Kotirouvailua

16.6.15

Huhhuh. Vaikka meillä 2010-luvun leideillä on aika paljon tekniikan tarjoamaa apua kotiaskareiden hoidossa verrattuna sata vuotta sitten eläneisiin kohtalontovereihimme, voisi silti pienenkin asunnon ylläpitoon kuluttaa päiväkausia. Tänään olen laittanut ruokaa, vaihtanut petivaatteita, imuroinut, järjestellyt paikkoja ja pessyt pyykkiä niin monta koneellista, että koko kämppä on verhottuna märillä petivaatteilla. Ja tähän on kulunut aikaa melkoisen paljon. (Aloitin projektin jo eilen.) Nytkin pyykinpesukone hurisee ja keittiön altaassa tiskivuori odottaa valloittajaansa. Tämän ohella olen kuitenkin yrittänyt vääntää projektiakin taas vähän eteenpäin.


Miksen minä voisi olla sellainen kätevä emäntä ja näppärä neiti, jonka koti on koko ajan tiptop, tavarat oikeilla paikoillaan siististi, eikä tietoakaan pölypalleroista missään. Nyt voin tietysti vedota sairauteeni, joka tänään on taas muistuttanut olemassaolostaan enemmän kuin vähään aikaan. Mutta kun se ei ole oikeasti siitä kiinni. Minun huoneeni ja kotini ei ole ikinä ollut tiptop. Ehkä joinain päivinä, kun on ollut tulossa käymään enemmän vieraita, mutta muuten asuinpaikkani on aina näyttänyt melko asutulta. Ei kai siinä sen kummempaa ihmettelemistä ole, minä vain olen tällainen.


Meinaa vain olla huono mieli, koska tänään on ollut heikko olo. Tekemistä riittäisi, mutta päässä keinuttaa ja väsyttää ihan liikaa. Onneksi sain tänään postissa tutkimusaikoja keskussairaalalle, eikä niitä tarvitse odottaa kuin elokuun alkuun. Olen sanonut tämän saman lauseen jo miljoona kertaa, mutta sanon sen vielä. Ehkä se minua vaivaava sairaus selviää viimein. Eihän sitä olekaan kuin kohta vuoden ajan jäljitetty.


Mutta hyviäkin juttuja on tapahtunut ja tuloillaan. Kotirouvailu loppuu huomisen jälkeen, kun torstaina suunnataan Pielavedelle ja siitä alkaa miltei pari viikkoa kestävä reissuamisputki Pihtiputaalle ja festareille. Olen ostanut itselleni uusia vaatteita (raportoin niistä myöhemmin) ja tehnyt parit tilaukset. Eilen postiluukusta kolahti Pöllöpojan paketti, jossa oli kaksi pikkuruista, ihanaa pöllöä.


Dieetti on ohi ja painoa putosi noin viisi kiloa. Nyt olisi tarkoitus jatkaa dieetin linjoilla, vähän kuitenkin hölläten otetta. Tänään tein pinaattilettuja ja söin ne leipäjuuston ja tomaattipalojen kanssa. Oli erittäin hyvää. Laitoin lettutaikinaan vähän vehnäjauhoa, sillä vatsani kestää pieniä määriä, mutta yritän jatkossakin olla syömättä kovin paljon viljoja. Olo ilman niitä on sen verran parempi.

Siinäpä tämän päivän fiilikset. Nyt nousen sohvalta ja lähden hakemaan Anttia töistä, sillä keskustassa pitäisi käydä hoitamassa pari juttua. Sen jälkeen voin huoletta makailla tässä loppuillan. Sitä odotellessa. Hauskaa tiistain loppua kaikille!

2 kommenttia:

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground