Pikkuveljen ylioppilaspäivä

7.6.18

Moikka ja terveisiä Hämeenlinnasta! Olen täällä Idan ja Riinan kanssa lomaa viettämässä ja tutustumassa uuteen kaupunkiin. Tässä postauksessa kuitenkin hypätään ajassa hitunen taaksepäin ja kerron teille, miten viime lauantai eli pikkuveljeni Villen ylioppilasjuhlapäivä sujui.


Aamulla kaikki laittautuivat parhaimpiinsa ennen koululle menoa. Minä olin omalta osaltani järjestänyt juhlia enemmän ja vähemmän kahden viikon ajan ja jäänitys tiivistyi tuona päivänä. Heräsin edellisenä yönä moneen kertaan aivan pirteänä ja malttamattomatta ja petyin, kun kello näytti kahta tai puoli seitsemää. Viimein se aamukin sieltä mönki ja pääsi laittautumaan.


Pihtiputaan lukiosta valmistui tänä keväänä 35 ylioppilasta. Ville oli viimeisiä lakkiaan hakevia, joten sai jännittää ja odotella pitkän aikaa.


Lakituksen jälkeen oli perinteisen sankarihaudalle kävelemisen ja kukkienlaskun aika.


Kun muodollisuudet ja valokuvauksessa käyminen oli hoidettu, pääsi juhlakalukin saapumaan juhlapaikalle. Järjestimme juhlat Alvajärven kylällä sijaitsevalla maamiesseurantalolla. Siellä oli hyvin tilaa laittaa ruuat esille ja vieraat mahtuivat hyvin istumaan.


Tarjolla oli voileipäkakkua, lihapullia, rieskarullia, lämminsavulohta, makaronisalaattia, vihreää salaattia, kylmäsavulohta ja leipää. Minä leivoin suolaiseksi gluteenittoman ja maidottoman kasvispiirakan ja gluteenittoman salaattikakun. Ruokaa oli todella paljon ja sitä jäi yli niin että söimme monta päivää juhlien jälkeen ja annoimme sitä tutuille.


Jälkiruoaksi oli tarjolla täytekakkua, minun tekemää suklaakakkua, vehnästä ja ylioppilaspikkuleipiä. Juomapuolelle teimme Antin kanssa punaista boolia.


Osa koristeista oli raahattu Pihtiputaalle Helsingistä asti, sillä olin pari viikkoa sitten käymässä pääkaupunkiseudulla ja halusin ostaa sieltä erityisiä juhlakoristeita. Esimerkiksi näitä kirjainilmapalloja oli pakko saada ja otin sitten kirjaimet Y ja O ylioppilaalle.


Illan hämärtyessä otimme vielä maamiesseurantalon pihassa juhlakuvia.


Päätteeksi otimme vielä perheen käppipäiden kanssa yhteiskuvan. Tämä näky tekee minut niin onnelliseksi, se, että Villekin sai oman lakkinsa neljän vuoden vääntämisen jälkeen. Aivan kuten juhlapuheeni lopussa itkuun purskahtaneena sanoin, olen niin ylpeä pikkuveljestäni. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground