Yksi päätös

28.3.14


Mä olen tähänastisen opiskeluaikanani aikana ollut mukana tekemässä kahta kirjaa ja yhtä lehteä. Yksi näistä kolmesta projektista saatiin tiistaina päätökseen, kun Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan 80-juhlavuotiskirja julkistettiin Ilokivellä. Meikä pistettiin julkkareissa muiden tekijöiden ohella vastailemaan kysymyksiin yleisön edessä. Kuumottavasta tilanteesta huolimatta esiintyminen meni ihan hyvin.


Tässä kirjassa toimin yhtenä kuvittajana ja kävin erilaisissa JYYn tapahtumissa kuvailemassa. Esimerkiksi Snow Day, opintotukimielenosoitus, hevipumppi, ympäristövaliokunnan kokous ja Jyrock tulivat minulle tämän kuvaustehtävän ansiosta tutuiksi. Kuten yleisölle puhuessanikin totesin, nykyään valokuvataan ihan käsittämättömän paljon, Instagrammit ja järjestelmäkamerat laulavat jatkuvasti. Silti ei ole mitään takeita, säilyykö materiaalia meidän ajastamme tuleville sukupolville, jotta he voisivat paremmin ymmärtää, millaista oli elää meidän aikanamme. Nyt on ainakin sitten pieni pala JYYn vuotta 2013 tallennettuna kirjaan valokuvien muodossa tuleville Jyväskylän yliopiston opiskelijoille.

Vaikka saattaisi ihmetellä (ja välillä minä toden totta sitä itseltäni kysynkin), miksi ihmeessä joku haluaa opintojensa ohella tehdä tämmöistä hommaa: tylsää, hankalaa, aikaavievää, koulujuttuihin rinnastettavissa olevaa työtä, josta ei heru opintopisteitä, on siinä oma hehkeytensä. Niinä hetkinä, kun kiire ja paniikki siitä, saako kaiken tehtyä ajallaan, valtaavat minut, kiroan itseäni kun olen näihinkin juttuihin mukaan lähtenyt. Mutta sitten taas kun on aikaa tai projektia edistäessäni minulla on todella hauskaa, muistan, miksi olen mukaan lähtenyt. Uteliaisuudesta ja halusta oppia koko ajan uutta. Tätäkin kirjaa tehdessä olin monissa uusissa tilanteissa ja opin tuntemaan paremmin monia ihmisiä, mitä ei olisi tapahtunut ilman tätä kirjaa. Kaikki hienot hetket, ajatus siitä, että minä pystyin tähänkin ja että olen saavuttanut jotakin, ovat erittäin arvokkaita. Eikä CV:n täytekään koskaan pahaksi ole.

Yksi projekti siis loppui, mutta kiire ei ota loppuakseen, sillä toinen kirjaprojekti ja lehden tekeminen tulevat viemään lähitulevaisuudessa paljon aikaani. Mutta se ei haittaa, ne ovat hommia, joita teen enemmän kuin mielelläni!

2 kommenttia:

  1. Onnee projektin valmistumisesta! Haluun joskus nähdä tuon kirjan! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! Tule käymään, niin näytän tuon sulle. :)

    VastaaPoista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground