Tilaus NordicFeeliltä

30.6.15

Huh! Olipas hauska peli-ilta kavereiden kanssa. Pelattiin Arkham Horroria useampi tunti meidän olohuoneen lattialla. Sen parissa on viime päivinä tullut vietettyä aikaa melko lailla tehokkaasti. Nyt laitettiin peli kuitenkin pakettiin viemästä puolta olohuoneen lattiatilasta.

Mutta sitten itse asiaan. Kävin eilen hakemassa Mattilan Siwasta minulle tulleen NorcidFeelin paketin. Se oli saapunut jo joskus viikko sitten, mutta en ollut täällä sitä noutamassa, joten sain vasta nyt uutukaiset käsiini.


Tilatuista tuotteista eniten odotin kulmakarvoille tarkoitettua meikkipakkausta, Nyxin For Everyonea. Se sisältää neljä eriväristä kulmaväriä, siveltimen ja harjan sekä muotteja. Kokeilin noita muotteja, mutta niistä ei kyllä ainakaan ensimmäisellä käyttökerralla ollut muuta kuin haittaa. Väri sen sijaan tuntui erittäin laadukkaalta ja hyvin levittyvältä H&M:n ruskean luomivärin jälkeen.


Paketissa olivat mukana myös Biothermin kasvoille suunnattu puhdistusmaito sekä Victoria's Secretin Vanilla Lace-niminen vartalotuoksu. Kasvojen putsausvoidetta en ole ehtinyt kokeilemaan vielä, mutta tuota vartalotuoksua olen suihkautellut jo parikin kertaa. Aivan ihana vaniljainen, mutta hieman kuitenkin liian voimakas ja pistävä sivutuoksultaan minun makuuni. Käytettyä varmasti tulee, mutta pitää valita ehkä eri tuoksu seuraavalla kerralla. Kaupantekijäisiksi sain tuollaisen Nyxin huulikiillon.


Piti vähän meikkailla tuossa äsken, jotta pääsin testailemaan kulmasettiä. Pakkaus on todella hyvä, mutta tuntuma tuollaisessa pikkusiveltimessä on eri kuin Iberon pidemmässä versiossa, joten vähän vaatii harjoittelua, että tuolla saa täydelliset kulmat aikaan. (Jos nyt sellaisia osaan vielä tehdäkään.) Innolla odotan seuraavaa meikkauskertaa ja harjoittelua uuden siveltimen kanssa!

Sellainen oli ensimmäinen tilaukseni NordicFeeliltä. Hinnat ovat tosiaan huokeammat tai samanarvoiset kuin muissa verkkokaupoissa. Esimerkiksi Biothermin puhdistusmaidon on alkuperäinen hinta MyLook-verkkokaupassa on 34,75 euroa, kun taas itse maksoin NordicFeelin kautta tuotteesta 25,50 euroa. Nyxin kulmapakkausta ei ole saatavilla missään muualla, tosin tuote taitaa olla loppuunmyyty NordicFeelissäkin tällä hetkellä. Victoria's Secretin tuoksuja ei ole yleisesti ottaen myynnissä suomalaisissa verkkokaupoissa kuin Cdon.comissa. Lisäksi NordidFeeliltä tilatessa yli 58 euron tilauksisaa ei tarvitse maksaa postikuluja. Kaiken kaikkiaan valikoima on laaja ja hinnat ovat kohdillaan. Kannattaa siis kokeilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground