Tuore maisteri täällä moi!

18.12.18

En ole kertonut tästä vielä blogin puolella, mutta nyt julkistan sen täälläkin. Minä olen maisteri. Yhteiskuntatieteiden maisteri pääaineena yhteiskuntapolitiikka. Se on uskomatonta. En meinaa todella uskoa sitä todeksi, sillä olen työskennellyt maisterin tutkinnon eteen seitsemän ja puoli vuotta. Seitsemän ja puoli. Se on melkein kolmasosa elämästäni. Joten tuntuu hieman kummalliselta, että se urakka on nyt ohi. Gradu on palautettu ja arvosana saatu, tutkinto haettu, kansitetut gradut tilattu. Minulla ei ole enää mitään to do -listalla liittyen Jyväskylän yliopistoon.

Mitäs nyt? Olen kai virallisesti nyt työtön. Tai oikeastaan juuri virallisesti kai en ole, kun en ole vielä ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi. Mutta sen ehtii! Työtä olen kyllä semi-ahkerasti hakenut ja toivon, että piakkoin tärppää. Mutta olen siis elänyt yli kuukauden vailla opiskelua tai työtä. Tekemistä on silti riittänyt ihmeen paljon. Tällä hetkellä istun sohvalla ja syön Kinder-suklaata, johon sain himon ASMR-videoiden takia. Mutta kun ne näytti ja kuulosti niissä niin herkullisilta!

Minulla on myös hirvittävän paljon kuvia ja asiaa tulossa tänne blogiin niin etten tiedä, miten päin ja missä järjestyksessä alkaisin sisältöä suoltamaan tänne. Ehkäpä laitan tähän postaukseen useampia juttuja, joita on tapahtunut viime aikoina, että päästään näiden kanssa hitusen verran eteenpäin!


Toissa viikonloppuna rakkaat opiskelijakaverini Jyväskylästä saapuivat juhlimaan minun tupareita ja pikkujouluja. Ohjelmassa oli aivan liikaa ruokaa, tortilloja, tacoja, torttuja, kakkua, sipsejä ja suklaata, höpöttelyä ja antaumuksellista Lips-laulantaa. Pelasimme myös kaksi faktaa, yksi valhe -peliä ja opimme paljon lisää pikkufaktoja toisistamme.


Viime viikon maanantaina me Pääkaupunkiseudun Planin vapaaehtoiset järjestimme dokkari- ja paneelikeskusteluillan Kauppakeskus Redissä Kalasataman Vapaakaupungissa. Leivoin tapahtumaan muffinsseja ja keitin kahvit Antin kanssa. Dokkarin katselun jälkeen kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja paneelissa. Oli aikamoinen päivä vapaaehtoistöiden parissa, kiirettä piti! Oli kuitenkin kivaa olla järjestämässä ensimmäistä tapahtumaa täällä etelässä. Yleisöäkin tuli paikalle mukavasti ihan livenä sekä Instagramin kautta.

Viime torstaina näin pitkästä aikaa Jennyä, kun hän saapui Helsinkiin vierailulle. Päivä oli kolea ja harmaa, mutta pystyttiin tekemään kaikenlaista ja meillä oli oikein kiva päivä!


Aluksi menimme katsomaan uutta Keskustakirjasto Oodia. Se oli aivan valtava. En ehtinyt toissa viikolla avajaistapahtumaan, vaikka sinne menoa mietimmekin, joten kerta oli ensimmäinen itsellekin. Arkkitehtuuri oli upeaa ja paikka onkin paljon enemmän kuin perinteinen kirjasto.


Sää ei tosiaan ollut mikään paras mahdollinen, mutta siitä huolimatta piti käppäillä ulkona ja ottaa valokuvia. Mitäs sitä kaksi bloggaajaa tavatessaan muutakaan tekisi! Ajelimme Rautatieasemalta ratikalla vanhojen kauniiden talojen äärelle ja saimme napattua muutamia kuvia.


Koska ulkona oli aikamoisen kylmä ja kuvattavana seisoskelu teki viluiseksi, halusimme kahville. Päätimme astua sisään ensimmäiseen kahvilaan, jonka näimme ja se oli suloinen pieni Konditoria-Café Vaherkylä. Kyseessä on ilmeisesti perinteikäs loviisalainen yritys, joka on avannut uuden toimipisteen Helsinkiin. Siellä oltiin tekemässä haastattelua samaan aikaan kun me kahvittelimme. Kakku oli aivan jäätävän hyvää ja kahvin join kissamukista, joten voin suositella!

Sellaisia kivoja juttuja on tapahtunut viime aikoina! Minulla on tosiaan kuvia ja juttuja vielä jaettavaksi ja yritän saada ne tänne blogin puolelle ennen joulua ja vuoden vaihdetta, ettei uuden vuoden puolella tarvitse palailla vanhoihin juttuihin. Nyt kuitenkin suuntaan pakkaamaan laukkuni Pihtiputaalle joulun viettoon menoa varten.

Ihanaa joulun odotusta juuri sinulle!

8 kommenttia:

  1. Hei onnea - ihan mahtavaa! Mä valmistuin 2015 kulttuurituottajaksi, enkä ole vieläkään löytänyt alalta töitä ja olen tehnyt tässä toiseen tutkintooni liittyviä hommia. Kyllä olisi kyllä suuri unelma saada omalta uudelta alalta töitä ja toivotan myös sinulle hirmuisesti tsemppiä töiden etsintään :)

    PS. mulla on tuo sama takki, mutta sinisenä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivottavasti löydät vielä töitä mieleiseltä alalta! :) Ja samoin minä itse. :D

      Ooooh, ai noita on sinisenäkin, kiva tietää!

      Poista
  2. Paljon onnea, todella hieno saavutus! :) Tsemppiä myös tulevaan työnhakuun.

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea valmistumisesta! :)

    https://itserakkausjuttui.blogspot.com/

    VastaaPoista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground