Elämäni numeroita

10.6.15


Ensimmäinen oma kämppäni oli Koasin solu Myllyjärvellä. Siellä asustelin Sodankylästä Jyväskylään lukioon opiskelemaan tulleen tyttösen kanssa.

Toinen lapsi perheessämme on pikkuveljeni Ville, joka on ainoa sisarukseni. 

Olen ollut kolmella Haloo Helsingin keikalla.

Minulle on ostettu elämäni aikana neljät silmälasit.


Minut on nukutettu elämäni aikana viisi kertaa. Kahdesti nilkan leikkausta ja kolmesti tähystämistä varten.

Vanhempieni asunnon numero on kuusi.

Sain peruskoulussa melkeinpä joka kerta liikunnasta arvosanan seitsemän. Se oli aina huonoin numero todistuksessani.

Pisimmän ajan, jonka olen Lontoossa viettänyt, on kahdeksan päivää. 


Olen katsonut kaikki Himymin yhdeksän kautta.

Sain lukiossa kaikista psykologian kursseista arvosanan kymmenen.

Antin kandikekkerit on heinäkuun yhdestoista päivä.

Olen kuluttanut muutaman viikon sisällä noin kaksitoista euroa avokadoöljyyn.


Meidän talon numero on kolmetoista.

Neljäntoista vanhana tapahtuneista muistoista mieleenpainuvin oli rippileiri.

Tulen työskentelemään Ruisrockin siivoustiimissä miltei viisitoista tuntia.

Lensin ensimmäistä kertaa kun olin kuusitoista vuotta vanha.


Olemme katsoneet seitsemäntoista jaksoa Silicon Valleyta. Kannattaa katsoa!

Kortepohjassa asuessani hyppäsin muutaman kerran bussiin numero kahdeksantoista.

Yhdeksäntoista on kahdeksas alkuluku, opin tämän juuri äsken.

Hearthstonessa ranked-taso on tällä hetkellä kaksikymmentä, vaihtuu kuun lopussa.

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen merkintä/aihe, vois joskus itekkin listata oman elämän lukuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Joo kannattaa, näitä oli hauska miettiä. :)

      Poista
  2. Mielenkiintoista miten jotkut numerot vaan jäävätkin mieleen. Itsekin muistan jokaisen talon numeron ja jopa numerokyltin, missä olen asunut vaikka muutettua on tullut vaikka kuinka monesti. Ja kiitos Silicon Valley vinkistä, olen kuullut, että se on hyvä sarja!

    VastaaPoista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground