Tiimipostaus | DIY-joululahjaidea

1.12.18

Hyvää joulunkuun alkua! On kuun ensimmäinen lauantai ja samalla sen ensimmäinen päivä. Se tarkoittaa tuttuun tapaan sitä, että on blogitiimipostauksen aika. Tällä kertaa päätimme tyttöjen kanssa jakaa teille joululahjaideoita, joita voi itse toteuttaa. Minä en todellakaan ole hyvä käsitöissä ja askartelussa ja hieman kauhistelin tätä postausta, mutta päätin ottaa haasteen vastaan ja tehdä DIY-ohjepostauksen. Pidemmittä puheitta siirtykäämme ohjeeseen!


Yllä oleavassa kuvassa on suurinpiirtein kaikki välineet, joita tarvitaan tämän lahjan tekemiseen. Tarkoituksenamme on tehdä lasipurkkiin jouluisten lusikkaleipien taikinan kuivat ainekset ja koristella purkki jouluisesti. Minulla oli käytössä vanha lasagnekastikepurkki.


Aluksi mittasin lasipurkkiin 5 desilitraa vehnäjauhoja. Sen jälkeen lisäsin 2 desilitraa ruokokidesokeria.


Seuraavaksi mittasin purkkiin mausteet. Purkkiin voi lisätä kaksi teelusikkaa joko ruokasoodaa tai leivinjauhetta, ja sen lisäksi teelusikka kanelia, inkivääriä ja neilikkaa. Näistä saa jouluisen maun taikinaan. Koska korkki on sellaisenaan ruma, liimasin siihen ruskeaa kangasta.


Asettelin korkin liimatun kankaan kanssa purkin päälle ja leikkasin ylimääräiset pois. Liimasin korkin reunoille jouluista nauhaa.


Kirjoitin lusikkaleipien ohjeen jouluiselle pakettitarralle. Tarralla sai kätevästi peitettyä etiketistä jääneet liimajäljet. Aika hyvin sain liiman putsattua kynsinlakanpoistoaineella ja Patapata-villalla, mutta pienet liimajäljet purkin kylkeen silti jäi. Tarralla sai onneksi viimeisetkin jäljet piiloon. Tajusin kuitenkin ohjetta kirjoittaessani, että minulle tuli pikku moka. Reseptissä kun oli, että rasvan kanssa pitäisi ruskistaa sokeri, mutta laitoin sokerin muiden kuivien aineiden kanssa purkkiin, hups! Toivon todella, että taikina on leipomiskelpoista, vaikka rasvan sulattaa yksinään ja kuivat aineet laittaa sulan rasvan sekaan! Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy, kuinka kuivuneen korkinpäälyskankaan kanssa kävi. Käytin aika paljon liimaa ja kangas oli niin ohutta, että alta alkoi pilkistää oikein kauniisti Dolmio-logo. Ei auttanut kuin ruveta liimailemaan lisää!


Leikkasin vähän korkkia isomman palan ruskeasta kankaasta ja liimasin toisen punaisen nauhan sauman peitteeksi. Mikään maailman kaunein tuosta korkista ei nyt tullut näiden ongelmien vuoksi ja reseptiinkin lipsahti pikku moka, mutta sanoisin, että tästä tuli kuitenkin yllättävän hyvä siihen nähden, miten huono oikeasti tällaisten tekemisessä olen!

Sellaisen joululahjaidean vinkkasin teille. Saa vapaasti tehdä kauniimmin ja taidokkaammin ja mahdollisesti paremmalla reseptillä! Tällaiseen lopputulokseen minä kuitenkin päädyin näillä taidoilla. Ehkä tämän voi kuitenkin antaa jollekin? Ainakin tekijän kädenjälki näkyy ja sehän on ihan positiivista, eikös?

Muiden tyttöjen vinkit löytyvät alla olevista linkeistä. 

8 kommenttia:

  1. Voi joa tuollaisen saisin joululahjaksi niin olisin onnellinen. Kaikki makeinen on mun lempparia. Kiitos hyvästä vinkistä. Vois tehdä tuollaisia sukulaisille. :)

    VastaaPoista
  2. Todella kiva lahjaidea :) nämä ovat todella käytännöllisiä ja varmasti kivoja saada lahjaksi!

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva lahjaidea! Olen tehnyt joskus vastaavia vähän eri ohjeella :). Itse tehty on aina jotenkin erityisen erityinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itse tehdyt lahjat ovat aina erityisiä. <3

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground