä täydellisyydestä saatu nauttia, joten harmittihan se. Ymmärrän kyllä, ettei joka kerta voi onnistua ja ehkä hän ei ole maailman paras esiintyjä. Siksi kannattaakin ehdottomasti kuunnella Amaranthea vaikkapa Spotifysta. Se on nannaa se.

Kipeänä kipeänä

19.2.15


Kurkkua kutittaa, hengittäminen sattuu, keuhkoputkea polttelee, lihakset ovat hellänä, väsyttää mutta ei nukuta. Pää on sumea möykky ja sen sisällä vilistää miljoonia ajatuksia. Äiti varoitteli ennen viikonlopun visiittiä pikkuveljeä vaivanneesta influenssasta ja senhän minä taisin itselleni saada.

Ei siinä mitään, tauti on ollut jo muutaman viikon ajan ollut tuloillaan ja nyt se iski. Ei ole edes kuumetta tai luentoja, joilla pitäisi käydä, joten ei ole syytä valittaa. Mutta. Olen yrittänyt viime aikoina kirjoittaa blogiani sellaista sisältöä, mitä tavanomaisen sekalaiseen lifestylehömppään kuuluukin, ettei tästä mikään sairauskertomus kehkeydy. Mutta nyt ottaa päähän. Kello on 1:32 ja yskin tulisen kurkkuni kanssa, eikä uni tule tai ruoka mene alas ja minua alkaa ärsyttää.

Olen vatvonut tilaani liittyviä asioita päässäni miljoonaan kertaan monesta eri näkökulmasta ja päätynyt siihen, että mikä tämä minua vaivaava sairaus onkaan, se on riivannut minua jo reilusti yli vuoden. Minä olen kärsinyt yli vuoden ajan sairaudesta, joka ei ole hengenvaarallinen, dramaattinen ja selkeitä oireita aiheuttava, vaan se on syönyt minua sisältä hitaasti vieden hiljalleen voimani ja jaksamiseni. En ole jaksanut juuri mitään, pahimpina aikoina kun kaupassa käyminenkin oli ylitsepääsemättömän raskas suoritus. Nyt oloni on hieman kohentunut stressin helpotettua ja mielialan noustua. Mutta se ja taudin eteneminen ovat tuoneet fyysiset oireet sitäkin selkeämmiksi. Huimaus, tasapainohäiriöt, nivelten jäykkyys ja luiden kipeytyminen ovat nykyään päivittäisiä seuralaisiani. Eikä se aina ole hirveän helppoa. Siksi tämä flunssakin tuntuu niin kovin hankalata.

On niin levoton olo, koska mielen tekisi hirveästi tehdä kaikkea, mennä, nähdä ja saavuttaa, mutta keho ei jaksa. Pitää vain makailla tai istua joka päivä pitkiä aikoja, täytyy lukea tentteihin, katsoa telkkaria ja aloittaa lukemaan blogeja alusta asti, jotta ajan saa kulumaan, kun luentoja ei juuri ole, eikä muutenkaan jaksa päivittäin kovin paljoa liikkeellä olla. Tietyllä tavalla tämä tällainen pakotetun rauhallinen elämä on kotoisaa, rentouttavaa ja turvallista, mutta nykyään yhä useammin se raastaa hermoja. Mutta ei auta kuin odottaa ja selvittää, mikä minua vaivaa ja sitten toivoa parannusta.

Ps. Valmistettiin eilen Antin kanssa papupihvejä ja salaattia, joita söin sitten tänään - villasukat jalassa totta kai.

Esittelyssä uusi koti: makuuhuone ja kylpyhuone

14.2.15

Nyt on vuorossa viimeinen kämppäpostaus. En muista minä päivänä nämä kuvasin, mutta viime viikolla jossain vaiheessa kuitenkin. Makuuhuone oli erittäin haastava kuvattava, en oikein ole tyytyväinen mihinkään otokseen. Otin kuvia salamalla ja ilman, sälekaihtimet oli auki ja kiinni, valo lampussa ja pois päältä, mutta mikään ei ollut erityisen hyvä joka nurkan kuvaamiseen. Mutta ei voi mitään, ehkä näistä jonkinlaista käsitystä kuitenkin saa.



Sänky on vuoden vanha investointi, sen hommasin edelliseen kämppään siinä vaiheessa kun vuodesohvalla nukkuminen alkoi käydä lopullisesti hermoille. Sen päällä on ysiluokalla itse ommeltu tilkkutakki. Jalkalamppu on Antin.


Meillä on asunnossamme kaksi työpöytää, yksi molemmille. Minun monia, monia vuosia vanha työpöytäni on makuuhuoneessa. Hirveästi ei siinä tänä aikana ole tullut istuskeltua, kun datailen aina olohuoneen sohvalla, mutta onpahan paikka, jos tarvetta ilmenee.


Antin rujokaapin päällä on meikän pehmoleluja. Ne tuovat ihan kivan oman lisänsä huoneeseen.


Sattumalta meillä molemmilla oli Ikean mustat pikkupöydät asunnoissamme, joten on nyt sitten sopivasti samanlaiset yöpöydät meillä.


Tämä Ikean valkoinen hyllykkö on Antin kämpiltä. Minä olen ominut osani siitä aika tehokkaasti korupuineni, peileineni ja purnukoineni.


Meidän asunnostamme löytyy siis kerroksellisuutta ihan hyvin, mikä tulee esille makuuhuoneen ja kaappien ovissa. Tapettien vuosilukua en osaa sanoa, mutta noiden ovien täytyy olla peräisin 50-luvulta, jolloin talo on pykätty pystyyn.


Viimeinen kuva on kylpyhuoneesta, jossa on vessa, suihku ja pesukone melkoisen pienessä tilassa. Säilytystilaa tuolla on peilikaapissa, nurkan kaapissa sekä pienessä punaisessa korivaunussa, jonka me hommasimme Prismasta. Siivousvälineet ovat viehkeästi pesukoneen ja suihkukaapin välisessä tilassa, muutakaan paikkaa kun siille ei löydy. Ihan hyvin tuollakin mahtuu kaikki olemaan, mutta kämpän suurimmaksi epäkohdaksi sanoisin kuitenkin kylpyhuoneen ja suihkukaapin pienen koon.

Tällaisessa kämpässä me siis asumme. Nyt on yhteisen asuminen alkuvaiheet asunnon kuvaamisen muodossa tallennettu muistoksi myöhempiä aikoja varten. Hauskaa lauantai-iltaa kaikille!

Herkkuja ja luomua

13.2.15

Heipä hei taas! Terveisiä Pihtiputaalta, jälleen kerran karkasin tänne viikonlopun viettoon. Viime aikoina ei ole paljoa blogin puolella taas tullut kirjoiteltua, mutta on ollut tekemistä taasen, eikä flunssanpoikanen halua väistyä, höh.


Viime perjantaina kävimme Antin kanssa kunnon kauppareissulla ostamassa ruokaa ja tarvikkeita tuparimenua varten. Samalla otimme Keljon Prisman Caffitellasta laskiaispullat, koska siellä oli myynnissä myös gluteenittomia versioita. Oli nannaa!


Tällaiset luomukset sitten tuparivieraille loihdittiin. Tarjolla oli siis kana-pastasalaattia, kinkku- ja feta-tomaattipasteijoita, tortilla sipsejä itse tehdyllä guacamolella ja Lidlin salsalla, joka on muuten ihan parasta sekä jälkkäriksi juustokakkua ja suklaamoussea. Kannussa oli tarjolla itse tehtyä simaa.


Sipsit maistui ja hiukset oli huonosti.


Sunnuntaiaamuna oli kämppä sitten tämännäköinen. Siivottua ei kuitenkaan heti tullut, vaan homma jäi maanantaiaamulle. Leppoisassa opiskelutahdissa on omat hyvätkin puolensa.


Tällaisia lahjoja saimme tuparivierailta. Kynttilöitä, lautasliinoja, kortteja, taulu, lahjakortti ja kasvi. Se nimettiin illan aikana Herpertiksi. Koska pitäähän kasvilla nimi olla. Oli siis oikein hauskat tuparit kaikin puolin. Vieraita kävi meillä kymmenen ja osa jäi yöksikin. Oli ihanan rentoa ja oli hauska jutella kaikesta ja kuunnella musiikkia ja pelailla. Olin sunnuntaiaamulla aika onnellinen.


Ja sitten materialismijuttua. Tilasin nimittäin tuossa taannoin Hyvinvoinnin tavaratalosta erilaisia tuotteita joululahjarahoilla. Ajattelin tutustua uudenlaisiin juttuihin, nimittäin luomukosmetiikkaan. Vanhoja meikkejäni en pois heitä, enkä tiedä, tuleeko minusta meikkihippiä, mutta ajattelin kuitenkin kokeilla muutamia tuotteita. Lähdin liikkeelle Madaran yrttidödöllä ja Dr. Hasuschkan valokynällä. Lisäksi tilasin rintavoiteen ja selluliittiöljyn. Deodoranttia ja voidetta on tullut käytettyä. Haju toki poikkeaa hieman synteettisten tuotteiden tuoksusta, mutta minulla ei ole näistä ainakaan mitään huonoa sanottavaa. Dödön tuoksu on oikeastaan aika kiva, Ruokapuolelle hankin gluteenittoman karkinmakuisen shake-jauheen ja kastikesuurusteen. Pitää päästä testailemaan lähiaikoina!

Ei kai tässä ihmeempiä, kohta unille. Palaillaan asiaan ja hyvää yötä!

KKK eli Krissun kreppejä ja kuvakirja

4.2.15


Muistatte varmaan kultaiselta 90-luvulta kreppiraudat ja niillä laitetut hiukset. Joskus tuossa syksyllä äiti kävi läpi remonttien yhteydessä tavaroita läpi ja siinä vaiheessa toin vielä joitakin omaisuudekseni laskettavia tavaroita Jyväskylään. Niden joukossa oli kreppirauta. Nyt se on ollut täällä minulla ja kökötellyt vessan korissa odottavasti. Maanantai-iltana päätin pitkästä, pitkästä aikaa kokeilla laittaa raudalla hiuksia. Eihän se kuumennut juuri yhtään ja hiuksia sai pitää vastusten välissä ikuisuuden, mutta sai sillä krepit kuitenkin hiuksiin. Tiistaiaamunakin ne vielä näkyivät hiuksissa ja lähdin sitten yliopistolle tuon näköisenä. Vähän hassuthan nuo on, tuovat mieleen ala-asteen koulukuvat. Mutta kuulemma catwalkeilla on alettu nähdä taas krepattuja hiuksia. Eli mä olin eilen joko auttamattoman myöhässä tai sitten edellä aikaani. (Edit: huomatkaa muuten, että toissa viikonloppuna mun tukka koki pientä uudistusta: ruskean värin ja pienen leikkauksen. Mitä tykkäätte?)


Kaksi viikkoa sitten maanantaina saimme Antin kanssa valmiiksi kuvakirjan, jota oli äherretty monet monet monituiset tunnit. Kirjan piti tulla perille 23.1., mutta sitä ei alkanut kuulumaan. Aloin jo ihmetellä ja huolestua, missä kirja oikein kuhnaili. Edellinen kirja kun tuli muutamassa päivässä. Katseltiin sitten sähköpostia ja huomattiin linkki Ruotsin postin sivuille ja tilanne siitä, missä kirja on menossa, joten vähän helpotti. Eilen sitten saimme postissa lapun lähetyksen saapumisesta ja lähdimme sitä noutamaan. Virkailija ojensi minulle sitten yllä näkyvän erittäin hämmentävän sinisen pressupussiviritelmän, josta tulee ensimmäisenä mieleen lähinnä laiton salakuljetus tai jokin eristetty asia. Osoitteessa lukee Finlande ja jotain Ranskan postiin viittaavaa. Eli mitä hittoa? Photoboxko painattaa tuotteensa Ranskassa vai mitä tämä nyt oli?


Pääasia kuitenkin on se, että kirja on nyt perillä hellässä huomassamme. Kyseessä on siis Photoboxin Luxus M -kuvakirja, 120 sivua. Tein vuosi sitten samanlaisen vuodesta 2013, kun Suski ehdotti minulle tarjousta, jonka oli hommannut kahdesta kirjasta, mutta ei saanutkaan toista tehtyä. Silloisen kirjan sain noin kolmellakympillä, tämän alle neljänkympin. Ei paha alennusten kanssa, normaalisti kun tällaisesta vissiin pyydetään 120 euroa. Kirjaa on hauska tehdä - katsella kuvia ja muistella edellistä vuotta. Photoboxin kirjantekosovellus on selkeä ja helppokäyttöinen. Välillä se tosin tuntui hankalalta ja kököltä, kun on tottunut taittamaan InDesignilla, mutta kuitenkin.


Muutamia virheitä kirjaan tuli, sillä pari kuvaa oli suttuisia ja vappuun olin kirjoittanut vuoden 2015 (hyvä minä, tarkistettiin kirja vaikka kuinka monta kertaa, mutta ei tuollaista virhettä sitten huomattu!!). Pari muuta sumeampaa kuvaa on myös mukana, koska sivuja oli paljon, enkä viime vuonna ole selvästikään kantanut kameraa mukana yhtä usein kuin puhelinta, mutta pienistä vioista huolimatta olen kirjaan oikein tyytyväinen. Täydellisyyshän on tylsää, vai mitä?


Muun muassa tällaisia aukeamia kirjassa on. Suosittelen kaikille lämpimästä kuvakirjan tekoa, se on hauskaa puuhaa ja saa muistoja talteen muussakin kuin sähköisessä muododssa. Digitaalisuuskin kun on katoavaista.

Esittelyssä uusi koti: olohuone ja eteinen

1.2.15

Ajattelinpa tässä sunnuntaipäivän ratoksi kirjoitella taas tänne blogiin, tällä kertaa vuorossa olisi toinen asuntopostaus. Kuvasin tuossa aiemmin tällä viikolla meidän matalan majamme olohuonetta ja eteistä. Tältäpä nämä sitten näyttävät.


Viime kesänä tein muutamia hankintoja kotiin ja niistä suurin on tuo musta telkkaripöytä. Ostin sen viitasaarelaisesta huonekalukaupasta alennuksesta ja hintaa tuolla oli noin sata euroa. Kasvin paikkana toimiva pylväs on hankittu noin vuosi sitten huutokaupasta. Peilin ostimme aikoinaan porukoiden kanssa mun ensimmäiselle kämpälle, samoin kuin kirjahyllyn. Televisio, ihana, oma Smart-TV on hankittu Gigantista ja nyt muutaman viikon ajan olemme kuluttaneet istumalihaksia kovasti katsomalla Orange is the New Blackia, Game of Thronesia ja Gossip Girliä. Eilen illalla katsottiin Matrix.


Meillä on molemmilla täällä omat työpöytämme opiskelua varten. Antin opiskelusoppi on olohuoneen nurkassa, keittiön oviaukon vieressä. Siellä on Antin läppärit ja nörttivehkeet. Nurkassa on myös levypylväs, joka ei näy kuvassa ja jota en erikseen sitten älynnyt kuvata. Työpöytä on hankittu tori.fi:n kautta kymmenellä eurolla. Oikean puoleisessa kuvassa on toinen kirjahyllyistämme. Nämä hyllyt hankittiin syksyllä huutokaupasta ja joululomalla minä ja Antti maalattiin nämä mustiksi. Alunperin kun nämä olivat ihan karmean väriset, toinen vaaleanruskea ja toinen harmaa. Nyt ne on aikas kivat. Ja päällä kököttää kasvi Jyrki J.J.


Olohuoneen ikkunasta on näkymä sisäpihalle, joten emme joudu onneksi tuijottelemaan isolle tielle, vaan olemme puiden suojassa. Ja meillä on sohva! Se on hommattu kaverilta kahden ja puolen sadan euron hintaan eli melkoisella alennuksella. Iso matto taas on mummun vanha ja musta pikkumatto on elokuiselta Ikean reissulta.


Eteisessä katseen vangitsee hauska mutta hieman hämmentävä puinen ovi. Aluksi se näytti aika hassulta, mutta siihen on jo tottunut. Pitkä pukeutumispeili oli seinällä jo valmiina muuttaessamme.


Toinen kasvimme, Samuli Perttu nimeltään.


Meidän kämpässä on pienoisia säilytysongelmia, sillä kaappeja ei ole ihan hirveästi. Tai no onhan niitä melko paljon, mutta niistä suurin osa on käytännöllisesti katonrajassa, joten esimerkiksi imurin tai siivousvälineiden säilyttäminen niissä ei ole oikein mahdollista. Sen vuoksi imuri hengailee kenkien ja takkien kanssa eteisen syvennöksessä.


Kuvassa numero kolme näkyy tuo kuvataulu vielä tyhjänä, mutta tässä eräänä päivänä Photoboxilta tehty tilaus tuli perille ja saimme kaksitoista tauluun valkattua kuvaamme kotiin. Tuollainen Krissu & Antti -taulu siitä nyt sitten tuli, kun otokset laitettiin paikoilleen. Toisessa kuvassa näkyy valkoinen puinen boksi, joka toimii meidän lehtien säilytyspaikkana. Nyt on Kauneus ja terveys- ja Historia-lehdet siistissa pinossa.

Tämmöistä täällä. Luvassa on vielä yksi kotipostaus! Sitä ennen nauttikaahan lopusta sunnuntaipäivästä!
Proudly designed by Mlekoshi playground