Heinä-elokuun positiiviset

Päätin tehdä yhteispostauksen heinä- ja elokuun kivoista jutuista, kun elokuun alku meni sairastaessa ja kaikkea säheltäessä, mutta eipä tilanne siitä ainakaan parantunut ole. Aion kuitenkin tehdä tämän postauksen, vaikka olenkin näin myöhässä. Enkä voi pahoitella epäaktiivisuuttani ja toivoa parannusta, sillä sitä ei ole vähään aikaan tulossa. Olen nimittäin aloitellut gradun tekemistä, joten aikaa ja hermoja tulee sen parissa kulumaan ihan kiitettävästi, enkä voi tällä hetkellä ottaa stressiä blogista. Että tänne tulee juttua silloin kun tulee ja nyt käydään läpi kesän kivoja juttuja.

Heinäkuun alussa Popeda tuli Pihtiputaalle esiintymään Niemenharjun tanssilavalle ja meidän koko perhe lähti katsomaan legendaarista suomirockbändiä. Ilta oli oikein hauska ja Popeda tarjoili kunnon rockmeininkiä. Tykkäsin!

Keikan jälkeisenä päivänä lähdin katsomaan Antin asuntoa Kuopioon. Oli tosi hauskaa käydä ajan kanssa Kuopiossa ja ensimmäisenä iltana menimme Haraldiin syömään pidemmän kaavan kautta. Otettiin alkupalat, minä söin pääruoaksi broileria ja kaiken kruunasi jäätävän iso jälkkärivalikoima. Ensimmäinen kerta Haraldissa vakuutti minut!

Kuopio-viikonlopulle sattui onneksi hyvä sää ja pystyimme käppäilemään kaupungilla ympäriinsä vailla kiirettä.

Eräänä torstai-iltana lähdimme äidin ja Villen kanssa ajelemaan Karstulaan Wanhat Wehkeet -museoon katsomaan äidin aikoinaan omistamaa Opelia. Kuva äidin autosta löytyy instasta, jos jotakuta kiinnostaa. Wanhoissa wehkeissä oli vanhojen autojen lisäksi esillä myös muita näyttelyitä, mutta minun altistuksen takia jouduin poistumaan sisätiloista melkoisen äkkiä ja autotkin katsastin vain pikaisesti. Heinäkuussa aloitin myös pitkälliseksi prosessiksi osoittautuneen keuhkojen toimintakyvyn mittauksen PEF-puhalluksien avulla. Reilun viikon päästä pääsen viimein lääkäriin aiheen tiimoilta.

Yksi vauhdikkaimmista viikonlopuista oli heinäkuun loppupuolella, kun kävin neljässä eri tapahtumassa ja vietin Antin ja äidin kanssa koko lauantai-illan RiihiRock-festareilla. Hauskaa oli ja porukkaa riitti. Sää olisi voinut olla parempi, mutta sellainen tämä kesä oli.

Heinäkuun viimeisen viikonlopun vietin Jyväskylässä. Kävin lounaalla Tuore-salaattibaarissa, jonne pääsee Kauppalaispihalta. Siellä on aina niin hyviä keittoja ja salaatteja ja kylkeen saa gluteenitonta leipää, joten en voi kuin suositella! Samalla kävin vähän kiertämässä kauppoja ja huomasin, että Tuhoa tämä kirja väreissä oli alennuksessa. Olen pitkään miettinyt, että olisi hauska omistaa tuo kirja ja kun uusi versio oli heti alennuksessa, lähti se sitten matkaan.

Varsinainen syy Jyväskylään menooni oli se, että sain vieraakseni uuden ihanan blogikaverini Jennyn. Kävimme kuvailemassa Alppiruusupuistossa, tutustumassa Toivolan vanhaan pihaan ja Jyväskylään muutenkin sekä juteltiin paljon. Sää oli oikein kaunis ja viikonloppu meni kuin hujauksessa!  

Elokuussa tilasin Matsmartilta, ruotsalaisesta hävikkituotteita myyvästä verkkokaupasta 20 kilon verran ruokaa. Mukana oli myös kookosöljyä ja shampoota. Matsmartin ideana on siis vähentää hävikkiä ja se myy alennuksella käyttökelpoisia tuotteita, joissa on jokin virhe, jonka vuoksi niitä ei voi myydä normaalisti. Sain aikamoisen läjän kaikkea ja voin suositella lämpimästi tätä verkkokauppaa. Kannattaa vain varautua siihen, että 20 kiloa painaa aika paljon. Elokuun alussa olin kipeänä ihan hirveässä flunssassa kuten alussa totesin ja viimeinen kokonainen työviikko meni vähän niin ja näin. Harmitti vietävästi, mutta eipä sille mitään mahtanut. Jaksoin yhtenä päivänä poimia hieman marjoja tuolilla istuen, haha.  

Jyväskylään palattuani kävin syömässä yliopistolla ja sain Sonaatin syntymäpäivän kunniaksi ilmaisen kakkupalan ja kahvikupposen. Kävin myös Sirkun ja Hennin kanssa herkuttelemassa Espresso Housessa.

Elokuun lopulla teimme pienen YKP-porukan kanssa reissun Tukholmaan moikkaamaan ystäväämme Saimaa. Teimme pikaisen pyrähdyksen kaupunkiin ja reissu oli aika rankka, mutta hauskaakin oli! Teen reissusta vielä oman postauksensa, kunhan saan sen aikaiseksi. Arki alkoi elokuun lopulla reissun jälkeen ihan kunnolla ja olimme Mitä-verkoston kanssa yliopiston lukuvuoden avajaismessuilla esittäytymässä.

Sellaisia juttuja kuului heinä- ja elokuihin. Toivottavasti syyskuun positiiviset ilmaantuvat blogiin paremmalla aikataululla. 

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Tiimipostaus | Viisi ylpeydenaihettani

Tällä kertaa päätimme tyttöjen kanssa kehua hieman itseämme ja listata viisi saavutustamme, joista olemme ylpeitä. Itsensä kehuminen ja omien hyvien puolien esille tuominen on hirvittävän vaikeaa ja yleensä itseään kohtaan on todella kriittinen, joten välillä on oikein hyvä miettiä niitä juttuja, joissa on onnistunut. Tämän postauksen voisi tavallaan mieltää jatkumoksi elokuun kateuspostaukseen. Kateellinen kun keskittyy siihen, mitä muilla on ja itsellään ei, mutta jos keskittyykin siihen, missä itse on hyvä ja mitä kaikkea on elämässään jo saavuttanut, tulee varmasti vähemmän kateelliseksi ja paljon onnellisemmaksi. Helppoa listauksen tekeminen ei siis ole, mutta sitäkin tärkeämpää!

1) Kandidaatintutkielman kirjoittaminen

Kandin kirjoittaminen on ollut yksi haastavimmista projekteista, joita elämäni aikana olen tehnyt. Alku oli yhtä tuskaa ja jossain vaiheessa olin puoliksi tosissani ja puoliksi vitsillä jättämässä yliopiston kesken, kun tuntui, että tutkielman teko ei lähde vauhtiin sitten millään. Kun aihe tarkentui ja tajusin, mitä kandissa pitää oikein tehdä, sain tutkielman lopulta valmiiksi aika lyhyessä ajassa. Silloisen kämppikseni kanssa urheasti raahasimme itsemme melkein joka arkiaamu kahdeksaksi yliopiston kirjastolle, joten päivät olivat joskus pitkiä, mutta ainakin tuli tehtyä hommia! Olin oikein tyytyväinen, kun toukokuussa sain palautettua valmiin kandin ja sain nelosen eli toiseksi parhaan arvosanan.

2) Hyvät arvosanat ylioppilaskirjoituksista

Toinenkin saavutukseni liittyy opiskeluun. Koko lukion ajan olin ihan hirveä hikari ja käytin paljon aikaa läksyjen tekemiseen ja kirjoituksiin lukemiseen. Varsinkin abikevät oli aikamoisen raastavaa aikaa, mutta työnteko kannatti, kun arvosanariviksi tuli LLEMCC. Erityisen ylpeä olen historian laudaturista, koska sen saavutin työn ja tuskan avulla sekä pitkän matematiikan cum laude approbaturista, sillä minä en todellakaan ole mikään matikkanero, enkä käynyt syventäviä kursseja ollenkaan ja olin unohtanut joidenkin kurssien jutut täysin ennen kirjoituksia. Oikein tyytyväinen olen näihin tuloksiini myös kokonaisuudessaan.

3) Toimittajan työn tekeminen

Paikallislehden toimittajan työ on ainoa oikea ansiotyö, jota olen elämäni aikana tehnyt, mutta sitä onkin tullut tehtyä sitten aika paljon. Olen todella onnellinen, että olen saanut työskennellä lehdessä noin pitkään, mutta varmasti olen jotain tehnytkin oikein, kun työpaikan ovet ovat avautuneet minulle kerta toisensa jälkeen. Yritänkin olla mahdollisimman tunnollinen työntekijä ja kehittyä työssä jatkuvasti. Työssä olen myös tutustunut moniin mukaviin ihmisiin, mistä olen todella iloinen.

4) Kaksi pitkää parisuhdetta

Tämä on vähän erilainen kohta, sillä toisen ihmisen kanssa elämänsä jakaminen ole mikään suoritus, mutta olen silti ylpeä ja iloinen siitä, että olen löytänyt elämääni sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on pystynyt olemaan tosissaan yhdessä. Ensimmäinen parisuhteeni kesti kolme vuotta ja sen aikana molemmat kasvoivat pienistä lukiolaisista nuoriksi aikuisiksi ja oppivat elämästä hyvin paljon kaikkea uutta. Nykyinen suhde on kestänyt jo yli kolme ja puoli vuotta ja asuimme yhdessäkin kahden ja puolen vuoden ajan. Tällä hetkellä elämme uudenlaisessa tilanteessa, kun asumme eri paikkakunnilla, mutta pitkässä suhteessa on erilaisia vaiheita ja minäkin pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan yksin asumaista, mikä on mielestäni vain hyvä juttu. Avoimin mielin eteenpäin ja katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!   

5) Sairastelusta huolimatta melko normaalin elämän eläminen

Viimeisenä ja kaikkein tärkeimpänä saavutuksenani pidän sitä, että olen jaksanut taistella ja mennä elämässä eteenpäin, vaikka välillä on ollut todella vaikeaa. Olen sairastanut kohta neljä vuotta ja välillä ollut ihan toivottoman huonossa kunnossa, mutta kaikesta huolimatta olen opiskellut, tehnyt työtä, matkustellut, kirjoittanut blogia ja yrittänyt elää elämääni. Olen äärettömän kiitollinen Antille, joka auttoi kotitöiden ja kaiken mahdollisen kanssa huonoimpina aikoinani sekä äidilleni, joka on aina jaksanut tsempata, nostanut minut mielen synkkyydestä kohti valoa, etsinyt kanssani erilaisia parannuskeinoja ja käynyt kanssani lääkärissä lukemattomia kertoja. Sairastelu on muuttanut asennettani moniin asioihin hyvin paljon ja on ironista, tai sitten ei, että se on lisännyt oman arvontuntoani, tervettä itsekkyyttä ja vähentänyt vaatimuksiani itseäni ja elämääni kohtaan. Elämä on vaikeaa, mutta meidän ei tarvitse tehdä itse siitä vielä vaikeampaa kuin se onkaan. Sen kannattaa muistaa ihan jokaisen.

Muiden tyttöjen saavutuksiin pääset tutustumaan näistä linkeistä:

Heli // Jenny // Sini

Mitkä ovat sinun elämäsi tärkeimmät saavutukset?

Life isn't about waiting for the storm to pass - it's about learning to dance in the rain

Moikka! Siemailen tällä hetkellä Clipperin vihreää teetä ja kärsin tyhjän paperin kammosta. Pitäisi kirjoittaa paikallislehteen pakina ja jotain juttua pitkästä aikaa olisi varmaan hyvä postailla tänne bloginkin puolelle. Vaikka tauko olisi melko lyhytkin, tuntuu aina siltä, että jatkaminen on niin vaikeaa. Vaikka tällä hetkellä melkein kaikki tuntuu aika hankalalta, eipä sillä.

Viimeinen työviikko lehdessä meni ihan pipariksi kun sain vuosisadan flunssan ja jouduin olemaan monta päivää poissa töistä ja jättämään juttukeikkoja välistä. Sain jotenkin parannettua itseäni ja lähdin Jyväskylään hoitamaan asioita muutamaksi päiväksi. Siellä oli koko ajan pientä hoppua ja tulin sitten viikonlopuksi Pihtiputaalle, kun meillä oli sukulaistapaaminen mummun talolla.

Silloinkin olin aika huonovointinen, mutta halusin niin kovasti nähdä sukulaisia. Sunnuntaina piti lähteä urhoollisesti ajamaan Pallosalamalla, joka oli pakattu melkein täyteen tavaroitani, jotta sain rahdattua omaisuuteni takaisin Jyväskylään. Siellä sitten taas touhuttiin Antin kanssa neljän päivän ajan kaikenlaista. Käytiin syömässä ja kävelemässä, siivottiin asunto ja auto sekä osallistuttiin aktiivisesti Pokemon-raideille.

Perjantaina sitten taas oli odotetun Tukholman reissun aika, joka suoraan sanottuna herätti pientä kauhua jo lähtiessä ja valitettavasti en pelännyt turhaan. Oli toki ihanaa viettää kunnolla aikaa ystävien kanssa ja tutustua kaupunkiin, mutta tuollaiset pikareissut on ihan älyttömän väsyttäviä. Olenkin nyt yrittänyt selviytyä reissuväsymyksestä, flunssasta ja ties mistä oireista, mutta aika heikko happi on kyllä tällä hetkellä.

Välillä meinaa iskeä epätoivo, kun tuntuu, ettei koskaan saa olla terve, virkeä ja kykeneväinen elämään ihan normaalisti. Parhaiten minua tällaisissa tilanteissa lohduttaa Uudesta Sherlockista bongaamani fraasi it is what it is. Ei mitään kyllä se siitä tai se, mikä ei tapa, vahvistaa -latteuksia, vaan karun yksinkertainen se on mitä on. Tämä nyt vain on näin. Ja sen kanssa eletään. En tiedä, miksi tuo fraasi on niin voimaannuttava, mutta se on. Myös otsikosta löytyvä Vivien Greenen quote on oikein hyvä.

Tällä postauksella ei nyt mitään sen syvempää merkitystä ole, halusin tulla vain kirjoittamaan rehellisesti, mitä on taas meneillään. Sillä minä en kykene nyt kirjoittamaan onnellista elämänmakuista postausta mistään, kun olo on mitä on. Yksi tärkeä juttu on kuitenkin ilmoitettavana tässä lopussa, nimittäin klipsutin-arvonnan voittaja. Mitään suurta menestystä arvonnasta ei tullut, vaikka annoin lisäaikaa osallistumiseen, joten arvoin voittajan neljän osallistuneen joukosta.

Onnellinen voittaja on Pirjo. Lähetän sinulle sähköpostia tänään ja lähetän palkinnon sinulle mahdollisimman pian!

Parempaa viikonloppua kaikille! Huomenna palaillaan asiaan tiimipostauksen voimin!