Korkealla koskella

20.5.15

Miten voi yhtäaikaa olla hirveän levoton ja väsynyt olo? En tiedä, mutta siltä minusta nyt tuntuu. Aloitin eilen FitFarmin PH-dieetin ja toinen päivä alkaa siis olla pulkassa. Jäljellä enää 26 päivää avokadoa, raejuustoa ja kanaa. Olen ihan innoissani tuosta ruokavaliosta, sillä vaaka näyttää ihan kauhistuttavia lukemia viime aikojen vaikeuksien takia. Toivottavasti nyt saisi toteutettua tuon kuurin loppuun asti ja näkemään edes jonkinlaisia tuloksia. Vaikka täytyy myöntää, että eilen aamulla ensimmäinen vihersmoothie aiheutti lieviä kauhunväristyksiä varsinkin viikonlopun eväisiin verrattuna (grilliruokaa, tacoja, itsetyhtyjä hampurilaisia ja hot wingsejä). Viikonloppuna kun ei stressattu hirveästi mistään. Torstaina siis köröttelimme Antin kanssa Pielavedelle ja siellä aika kului löhöillessä, pelaillessa ja syödessä hyvin. Lauantaina kävimme Maaningan puolella Korkeakoskella ihastelemassa huikaisevaa luonnonnäkymää.


Sunnuntaina ajelimme Kuopioon Antin kaverin luokse, jonka luona vietimme yön ja maanantaina kävimme Matkuksessa ja Ikea-kierroksella. Iltapäivästä ajelimme kotiin, sillä minulla oli projektikurssin tapaaminen Cheers-baarissa. Eilen sitten aloittelin ruokavaliota ja olin projektikurssin tapaamisissa. Tänään olen lukenut pääsykokeisiin ja kävimme Antin kanssa pyöräilemässä. Nyt mä olen ihan puhki. Hyvää yötä kaikille!

2 kommenttia:

  1. Oi toi Korkeakoski on ihana paikka! <3_<3 Pitäis päästä kyllä käymään siellä piiiitkästä aikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä on! Kannattaa maakuntamatkailla jossain vaiheessa. :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground