Suddenly I'm greatly affected

Viime torstaina ruotsalaisbändi Amaranthe esiintyi Lutakossa. Minä ja Antti halusimme tehdä jotain kivaa kahdestaan, joten olimme ostaneet liput keikalle.

Kappaleet ovat raikaneet meidän kämpässämme aika tehokkaasti alkuvuoden ajan ja hiljalleen olivat kovat odotukset hiipineet keikasta. 

Meille tuli kuitenkin hieman kiire koomaituamme kotona kaikkea, joten missasimme lämppärin ja kävelimme suoraan baarin puolelle. Kun saimme pullot käteemme, keikka jo alkoi. Olimme baaripuolella ihmisläjän takana, emmekä nähneet oikein mitään. Tyhjennettyä juomamme pääsimme varsinaisen yleisön joukkoon.

Täytyy sanoa, että keikka oli aluksi aikamoinen pettymys. Elize Ryd lauloi ihan päin mäntyä, meikän lempikappaleita ei kuulunut eikä tunnelma muutenkaan kohoillut kattoa kohti.

Mutta sitten tapahtui jotain. Ilmeisesti Elize sai avattua äänensä, sillä laulu sujui paljon paremmin, bändiin tuli potkua ja yleisö heräsi. Hiljalleen itsekin alkoi heilua musiikin mukana ja nauttia keikasta.

Loppupuoli keikasta oli aika huikeata. Yleisö lauloi mukana, bändin jäsenet esittelivät laajaa suomen kielen sanavarastoaan (Suomi Finland perkele, jaloviinaaaa) ja tutummat kappaleet alkoivat soida.

Parhaita vetoja olivat Amaranthine, Trinity, radiohitti Drop Dead Cynical ja viimeisenä soitettu The Nexus. Encore oli yllättävän pitkä, sisälsi neljä kappaletta. Toisaalta se oli vain ihan hyvä, koska siihen bändi sai ladattua hyvin energiaa ja nostaa tunnelman kattoon illan päätteeksi.

Vaikka keikka oli oikein viihdyttävä ja hauskaa oli, oli live-Amaranthe silti kokonaisuutena pienoinen pettymys. Elizen laulu kun kuulostaa levyllä niin korviahuumaavan kauniilta, mutta keikalla ei siitä täydellisyydestä saatu nauttia, joten harmittihan se. Ymmärrän kyllä, ettei joka kerta voi onnistua ja ehkä hän ei ole maailman paras esiintyjä. Siksi kannattaakin ehdottomasti kuunnella Amaranthea vaikkapa Spotifysta. Se on nannaa se.