Tavoitteita vuodelle 2019

3.1.19

Moikka kaikille! Miten teillä on lähtenyt uusi vuosi liikkeelle? Uudenvuodenaattona minä ja Antti olimme juhlistamassa vuoden vaihtumista Antin serkun ja hänen tyttöystävänsä kanssa heidän luonaan. Meillä oli oikein hauska ilta. Pelasimme lautapelejä oikein kunnolla, söimme hyvin ja joimme sopivasti. Kävimme myös keskiyöllä katsomassa raketteja ulkona, mutta sää oli aivan kamala. Lunta satoi vaakasuoraan, kun tuuli niin paljon. Jaksoimme olla ulkona ehkä vartin jalkakäytävällä vuodenvaihtumishetken ilotulituksia katsoen. Kun hienommat jysäykset olivat ohitse, kiiruhdimme sisään lämpimään. Senkin jälkeen pelasimme vielä muutamat pelit, kunnes väsy alkoi painaa ja lähdimme Antin kanssa kotia kohti.

Vuodenvaihde sujui siis mukavissa merkeissä, mutta seuraavana iltapäivänä heräsin kovaan kurkkukipuun. Siitä lähtien olen ollut aivan järkyttävässä flunssassa. Eilen oli valtava työmaa, että jaksoin käydä autolla Myyrmannissa hoitamassa asioita. Oli aika rapsakka olotila, kun saavuin reissultani kotiin. Viime yönä sitten nousikin lämpöä ja olo oli karmiva. Olen kuullut, että nyt on liikkeellä jotain superflunssaa ja pelottaa aika paljon, sillä ensi viikolla olisi eräs erittäin tärkeä tapahtuma, jota varten pitäisi olla hyvässä kunnossa, eikä tällaisena räätyneenä nuhanenänä. Toivon sormet ja varpaat ristissä, että tämä talttuu ennen ensi viikon viikonloppua!

Tein tuossa ajankulukseni pienen listan instastooriin ensi vuoden tavoitteista. Koska siitä tuli niin kivannäköinen ja keksin paljon sopivia juttuja tavoiteltaviksi, ajattelin jakaa listauksen täällä bloginkin puolella. Alla näkyy siis tavoitteita, joita asetin itselleni tälle vuodelle 2019!


Tavoitteeni liittyvät työelämään ja järjestöhommiin, ekologisempaan elämäntapaan sekä terveyteen ja luovuuteen. Nämä ovat sellaisia tavoitteita, jotka pystyn toteuttamaan. En esimerkiksi tavoittele fyysistä huippukuntoa, vaan yksinkertaisesti tavoittelen sitä, että jaksaisin käydä silloin tällöin uimassa, koska se on itselleni sopiva liikuntamuoto. En aio myöskään olla kokonaan ostamatta vaatteita, vaan keskityn käytettyihin ja eettisesti valmistettujen vaatteiden hankkimiseen. En myöskään tavoittele täyttä vegaaniutta, vaan että jaksaisin ottaa arjessa taas hieman enemmän askelia kohti kasvispainotteisempaa ruokavaliota. Lisäksi yritän lukea kirjoja sosiaalisessa mediassa roikkumisen sijaan ja valokuvata ja päivittää blogia aktiivisempaan tahtiin kuin parina viime vuotena. Hampaiden pesu sekä aamuin että illoin on myös ainainen kompastuskiveni, johon tavoittelen muutosta tänä vuonna. En myöskään kuvittelekaan pystyväni tavoittelemaan herkuttomuutta, minkä vuoksi keskityn sokerin karsimiseen, sillä se aiheuttaa minulle kipuja ja on siksi minun tapauksessani paljon pahempi kuin suola ja rasva.

Sellaisia pieniä, mutta tärkeitä tavoitteita olen itselleni asettanut. Mielestäni tavoitteiden on hyvä olla realistisia, sillä silloin ne on helpompi saavuttaa ja on motivoituneempi tekemään työtä niiden eteen. Toivon, että tästä vuodesta tulee hyvä! Toivottavasti sinunkin vuotesi on täynnä iloa, elämää ja rohkeutta!

Oletko sinä tehnyt itselleni tavoitteita tai lupauksia uudelle vuodelle?

8 kommenttia:

  1. Mä en harrasta varsinaisesti uuden vuoden lupauksia, mutta näin vuodenvaihteessa on hyvä joulukuun herkuttelujen jälkeen hieman keventää :D

    https://blingershimmer.blogspot.com/2019/01/uusi-vuosi-uudet-kujeet.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän paremmin kuin hyvin! Sekin on ihan hyvä muutos uuden vuoden alkajaisiksi! :)

      Poista
  2. Olipas hyviä tavoitteita! Moni juttu löytyy täältäkin samalta listalta :-)

    VastaaPoista
  3. Mää jätin uudenvuodenlupaukset tekemättä joskus ennen täysi-ikäisyyttä, jonka jälkeen ne on korvannut unelmat, joista on tullut tavoitteita ja tavoitteista sitten tosielämää :) Hyviä tavoitteita sulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olipa sitten lupaus tai tavoite, se on kuitenkin itse tehtävä todeksi. Kiva, että olet onnistunut siinä. :) Kiitos!

      Poista
  4. Mulla meni uusi vuosi Englannissa aika rauhallisesti, illallinen 1920-teemalla sekä kaupungin ilotulitukset. Todella hyvät tavoitteet olet itsellesi asettanut vuodelle 2019! :)

    hanna
    http://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oli onnistunut vuodenvaihde! :) Kiitos!

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground