Tiimipostaus | Viisi tsemppibiisiäni ja tarinat niiden takaa

Moikka taas! On toukokuun ensimmäinen lauantai (vielä hetken), mikä merkitsee uutta tiimipostausta. Tällä kertaa päätimme tyttöjen kanssa kasata teille omat listauksemme tsemppibiiseistämme. Musiikki on itselleni ollut erittäin tärkeä kulttuurin muoto monessa elämäntilanteessa. Viimeisen koitos, jossa musiikilla oli erityisen suuri merkitys minulle, oli gradun kirjoittaminen. Kun olin viime syksynä kirjoittamassa tutkielmaani Kaisa-talolla, laitoin kuulokkeet päähän ja suljin muun maailman ympäriltäni niin että pystyin keskittymään työskentelyyni. Kuulokkeistani soi silloin viimeisimmät listahitit. Aiemmin en ole ollut niin kiinnostunut hittien kuuntelusta, mutta raskaan opiskelutyön vastapainoksi keveä ja yksinkertainen, tarttuva musiikki upposi ja tarjosi loistavan taustan ajattelutyölle. Kun olin kuunnellut biisit pyöristetysti miljoonaan kertaan, ei niihin tarvinnut enää sen kummemmin keskittyä, vaan ne muodostivat sopivan piristävän taustan, jonka avulla pystyin keskittymään kirjoitustyöhön. Joinain harvoina hetkinä hitit häiritsivät keskittymistäni, joten noina hetkinä kuuntelin pianokappaleita ja instrumentaalista musiikkia. Riippui tilanteesta, mikä milloinkin oli itselleni parasta musiikkia keskittymisen ja työskentelyn kannalta. Laitetaan siis listan alkuun hittibiisi, jota kuuntelin aikamoisen monta kertaa gradukirjoitusprosessin aikana.

The Middle tulee olemaan yksi niistä kappaleista, joka tuo mieleeni gradunkirjoituskoitokseni. Eihän tämä nyt sinänsä niin tsemppaava ole, mutta tämä oli niin yksinkertaista mutta tarttuvaa, että tämä soi taustalla paljon. En pysty tätä oikein enää kuuntelemaan, mutta tehtävänsä se täytti kirjoitusprosessin aikana!

Alone vie minut niin elävästi kesäiseen Kroatiaan. Kuumiin iltapäiviin ja raikastaviin limsalasillisiin, väsyneisiin ja hivenen koti-ikäväisiin hetkiin hostellin ravintolassa ja listahitteihin yliopiston kampuksella. Projektiaikani Splitissä oli niin erilaista kuin normaali elämäni niin hyvässä kuin pahassakin että sen muisteleminen herättää kovasti tunteita ja antaa inspiraatiota. Uskoa ja luottoa siihen, että rankempien aikojen päässä on keveitä aurinkoisia päiviä.

Vestan kappaleet sanoituksineen osuvat ja uppoavat kovaa ja Pyhimyksen kanssa yhdessä tehty Kynnet, kynnet kolahtaa myös. Samaistuminen siihen, että ei muutkaan aina ei oikein tiedä, minne ovat menossa ja miksi, lohduttaa ja antaa energiaa. Kyllä se suunta aina löytyy epävarmojenkin hetkien jälkeen. 

Löysin viime kesänä electro swingin ja luukutin sitä oikein kunnolla. Vieläkin genreä tulee aina välillä kuunneltua, vaikka pimeän talven aikana se ei ehkä luontevimmalta tunnukaan. Mutta sitten kun on aika saada iloa ja väriä päivään, laittaa vain soimaan Tape Fiven The Magic Slapstickin ja hymy nousee huulille. 1920-luvun glamour ja jazz, jos jokin, nimittäin nostattaa tunnelmaa!
 

Kuulin Girl On Firen joskus jossain tyttöjen päivän konsertissa ja sen jälkeen tämä on ollut minulle kunnon voimabiisi. Muistan, kun olin valmistautumassa työhaastatteluun ja Antti pyysi minua valitsemaan jonkin kappaleen kannustukseksi itselleni. Pyysin Anttia soittamaan tämän. Kappaleena tämä ei ole mitenkään riehakas, vaan sellainen vakaan päättäväinen. Olen tyttö tulessa, pystyn ihan mihin vain.

Sellaiset olivat minun viisi tsemppibiisiäni. Käy kuuntelemassa myös Ennin ja Jennyn tsemppibiisit!

Jos haluat mukaan blogitiimiimme, käyhän ilmiantamassa blogisi täällä! Aikaa on 15.6. saakka. Toivottavasti saisimme tiimiin mukaan useita uusia blogeja!