Luontokuvia ja kuulumisia

8.7.18

Ajattelin tulla höpöttelemään tänne blogiin vähän kuulumisia ja ajatuksia viime ajoilta. Alkuvuoden blogi on elänyt hiljaiseloa, mutta joka kuukausi olen kuitenkin vähintään yhden postauksen saanut tehtyä, mikä on sekin jo jotain! Olen iloinen blogitiimistä, sillä se pakottaa ajattelemaan blogia ja tekemään postauksia, mikä on ainoastaan hyvä juttu, sillä tykkään kyllä bloggaamisesta, mutta se vain tuntuu liian usein jäävän kaiken muun jalkoihin.

Vuodesta 2018 on eletty jo puolet. Se on hurjaa. Alkuvuosi oli välillä erittäin haastava, mutta aika on silti kulunut hirvittävän nopeasti. Olin helmikuussa sairaalassakin, kun maha meni niin huonoon kuntoon. Onneksi vaikeuksista taas selvittiin ja viime kuukaudet on ollut ihmeellisen kevyt olo. Vointi on lähtenyt selkeästi paranemaan ja vaikka takapakkeja välillä on, voi kuitenkin hyvillä mielin todeta, että koko ajan ollaan menossa parempaan suuntaan.

Huhtikuun puolivälissä muutettiin tosiaan tavarani Vantaalle ja kuun lopussa siivosin Antin kanssa Jyväskylän asuntoni ja luovutin avaimet. Se tuntui niin hyvältä. Vaikka Jyväskylään tulee ja välillä jo onkin ikävä, siihen asuntoon en kaipaa. Se ei koskaan muodostunut kodiksi, vaikka siellä monia hyviä hetkiä vietettiinkin. Vantaalla en ole ehtinyt vielä juurikaan olemaan, sillä työt ja muut jutut ovat pitäneet minut edelleen Keski-Suomessa. Huhti-toukokuun vaihteessa hoidin viimeiset kurssijutut yliopistolla ja vietin viimeisen opiskelijavapun. Toukokuussa tein parin viikon pätkän töitä Pihtiputaalla lehdessä, minkä jälkeen alettiinkin kovalla vauhdilla järjestää pikkuveljen yo-juhlia. Niiden jälkeen oli Hämeenlinnan loman vuoro ja sen jälkeen vietin pisimmän tähänastisen jakson Vantaalla, nimittäin puolitoista viikkoa. Sen jälkeen tulimme Pihtiputaalle juhannuksen viettoon ja minä kesätöihin. Antti ei ehtinyt kylläkään olla kuin pari yötä, sillä työt kutsuivat etelässä. Juhannusviikon torstaina teimme kuitenkin pienen retken Suurijärvelle.


Suurijärvi sijaitsee Pihtiputaalla Harjuntakasen alueella, lähellä Reisjärven rajaa. Alueella on retkeilyreittejä, muinaiskohteita, laavuja ja kauniita matalia järviä. Suurijärven rannalla on parhaimmat varustelut retkeilijän kannalta. On kaksi tulentekopaikkaa, tupa ja aittarakennus yöpymistä varten, sauna, laituri, vene sekä puuliiteri.


Retkeillessamme päivä oli oikein kaunis, aurinkoinen, mutta ei liian kuuma. Rantaan piti kävellä noin kilometrin pituinen matka metsäautotieltä, mikä oli aivan sopiva matka, sillä en ollut kaikkein virkein tuona päivänä. Otimme mukaan eväitä, sillä halusimme lounastaa luonnon helmassa. Antti sahasi halkoja ja sytytimme nuotion. Tutkailimme paikkoja, ihailimme luontoa, seurailimme lintuja ja söimme lounasta.

Luonnossa oleminen virkistää kummasti. Kun on altistunut huonolle sisäilmalle, pitäisi viettää enemmänkin aikaa ulkona, koska luonto korjaa ja eheyttää. Onneksi vointi on tosiaan parantunut jo kummasti, mutta kaukana ollaan vielä "normaalista", jos minä nyt sellaiseen ikinä enää pääsenkään. Ulkoilu ja luonnossa oleminen kuitenkin parantaisivat varmasti oloa ja kehittäisivät kuntoa, mikä olisi hyväksi pidemmän päälle.

Juhannuksena ei kovin hyvä sää sitten enää ollutkaan, joten aikaa tuli vietettyä aika paljon mökin sisällä. Juhannuspäivänä kävimme kuitenkin äidin kanssa huutokaupassa, mikä oli oikein hauskaa. Huudettuakin tuli kaikenlaista! Sunnuntaina heräsin todella huonovointisena ja viime viikon alku meni sängynpohjalla nukkuen ja leväten. Viikonlopuksi onneksi virkistyin ja matkasin torstaina Jyväskylään kavereita tapaamaan. Oli oikein hauskaa nähdä ihmisiä ja viettää mukavia hetkiä yhdessä.

Tämän viikon maanantaina aloitin kesätyöt toimittajana ja lehdessä olisi tarkoitus työskennellä elokuun alkupuolelle saakka. Kesä kuluu siis Pihtiputaan maisemissa jälleen. Jospa saisin blogin puolelle tallennettua kesäistä Pihtipudasta, sillä täällä on kesäisin niin kaunista. Katsellaan!

Hauskaa sunnuntai-iltaa kaikille!

Tiimipostaus | Rohkeudesta

7.7.18


Jokainen meistä on rohkea. Rohkeuteen liittyy pelko. Eri ihmisillä on eri pelkoja, aikojen kuluessa pelot muuttuvat. Rohkeus on sitä, että tekee, vaikka pelkää. Yksi pelkää väkijoukon edessä olemista, kun taas toinen rakastaa esiintymistä. Yksi kammoaa korkeuksia, kun taas toinen tuntee olevansa maailman huipulla. Yksi haluaa hypätä lentokoneesta ja toinen ei halua nousta pyörän selkään.

Pelko voi olla pientä tai suurta. Joskus pelko voi ottaa elämän valtaansa kokonaan. Joskus ahdistuu nukkumaan menemisestä, kun pelkää niin paljon, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Joskus peloilla ei ole merkitystä. Joskus tuntee itsensä kuin kaikkivoipaiseksi niin että pelot ovat aivan pieniä, kuin pölyhiukkasia. Joskus on pelännyt asioita, jotka tuovat nykyään iloa elämään. Joskus ei ole vielä tiennyt asioista, joita nykyään pelkää.

Minä pelkään sairautta. Sellaista väsymystä, joka vie sängyn pohjalle niin että sängystä nouseminen on suoritus, jonka jälkeen ei juuri muuhun kykenisikään. Sellaista kipua, joka saa kieriskelemään sängyssä. Sellaista tuskaa, joka estää näkemästä toivoa. Koska olen kokenut sen. Ja olen suurimmilta osin siitä päässyt yli. Mutta minä pelkään edelleen. Pelkään, milloin se kaikki palaa takaisin. Että kaikki helpotus on ollut vain onnellista unta.

Mutta pelko hälvenee. Aikaa kuluu ja luotan koko ajan enemmän itseeni. Alan unohtaa, mitä tuo pelko on. Välillä väsymys palaa, jäytävä kipu valtaa ruumiin. Se muistuttaa minua, pelko palaa takaisin. Mutta onneksi se hälvenee.

On vain oltava rohkea. Aloitettava jokainen päivä luottavaisin mielin. Minä jaksan, minä pystyn tähän. Vaikka sisimmässäni pelkäisinkin. En vain anna pelolle valtaa. Täytän mieleni voimalla ja joka päivä siitä tulee helpompaa.

Mitä sinä pelkäät? Mikä saa sinut kauhun valtaan? Ovatko pelkosi suuria vai pieniä? Pystytkö kohtaamaan ne? Pystytkö täyttämään mielesi voimalla ja voittamaan pelkosi?

Pelkoja ei voiteta hetkessä. Se vaatii aikaa. Aikaa ja sitkeyttä. Mutta tärkeintä on, ettei luovuta. Pienikin teko vie lähemmäs voittoa. Muista, että sinä olet ollut jo rohkea ja voittanut itsesi monta kertaa. Jatka vain samaan malliin.

Muiden blogitiimiläisten ajatuksia rohkeudesta pääset lukemaan alta löytyvistä linkeistä.

Tässä lopuksi vielä ilmoitus, johon vastaaminen voi vaatia rohkeutta. Mutta se voisi myös olla se pieni askel lähemmäs pelkojen voittamista.

Meidän viisihenkinen blogitiimi etsii kolmea uutta jäsentä. Tiimimme on ollut kasassa kaksi vuotta, joten olemme hioutuneet tiiviiksi porukaksi. Olemme kuitenkin kaikki alkaneet kaivata uusia jäseniä tiimiimme, sillä wa-ryhmämme on hiljentynyt alkuajoista, ja tiimipostauksien aiheitakin on toisinaan vaikeaa ideoida. Mitään erityisiä kriteereitä meillä ei ole, vaan tärkeintä on kiinnostus yhteistyöhön, avoin asenne ja se, että pystyt sitoutumaan kerran kuukaudessa julkaistaviin tiimipostauksiin. Plussaa tietysti on, jos sinulla on edes jotain yhteistä meidän kanssa. Jos kiinnostus heräsi, ja haluaisit osaksi meidän tiimiä, kommentoithan elokuun 1. päivään mennessä jonkun tiimiläisen heinäkuun tiimipostaukseen. Kommenttiin toivomme pientä esittelyä sinusta ja blogistasi. Tämän lisäksi olisi kiva, jos kertoisit miksi kiinnostuit blogitiimistä, ja jakaisit tiimipostausidean tai keksisit jotain muuta blogitiimiin liittyvää. Odotamme innolla hakemuksianne, joten nyt vain kommentoimaan!

Hämeenlinnassa ja Hämeen linnassa

27.6.18

Tasan kolme viikkoa sitten pakkasin tavarani Pallosalamaan ja ajelin Pihtiputaalta Jyväskylään. Sieltä saattueeseen hyppäsi mukaan Ida ja Riina. Auton nokka laitettiin kohti Hämeenlinnaa, ja pitkään suunnitteilla ollut matkamme alkoi. En edes muista, milloin aloimme viime talvena puhumaan maakuntamatkasta. Aluksi se oli lähinnä vitsi, mutta ajan kanssa siitä tuli oikea suunnitelma ja niin me lähdimme kolmestaan reissuun.


En ollut koskaan aiemmin käynyt kaupungissa kunnolla, joskus vain nähnyt sen lipuvan ohi bussin ikkunasta. Siksi oli oikein mielenkiintoista lähteä tutustumaan tuohon mystiseen keskiaikaiseen kaupunkiin.


Vanhoja rakennuksia näki ympäri keskustaa melkeinpä missä tahansa kulkikaan, mikä oli kaupungissa ehdottomasti parasta. Kamera ja kännykät naksuivat, kun kuva toisensa perään ikuistettiin tunnelmallisessa ympäristössä.


Kävimme kauppakeskus Goodmanilla shoppailemassa kosmetiikkaa ja vähän vaatteita. Kiertelimme keskustaa ja piipahdimme Hämeenlinnan vanhimmassa kirkossa. Kävimme lounaalla parhaassa sushibuffetissa ikinä ja kiertelimme Hämeen linnan ympäristössä. Polskimme kylpylässä, söimme grilliruokaa ja puttailimme minigolfissa. Kuvailimme Verkatehtaan alueella ja vierailimme sisällä linnassa olemassa linnanneitoja.


Löysimme linnan ja Vanajaveden välistä lähteneen kävelytien varrelta aivan ihastuttavan puutarhan ja pienen puisen paviljonkirakennuksen. Paikka oli aivan uskomaton ja meillä kului reippaasti aikaa kun pysähdyimme ottamaan ympäristössä kuvan jos toisenkin kukista ja toisistamme.

Riina otti järkyttävän hienoja kukkakuvia linnan lähistöllä sijainneesta kukkapenkistä.


Pitihän uudessa kaupungissa päästä vähän pokemonejakin nappailemaan aina välillä!


Shoppailemassakin reissullamme tosiaan kävimme ja yllä näkyvä vihreä kukkakuviollinen paitapusero oli huikea löytö KappAhlista. Harvoin enää löytyy niin sopivalta ja oikealta tuntuvaa vaatekappaletta ketjuliikkeistä, että kun sopiva osui kohdalle, täytyy se melkeinpä ostaa.

Sellainen oli kolmikkomme reissu Hämeenlinnaan. Pitäisi enemmänkin lähteä tutkailemaan uusia kaupunkeja kotimaassa, sillä nähtävää täälläkin riittää!

Hippunen glamouria

25.6.18

Noin kuukausi sitten tein viikonloppureissun pääkaupunkiseudulle, koska olin osallistumassa glamourkuvauksiin. Ihana Vanessa Forsten järjesti kuvaukset upeassa Töölön asunnossaan, joka on oikein sopiva tausta vintage-henkisille kuville. Minun lisäkseni kuvauksissa oli kaksi muuta kuvattavaa, joten aikaa riitti jokaiselle oikein hyvin ja sai otettua kuvia useilla eri asuilla.


Kuvausten aikaan oli käynnissä toukokuiset helteet, mikä oli varmasti osasyynä siihen, että sukkahousut unohtuivat matkasta kuvauspaikalle saavuttaessa. Enpä kyllä siinä hötäkässä muistanut ottaa korkkareitakaan mukaan, koska tavaraa oli jo muutenkin aivan julmettu määrä, joten päätin sitten sipsutella avonjaloin kameran eteen. Jalat ovat minulle paha ongelmakohta, koska ne ovat koko ajan turvoksissa ja siksi hirveän paksut, mutta olen yrittänyt ja onnistunut koko ajan muuttamaan suhdettani ja asennoistumistani kehooni. Olen oikeasti tyytyväinen tähän kuvaan.


Vanessan ruokailutilassa on aivan ihana nurkkaus, jossa on peili, hyllyköitä täynnä vanhoja esineitä sekä kasveja. Siinä piti päästä ottamaan kuvia ja Haloselta itsenäisyyspäivän juhliin ostetussa punaisessa mekossa oli hyvä poseerata parfyymipurkin kanssa. Tässä oli kuvausten teeman mukaista glamour-henkeä.


Tällä asulla otettujen kuvien kanssa oli eniten vaikeuksia, kun piti valita, minkä kuvan ottaa lukemattomista vaihtoehdoista. Tässä otoksessa on minusta vartalo hyvin ja kukat asetettu kauniisti, mutta ilme ei ehkä ole kaikkein parhain. Halusin kuitenkin ottaa erilaisia kuvia ja tämä on ainakin erilainen!


Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä on yhteiskuva minusta ja Laurasta. Suunnittelimme ystäväni kanssa etukäteen, että kuvauksissa otetaan sitten yhteiskuva. Kuvausurakan päätteeksi asetuimme yhdessä kameran eteen ja lopulta syntyi aivan loistavaa jälkeä. Olen todella tyytyväinen tähän muistoon yhteisestä kuvaushetkestämme!

Milloin sinä olet viimeksi ollut oikein kunnolla kameran edessä?

Pikkuveljen ylioppilaspäivä

7.6.18

Moikka ja terveisiä Hämeenlinnasta! Olen täällä Idan ja Riinan kanssa lomaa viettämässä ja tutustumassa uuteen kaupunkiin. Tässä postauksessa kuitenkin hypätään ajassa hitunen taaksepäin ja kerron teille, miten viime lauantai eli pikkuveljeni Villen ylioppilasjuhlapäivä sujui.


Aamulla kaikki laittautuivat parhaimpiinsa ennen koululle menoa. Minä olin omalta osaltani järjestänyt juhlia enemmän ja vähemmän kahden viikon ajan ja jäänitys tiivistyi tuona päivänä. Heräsin edellisenä yönä moneen kertaan aivan pirteänä ja malttamattomatta ja petyin, kun kello näytti kahta tai puoli seitsemää. Viimein se aamukin sieltä mönki ja pääsi laittautumaan.


Pihtiputaan lukiosta valmistui tänä keväänä 35 ylioppilasta. Ville oli viimeisiä lakkiaan hakevia, joten sai jännittää ja odotella pitkän aikaa.


Lakituksen jälkeen oli perinteisen sankarihaudalle kävelemisen ja kukkienlaskun aika.


Kun muodollisuudet ja valokuvauksessa käyminen oli hoidettu, pääsi juhlakalukin saapumaan juhlapaikalle. Järjestimme juhlat Alvajärven kylällä sijaitsevalla maamiesseurantalolla. Siellä oli hyvin tilaa laittaa ruuat esille ja vieraat mahtuivat hyvin istumaan.


Tarjolla oli voileipäkakkua, lihapullia, rieskarullia, lämminsavulohta, makaronisalaattia, vihreää salaattia, kylmäsavulohta ja leipää. Minä leivoin suolaiseksi gluteenittoman ja maidottoman kasvispiirakan ja gluteenittoman salaattikakun. Ruokaa oli todella paljon ja sitä jäi yli niin että söimme monta päivää juhlien jälkeen ja annoimme sitä tutuille.


Jälkiruoaksi oli tarjolla täytekakkua, minun tekemää suklaakakkua, vehnästä ja ylioppilaspikkuleipiä. Juomapuolelle teimme Antin kanssa punaista boolia.


Osa koristeista oli raahattu Pihtiputaalle Helsingistä asti, sillä olin pari viikkoa sitten käymässä pääkaupunkiseudulla ja halusin ostaa sieltä erityisiä juhlakoristeita. Esimerkiksi näitä kirjainilmapalloja oli pakko saada ja otin sitten kirjaimet Y ja O ylioppilaalle.


Illan hämärtyessä otimme vielä maamiesseurantalon pihassa juhlakuvia.


Päätteeksi otimme vielä perheen käppipäiden kanssa yhteiskuvan. Tämä näky tekee minut niin onnelliseksi, se, että Villekin sai oman lakkinsa neljän vuoden vääntämisen jälkeen. Aivan kuten juhlapuheeni lopussa itkuun purskahtaneena sanoin, olen niin ylpeä pikkuveljestäni. ♥

Tiimipostaus | Viime aikojen parhaat

2.6.18

On kesäkuun ensimmäinen lauantai, joten on jälleen blogitiimipostauksen aika. Kun tämä postaus ilmestyy, en suinkaan istu koneella, vaan menossa on todennäköisesti aikamoiset hulinat, sillä on pikkuveljeni lakkiaispäivä. Siitä tulen kertomaan teille myöhemmin lisää! Tämän vuoksi postaus on siis kirjoitettu hivenen aikaisemmin.

Tällä kertaa kerromme teille hieman viime aikojen parhaita juttuja. Inspiraatio postaukseen on otettu Saijiksen postauksesta, jossa hän listaa kesäpäivien parhaita juttuja. Me muokkasimme otsikkoa hitusen ja kerromme teille omat versiomme samoista kategorioista. Ei kun pidemmittä puheitta vastausten pariin!

Viime aikojen paras...


tunne oli se, kun kuuli, että pikkuveli pääsee ylioppilaaksi. Viime syksynä koimme karvaan pettymyksen, mutta nyt keväällä on ilo sitäkin korkeammalla Villen lakin kunniaksi. Isosiskona olen niin ylpeä!

kauneusjuttu on NYX:n soft matte lip creamit, koska ne nyt vaan on niin parhaita. Omistan niitä yhteensä neljä eri sävyä ja lisää aina tarvitsisi, heh.


tekeminen on ollut paikallislehden kesänumeron teko. Sain kirjoittaa pitkiä juttuja ja laittaa niiden yhteyteen paljon kuvia. Kun saa töissä aikaiseksi paljon, voi olla ylpeä itsestään.

näky on Putaanportin rantaraitin alue. Kolima-järven rannalla kulkee luontopolku, jonka varrella on laitureita, venepaikkoja, lintutorni, laavu ja kivinäyttely. Alue on tällä säällä niin kaunis ja siellä käydessä mieli lepää. Postauksen kuvat on juuri tuolta otettu.


hetki oli se, kun glamourkuvausten yhteydessä seisoin ystäväni Lauran kanssa poseeraamassa kaverikuvaa varten. Oli todella onnellinen olo olla yhdessä kameran edessä ja nauraa. Tuotokset noista kuvauksista saatte nähdä myöhemmin.

kohokohta on ollut Villen yo-tulosten kuuleminen, toimittajan töiden onnistuminen ja viikonloppureissu pääkaupunkiseudulle.


suunnitelma on lähteä Idan ja Riinan kanssa Hämeenlinnaan. Meillä on luvassa pieni tyttöjen reissu ja sinne on tehty jo monenlaisia suunnitelmia. En malta odottaa yhteistä vapaa-aikaa, kun monesti yhteiset hetket kuluvat opiskelujuttujen kanssa ährätessä.

asuste on iso valkoinen lierihattu, jonka ostin huhtikuisella Tallinnan reissulla ihastuttavasta pienestä vaateliikkeestä. Rakastan lämmintä säätä, mutta saan suoraan auringon alla ollessani helposti päänsäryn, joten hattu on välttämätön kesävaruste. Ovathan ne myös oikein kauniita!


huomio on se, että välillä pystyn kävelemään ilman kipuja ja jäykkyyttä. Normaalisti käveleminen on monelle itsestäänselvä asia, mutta kun kävely tuntuu hankalalta, koska jalat ja alaselkä kipeytyy jo muutaman kymmenen metrin kävelemisen jälkeen, tuntuu aikamoisen hienolta, kun välillä pääsee jo astelemaan sujuvasti vailla vaikeuksia. 

juoma on limsa. Moniin vuosiin en ole juurikaan juonut limsaa, mutta tänä keväänä kuplajuomaa on kulunut välillä liiankin tehokkaaseen tahtiin. Mutta pitäähän sitä elämässä pieniä iloja olla ja tällä hetkellä se on pullo Kokista.

Mitkä ovat olleet sinun viime aikojen kohokohdat?

Käy kurkkaamassa alta löytyvistä linkeistä, mistä muut blogitiimimme tytöt ovat viime aikoina nauttineet.
Proudly designed by Mlekoshi playground