Sinisessä luolassa

26.7.16

Eräänä jälleen niin aurinkoisena torstaiaamuna heräsimme ajoissa ja pakkasimme rantakamppeet mukaan. Rivalta astuimme paattiin ja lähdimme ajelemaan niin kovaa kyytiä kohti Dalmatian saaria, että minua ja Madisonia pelotti. Onneksi matkan taittuessa vauhtiin tottui ja pääsi nauttimaan vauhdin huumasta.


Osallistuimme siis viiden saaren kierrokselle, jonka teimme yksityisveneellä. Näin hienot puitteet meillä oli, koska luulimme tekevämme hyvää markkinointiyhteistyötä: matkanjärjestäjä tarjoaa meille alennusta veneestä ja saarikierroksesta ja me teemme vastineeksi videota ja otamme kuvia. Yhteistyö oli lopulta ihan surkea, sillä kustansimme matkasta 75 euroa per pää ja tämän lisäksi meidän piti maksaa pääsylippu Blue Cavelle, emme päässeet Hvarin saarelle, vaikka meille oli luvattu bussit ja kaikki, jotta pääsisimme tutustumaan saaren rantoihin. Paluuaikakin piti olla meidän päätettävissä, mutta eipä ollut, joten jouduimme palaamaan Splitiin ilman Hvarin vierailua ja liian aikaisin. Närkästyimme tästä toki, emmekä tehneet heille videota tai lähettäneet kuvia. Möh.


Jos tätä selkkausta ei oteta huomioon, päivä oli yksi parhaista Kroatiassa. Matkasimme tosiaan yksityisveneellä meidän kymmenen hengen porukalla. Ensimmäinen kohteemme oli Blue Cave, jonne menimme erillisellä pikkulaivalla.


Blue Cave on käsittämättömän upea luonnonpaikka. Kyseessä on siis luola, jonne pääsee auringonvaloa niin että vesi näyttää kirkkaansiniseltä. Luola on melko iso, sinne mahtuu useampi vene kerrallaan. Meidän porukka oli ihan haltioissaan tästä näystä.


Blue Caven lisäksi kierrokselle kuului Green Cave, mutta se ei ollut läheskäään yhtä vaikuttava. Luolan katossa oli vain reikä, josta pääsi auringonsäde tehden veteen vihreän kuvion. Sen sijaan yllä olevassa kuvassa näkyvä Stiniva Beach oli oikein mukava paikka. Laivamme pysähtyi tuonne ja saimme hypätä veteen uimaan.


Pysähdyimme myös Blue Lagoonilla sekä Pakleni Islandilla uimassa ja ihmiset hyppivät laivasta. Hulluimmat hyppäsivät myös matkan varrella Green Caven päältä kymmenen metrin pudotuksen verran mereen. Minulle oli suuri saavutus pompata laivan hyppylaudalta veteen. Olin vain katsellut sen verran kauan muiden temppuilua ja hyppyjä, että oli pakko kokeilla itsekin. Hengissä selvisin ja hyppäsin vielä toiseenkin kertaan. Päivän aikana otimme luonnollisesti myös aurinkoa laivan kannella ihan liikaa ja melkein kaikki paloivat ihonväristä riippumatta. Uimisen ja auringossaolemisen väsyttäminä porukka nukkui tai ihasteli aaltoja paluumatkalla. Ihan huikea kokemus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground