DIY: sohvapöytä uuteen uskoon

12.1.16

Joskus kesällä kävin äidin kanssa papan vanhassa, tällä hetkellä jo pitkään tyhjillään olevassa talossa katsomassa paikkoja. Ajan hammas näkyy talossa ja ovatpa luontokappaleetkin oman jälkensä jättäneet. Siellä on kuitenkin aivan ihania vanhoja juttuja. Kuten esimerkiksi alla näkyvä kahdeksankulmioinen pöytä.


Minä pyysin pöydän itselleni ja siellä se on Pihtiputaalla odottanut elokuusta asti, mitä tapahtuu seuraavaksi. Lomalla oli hyvin aikaa, joten ostettiin Antin kanssa musta vesiohenteinen maali ja alettiin hommiin.


Ensiksi pöytä piti hioa, jotta lakkapinta särkyisi ja maali tarttuisi paremmin.


Sen jälkeen keikautettiin pöytä ylösalaisin ja alettiin sutia maalia.


Ensimmäisen kierroksen jälkeen pöytä näytti tältä. Puunväri näkyi selkeästi läpi, joten ensimmäisen kerroksen piti antaa kuivua kunnolla, minkä jälkeen laitoimme toisen kerroksen päälle. Toisenkin maalauskerran jälkeen hankalimmissa paikoissa näkyi puu vielä läpi, joten piti vielä paikkailla vähän.


Kahden maalikerroksen ja paikkailujen jälkeen pöytä oli valmis. Olimme jälkeen enemmän kuin tyytyväisiä.


Täällä se nyt on meidän asunnossamme olohuoneen keskilattian somistuksena. Sopii ainakin hyvin kirjahyllyihin, jotka myös maalasimme itse mustaksi. Lisäksi kun tv-taso ja sohvan käsinojat ovat mustia, on sisustus melko yhteneväinen pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta. Kuvassa näkyvät myös irtopatteri, koska meinasimme tosiaan jäätyä tänne kämppään saapuessamme pakkasilla kuukauden tauon jälkeen ja Rainbow-imuri-ilmanpuhdistaja on lainassa meidän porukoilta. Saapahan kerran edes asunnon ilman puhtaaksi kaikista pölyhiukkasista.

Miltä pöytä näyttää teidän silmäänne?

2 kommenttia:

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground