Toiveita vuodelle 2016

8.1.16

Uusi vuosi on lähtenyt käyntiin hiljalleen, minkä vuoksi mieli on täynnä monenlaisia toiveita ja odotuksia tulevan elämän varalle. Kuten sanottua viime vuosi oli aika ajoin melko haastava, mutta ainakin toistaiseksi voimaa on ollut enemmän. Sen vuoksi on myös hirveä into ja motivaatio tehdä positiivisia muutoksia elämässä. 
 

Suurin juttu tällä hetkellä on FitFarmin Superdieetti, jota olen aloittelemassa. Virallisesti dieetti alkaa maanantaina, mutta minä aloitin jo tänään ruokavalion ja liikuntaa on jo tässä alkuvuodesta lisätty päivien ohjelmaan. Sisäinen motivaatio on valtaisa, mutta saa nähdä, kuinka keho pysyy menossa mukana. Superdieetti on siis kuuden viikon mittainen nettivalmennus, jossa on ohjeet terveelliseen ruokavalioon sekä liikuntaan. Tavoitteena olisi tehdä neljästi viikossa sekä aerobinen että lihaskuntotreeni. Viikkojen kuluessa varmasti tulee dieetistä höpötettyä täälläkin jonkin verran.

Liikunnan ja terveellisen ruokavalion ohella vedenjuonti on tarkkailun alla tällä hetkellä. Latasin puhelimeeni Water Drink Reminder -nimisen sovelluksen, jonne merkitään juodun veden määrä ja seurataan, päästäänkö tavoitteisiin. Minulle höperölle someaddiktille tuo on ainakin tähän mennessä ollut oikein toimiva sovellus. Päivätavoitteena mulla on tällä hetkellä 3,5 litraa vettä.

Terveellisyyteen liittyy myös päätökseni harjata hampaat aamuin ja illoin. Aamuisin hampaat tulee kyllä pestyä, mutta iltaisin laiskuus vie liian usein voiton ja hampaat jää pesemättä. Saimme Antin vanhemmilta joululahjaksi sähköhammasharjat, joten pitäähään niitä nyt käyttääkin sitten ahkeasti. Ruokavalion kanssa myös jatketaan ja haluan kehittää vegaanisuuttani tässä vuoden varrella.

Fyysisen puolen lisäksi haluan kehittää sisäistä hyvinvointia ja yksi keino tähän on kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen. Tästä tulee varmasti lisää juttua myöhemmin. Opiskelun suhteen toivon järkevyyttä itseltäni. Haluan saada kaiken tehtyä ja opiskeltua tarpeeksi, mutta en halua alkaa stressata arvosanoista tai mistään muustakaan. On tärkeää tehdä töitä ja edetä opinnoissa, mutta en halua käyttää liikaa voimavaroja menestyksen tavoitteluun. Haluan opiskella hyvin, mutta en stressata liikaa.

Blogin toivon olevan hieman aktiivisempi kuin viime vuonna ja tähän liittyy haaveeni tutustua luonnonkosmetiikkaan. Ituhipin vikaa minussa kun on ja tahdon välttää turhien kemikaalien haitallisia vaikutuksia kehossani, aion siirtyä hiljalleen luonnonkosmetiikan käyttäjäksi. Katsotaan, kuinka tämä onnistuu.

Kolme haavettani pyrkii siihen, että eläisin ja olisin onnellinen, viettäisin aikaa ihmisten kanssa ja kävisin ulkomailla. Vaikka toivon suuria terveelliseltä elämäntavalta ja opiskelujen etenemiseltä, on myös todella tärkeää pitää vapaa-aikaa ja nähdä maailmaa. Perheen ja ystävien kanssa vietettyä aikaa arvokkaampaa ei olekaan. Toivottavasti vuosi on antoisa myös näiden suhteen!

Menestyksekästä vuotta ihan jokaiselle omien unelmien tavoittelussa! Mikään ei ole tärkeäpää kuin kyky haaveilla ja unelmoida.

2 kommenttia:

  1. Sulla on paljon hyviä tavotteita listalla, tsemppiä kaikkiin! <3

    VastaaPoista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground