Gluteenittomat vihikset

10.3.16

Jos ette ole vielä, armaat blogini lukijat, kuulleet maailmaa mullistaneesta herkusta: kasvispiirakasta aka vihiksestä, nyt on korkea aika. Vegaanien ja useiden sekaanin sydämen vienyt herkku on siis vegaaninen versio lihapiirakasta. Kateellisena olen seuraillut Facebookin Sipsikaljavegaanit-ryhmän hehkutusta kyseisestä herkusta ja noin kuukausi sitten oli pakko mennä ostamaan vihistä kohtaloa uhmaten. Söin vihiksen suurella nautinnolla, mutta hetken päästä alkoi mahaa kipristellä, joten kaupan vihikset jäävät valitettavasti jatkossa hyllyyn. Koska haluan kuitenkin olla ajan hermolla pysyttelevä semivegaani, ajattelin pyöräyttää Antin kanssa kasan gluteenittomia vihiksiä.

GLUTEENITTOMAT VIHIKSET


Sekoita yhteen taikina-ainekset eli
9 dl gluteenittomia jauhoja
250 g sulatettua rasvaa, esimerkiksi sininen Keiju on vegaanista
1 tl suolaa
1 rkl öljyä
1 prk kasviruokakermaa, esimerkiksi Planti on hyvää
2 dl kauramaitoa.


Nypi taikina tasaiseksi sormin.


Keitä 1 dl puuroriisiä vedessä, johon on lisätty suolaa.


Keitä 2 dl vettä, laita 1 dl soijarouhetta lautaselle ja kaada vedet päälle.


Pilko
100 g paprikaa
50 g kesäkurpitsaa
100 g porkkanaa
sipuli ja
chiliä.


Paista pilkotut kasvikset pannulla. Sekoita kasvisten joukkoon keitetty riisi ja turvonnut soijarouhe. Lisää joukkoon suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta ja currya.


Kauli taikina ohueksi, käytä muottina jotakin pyöreää ja laita täytettä ympyrän keskelle tai ärsyynny gluteenittoman taikinan hankaluuteen ja ota taikinaa kulhosta sormin, muotoile siitä pyöreä lätty ja lisää täyte. Käännä taikina täytteen ympärille ja leivo pullaksi. 


Kuumenna öljyä kattilassa, suojaudu hyvin ja anna vihiksen kypsyä rasvassa kunnes siitä tulee kauniin kullanruskea.


Anna jäähtyä, halkaise ja täytä esimerkiksi kurkkusalaatilla ja ketsupilla. Nautiskele.

Tosiasiassa teimme täytettä noin kaksinkertaisen annoksen, mutta sillä määrällä sitä tuli ihan liikaa, joten laitoin tähän reseptiin pienemmän määrän kasviksia. Tuo on varmasti parempi määrä taikinaan suhteutettuna. Toisena vinkkinä tosiaan se, että gluteenitonta taikinaa ei välttämättä kannata kaulita, koska silloin se tarttuu alustaan kiinni ja pyörylän irrottaminen on erittäin hankalaa. Kannattaa muotoilla ympyrä sormin, lisätä täyte ja leipoa pullaksi. Sillä tavalla meillä ainakin onnistui kaikkein parhaiten. Taikinaa ei myöskään kannata laittaa kovin paksusti yhteen vihikseen, sillä gluteeniton taikina on aina vähän kuivaa, joten reilusti vaan täytettä ja ohut kerros taikinaa ympärille niin hyvää tulee.

Ja ei kun vihiksiä leipomaan!

2 kommenttia:

  1. No mutta nam! Tässäpä viikonlopulle ihana herkkuvinki, kiitos ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva jos innostuit vihiksistä! :) Tuliko toteutettua? :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground