Blogitiimimme etsii uusia jäseniä!

16.4.19


Blogitiimimme etsii uusia jäseniä mukavaan porukkaamme. Nyt myös juuri sinulla on mahdollista päästä meidän tiimiinmme mukaan! Tällä hetkellä blogitiimi koostuu minun lisäkseni Ennistä ja Jennystä. Vähentyneen jäsenmäärän takia etsimmekin uusia jäseniä.

Toteutamme yhdessä joka kuukausi yhden blogitiimipostauksen sovitusta aiheesta. Tähän mennessä olemme kirjoittaneet muun muassa miksi bloggaamme, osallistuneet muovittomaan maaliskuuhun, toteuttaneet my dayn yksi kuva per tunti -periaatteella sekä kertoneet hieman rahankäytöstämme. Meillä on myös Whatsapp-ryhmä, jossa voi jakaa bloggaamiseen (tai miksei johonkin muuhunkin aiheeseen) liittyviä ajatuksia tiimiläisten kesken. Ryhmässä suunnittelemme myös tiimipostausten aiheet.

Haemme tiimiin seitsemää motivoitunutta ja sitoutunutta lifestyle-bloggaajaa, joten mikäli kiinnostuit niin jätä kommenttikenttään kuvaus itsestäsi ja siitä millaista blogia kirjoitat sekä linkkaa mukaan blogisi osoite. Aikaa blogin linkittämiseen on keskiviikkoon 15.6. asti, minkä jälkeen otamme yhteyttä valittuihin bloggaajiin.

1 kommentti:

  1. Heips! Olen 21-vuotias naikkonen ja blogannut puolielämää. Nykyistä blogiani, joka on ensimmäinen julkinen, olen kirjoittanut viime syksystä lähtien. Kirjoitan paljon aroista ja puhututtavista aiheista ja rakastan kannanottoja. Blogi on siis täynnä oikeaa elämää ilman filttereitä.

    VastaaPoista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground