Syksyn sävyjä

26.10.13

Eilen otimme täyteen ladatun kameran mukaan, hyppäsimme autoon ja hurautimme Pyynikille.


 Aluksi kuvaussää epäilytti, mutta ilma olikin mitä mainioin. Ilta-aurinko sai maiseman säihkymään syksyn väreissä.


Eikä haitannut vaikka kaikista kuvista ei tullutkaan niin asiallisia.


 Sillä meillä oli hauskaa.


Ja sehän on kaikkein tärkeintä.

Onnea on...

25.10.13


Kun tapaa pitkästä aikaa ystävän, jonka on tuntenut siitä asti kun oppi lukemaan, ei voi olla kuin onnellinen.

Inspiraationa lihaton lokakuu

24.10.13

Halusin haastaa itseni kuun alussa ja kokeilla miltä tuntuisi elää vege-ruokavalion mukaisesti. Tähän mennessä on luistettu muutamat kerrat, mutta myös innostuttu kokeilemaan uusia reseptejä. Tämän viikon ajan olen ollut tunnollinen. Ja lautasille on päätynyt seuraavanlaisia aterioita.







Ruoan nimeä painamalla pääsee Valion sivuillle katsomaan reseptiä. Samalla voitte vertailla, miltä annosten pitäisi näyttää ja mitä niistä todellisuudessa tulee kun tällainen wnb-kokki pääsee puikkoihin. Ehkä en pärjännyt kuitenkaan ihan hirvittävän huonosti?

Paineiden alla

23.10.13


Nimeni on Krista. Olen 20-vuotias, parin viikon päästä 21. Opiskelen kolmatta vuotta yliopistossa. Olen suorittanut 141 opintopistettä. Olen noin noin 160 cm pitkä. Asun Jyväskylän Kortepohjassa.

Mutta kuka minä oikeasti olen? Jos pitäisi yhtään syvemmin paneutua aiheeseen, en osaisi vastata. Käsitykseni itsestäni on joka päivä erilainen, niin kuin päivä itsessäänkin on. Negatiivisia puolia löytyy varmaankin poikkeuksetta joka päivä. Olen laiska, vyötäröllä näkyy muutama ylimääräinen kilo, en vietä tarpeeksi aikaa tiettyjen ihmisten kanssa, kun vietän aikaa heidän kanssaan en osaa käyttäytyä oikein, en panosta tarpeeksi opiskeluun, ajattelen liikaa asioita, minulla ei ole tarpeeksi itsekuria, hiukset ovat liian lyhyet, kulutan omalta osaltani liian paljon rajallisia luonnonvaroja, nilkka on kipeä, en arvosta tarpeeksi tämänhetkistä elämääni ja ai niin, sekin yksi essee on vielä kirjoittamatta. Onko tämä tuttua? Mielessä jatkuvat itsesyytökset, tekemättömien asioiden loputon lista ja epäkohdat ulkomuodossa ja luonteessa.


Joka tuutista toitotetaan ja tuputetaan, että systeemissä on vikaa ja yhteiskunta asettaa liian kovat paineet, joiden alle pienet ihmisraukat musertuvat. Minä en ole koskaan täysin tajunnut ja allekirjoittanut tätä väitettä. Sittenkö kaikki olisi hyvin, jos ei olisi pakko mennä joka päivä kouluun tai töihin. Voisi jäädä joka toinen päivä nukkumaan kotiin, kun ei vaan jaksa tai huvita. Ettei tarvitsisi yhtään miettiä miltä näyttää tai kuinka voi. Voisi jäädä viikoksi peiton alle makailemaan ja tilata pizzan toisensa perään. Tuijottaa televisiota ja täyttää itsensä rasvalla ja lisäaineilla.

En tokikaan väitä, että länsimainen yhteiskunta ja kulttuuri olisivat läpeensä hyviä ja että tämä tapa järjestää elämä ja ajatusmallit olisivat aina niitä kaikkein ihanteellisimpia, mutta uskon että ihmisen itsensä ajatuksilla ja asenteilla on suuri merkitys siinä, kuinka elämä sujuu ja luonnistuu. Jos päivästä toiseen kyllästää mielensä ajatuksilla, ettei kelpaa ja vähintäänkin kaikki on huonosti ja niiden pitäisi muuttua, kyllä alkaa nähdä vikaa vaikka missä. Systeemissä. Omassa naamassa.

Haluan olla hieman kapinallinen. En yhteiskuntaa vastaan, vaan sitä miten ihmiset asioista ajattelevat. Ja yhteiskunnanhan muodostamme me ihmiset. Me, jotka ajattelemme tietyillä tavoilla ja levitämme sitä ajattelutapaa ympärillemme. Meidän pitäisi höllentää otetta. Olla armollisempia itsellemme. Kääntää katse epäkohdista onnistumisiin. Pieniinkin. Sillä itse en ainakaan toista ihmistä katsellessani yritä etsiä siitä heikkouksia; miettiä miten väärin se on minkäkin asian hoitanut ja kuinka paljon paremmin se voisi elämänsä järjestää, vaan mietin että siinä on toinen ihminen. Luuta, lihaa ja elämää suurempia tunteita. Samaa olen minäkin.


Kuitenkin monet meistä ovat elämänsä aikana tehneet ihan hirveästi asioita, ponnistelleet ja suomalaisella sisulla saavuttaneet asioita joiden tavoittelu ei ole ollut helppoa. Minäkin olen kohta kuudentoista vuoden ajan käynyt koulua ja opiskellut, ollut mukana jos jonkilaisissa harrastusjutuissa, kirjoittanut toisen kanssa romaanin, maalannut, piirtänyt ja kirjoittanut jotta tekisin luovia asioita, tehnyt yhdeksän kuukautta toimittajan hommia, kerännyt muutakin työkokemusta, olen kustantamassa kirjaa, lukenut uutisia, lehtiä, blogeja ja kirjoja jotta ymmärtäisin paremmin tätä maailmaa sekä käynyt leikkauksissa ja lääkärissä lukemattomia kertoja, harrastanut liikuntaa ja kuntoillua, jotta tulisin ja olisin terve. Tietysti olen myös ollut läheisten ja rakkaiden ihmisten kanssa, nauttinut, hölmöillyt, ollut vain ja ollut onnellinen. Kaikki tämä on mahtunut elämääni. Niin hyödyllisten kuin niin sanotusti hyödyttömämpienkin asioiden tekeminen. Kaikki on yhtä lailla tärkeää.

Joskus täytyy myös hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja antaa itselleen lupa olla onnellinen.

Lomatunnelmaa

22.10.13

Syyslomapäivä nro 4. Maailma näyttää lumiselta ja jotenkin melko synkältä kun aurinko piilottelee jossain näkymättömissä. Mutta minä olen vapaa, saan nukkua pitkään ja olla perheeni kanssa. Hymyilyttää.


Pyrin toki olemaan fiksu ja filmaattinen ihminen kuten kaikki muutkin, mutta minulla on eräs pahe josta en ole pahoillani. Uusien vaatteiden ostaminen. Eilen hankittiin taas täydennystä kaappiin.


Tänään fiksattiin minun hiuksia. Olen alkanut viihtyä tämänkaltaisessa ulkomuodossa ja jälleen hieman blondimmaksi muuttuminen tekee minut tyytyväiseksi.


Olen toki muistanut myös velvollisuudet. Yritän maalailla mieleeni mediamaisemaa, jota tentissä tarvitaan. Vihreä opus taas on murrenäyte, jonka samoilta kotikonnuilta lähtöisin oleva, Helsingissä suomen kielen parissa uraa uurtanut naishenkilö on osoittanut minulle. Omistuskirjoituksella. Täytyy varmaan lähettää kiitoskortti. Ja tuntikausia kestänyt kadoksissa oleminen jatkuu edelleen, mutta loppu häämöttää.

Ei ole kiire mihinkään, siksi on hyvä olla.

Lumen ja auringon valoa

20.10.13


Aurinko paistaa ja hellii myös menetysten päivinä. Valaisee koko maailman niille, jotka siellä saavat vielä elää.


En muista muista lokakuista paljonkaan. Yleensä se on syksykuukausi, joka menee vilauksessa ohi. Mutta nyt meillä on lunta.


Ajelimme pikkuveljen kanssa autolla - lujaa. Vauhdin hurma kiehtoo toisia. Minua se hiukan pelotti.


Syysloma näytti alkavan nyt näin. On otettava selvää, kuinka se jatkuu.

Uusi alku

20.10.13


Hei ja hienoa että olet täällä! Minä olen Krista, kohta 21-vuotias tyttönen, joka opiskelee suomen kieltä, rakastaa valokuvausta, kuuntelee liikaa musiikkia ja haaveilee suurista. Bloggaamisen maailmassa olen viihtynyt vuoden 2011 lopusta, mutta koska elämä on alkuja, loppuja ja muutosta, halusin unohtaa vanhat höpinät ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Ja niin syntyi tämä blogi, Unihiekkaa hiuksissa. Luvassa on paljon kuvia, ajatuksia ja tunnelmia sekä musiikkia. Mitä tämä blogi ei sisällä on nuhruiset kännykkäkuvat ja epämääräiset velvollisuudentunnosta kirjoitetut kuulumishöpinät. Elämä pitää elää tunteella ja siitä täyttykööt tämä blogikin. Tervetuloa mukaan!
Proudly designed by Mlekoshi playground