Varmasti kaikilla opiskelijoilla, mutta erityisesti korkeakouluopiskelijoilla tai yliopisto-opiskelijoilla pyörii opintojen aikana kovasti mielessä, mihin opintojen jälkeen työllistyy, millaisia töitä voi tehdä ja mihin kaikkeen oma osaaminen riittää. Näin pitkään jo yliopistossa opiskelleena ja monenlaisessa mukana olleena väittäisin, että ihmiset aliarvioivat oman osaamisensa. Nykyään on erittäin hankala työllistyä ja tarinoita satoja työhakemuksia lähettäneistä ja massatyöttömyydestä kuulee jatkuvasti, joten tulevaisuudennäkymät eivät ole välttämättä kovin valoisat. Saattaa tulla sellainen olo, että opiskelee turhan takia, kun ei niitä töitä kuitenkaan löydy, eikä opinnoista saatava tieto auta eteenpäin urapolulla.
Opiskeleminen kuitenkin on parasta, mitä heikon työllisyyden tilanteessa voi tehdä. Korkeakouluopinnot ja tietysti yhtä lailla ammattiopinnot ovat tapa kehittää omaa osaamistaan ja tietouttaan maailmasta. Sen avulla tutustuu ihmisiin, pääsee kiinni erilaisiin aktiviteetteihin ja sitä kautta kokemusta voi kertyä kuin itsestään. Siksi tuntuu niin oudolta, kun opiskelukaverit puhuvat niin masentuneena siitä, että tuskin pääsevät mihinkään töihin, tai ainakaan oman alan töihin, kun ei ole tarpeeksi työkokemusta, työpaikkoja ei löydy, kaikki muut hakijat ovat kuitenkin parempia, on mahdoton erottautua joukosta ja niin edelleen ja niin edelleen. Mutta juuri opiskellessa on mahdollisuus kehittää itseään ja tehdä monenlaisia asioita, joita hyödyntää työnhaussa. Jos korkeakoulussa opiskellut ei saa töitä, kuka sitten.
Minäkin olen totta kai välillä erittäin huolestunut tulevaisuudestani ja siitä, mihin valmistumisen jälkeen päätyy. Päätyykö johonkin omaa koulutusta vastaamattomaan työhön tai muuten väärään paikkaan tai saako töitä ylipäänsä ollenkaan? Minne joutuu muuttamaan ja miten sinne sopeutuu? Vielä hetken voi elellä turvallisesti opiskelijaelämää tutussa kaupungissa tuttujen ihmisten ympäröimänä. Sitten jos ja kun valmistuu, on tavallaan tyhjän päällä. Mitä jos onkin sellainen tilanne, ettei kykene töihin tai työtä ei vain löydy? Työstä tulee elämän ja itsen ensisijainen määrittelijä ja jos työpaikkaa ei löydy, voi olla hankala löytää tarkoitusta arjelleen.
En kuitenkaan haluaisi ajatella niin synkästi. Tänään sain paljon uusia vinkkejä ja tietoa eräästä tavasta löytää työ: järjestöihin tai erilaisiin hankkeisiin työllistymisestä. Kuulimme tarinoita yhteiskuntatieteitä opiskelleilta, jotka olivat päässeet hyödyntämään tutkintoaan hakiessaan järjestötyöhön. Se on todella tärkeää, sillä välillä opintoja tehdessä miettii kovasti, mitä tällä tiedolla oikein tekee työelämässä. Valtion tai kuntien virkamiehiä ei tarvita varsinkaan nykyisen leikkausten aikakaudella määräänsä enempää, joten kaikki eivät voi työllistyä julkiselle sektorille. Yrityksissä voisi tehdä henkilöstö- tai viestintätyötä, mutta voi olla, ettei kaikkien yhteiskuntatieteilijöiden toivelistassa ensimmäisenä ole olla osana toimintaa, joka tähtää pääoman kasautumiseen. Siksi oli erittäin lohdullista kuulla, kuinka hyviäkin mahdollisuuksia järjestöpuolelta voi löytyä, varsinkin jos on itse aktiivinen ja tekee harjoitteluita tai opinnäytetöitä järjestöihin.
Aina korostetaan sitä, kuinka pitää olla aktiivinen ja että siten voi vaikuttaa itse omaan työllistymiseensä ja tulevaisuuden näkymiinsä. Minä olen tehnyt yliopisto-opintojeni ohella monennäköistä. Olen ollut ylioppilaskunnan kustantamossa jäsenenä ja hetken jopa puheenjohtajana, olen päätoimittanut ainejärjestölehteä, toissa kesänä osallistuin monitieteiseen työelämäprojektiin, viime kesänä olin ulkomailla vapaaehtoisprojektissa ja tällä hetkellä olen tiiviisti mukana Planin Mitä-verkoston paikallisryhmän toiminnassa. Olen myös tehnyt toimittajan työtä. Silti tuntuu, että kaikki puheet aktiivisuudesta ja mahdollisuuksiin tarttumisesta tekevät riittämättömän olon. Teen vaikka kuinka paljon, mutta riittääkö se, kun joku voi aina tehdä enemmän.
Voi olla, että joku tekee enemmän, mutta sen ei silti pitäisi vaikuttaa omaan ajatteluun. Minä teen oman aikatauluni ja oman jaksamiseni puitteissa niin paljon kuin mahdollista ja sen täytyy riittää. Jos tämä ei riitä, teen myöhemmin enemmän. Kunhan on avoin asioille ja tekee sen verran kuin mahdollista, se varmasti riittää. Niin minä ainakin haluan uskoa. Meille jokaiselle on oma paikkamme.
Tästä tekstistä tuli kunnon tajunnanvirtaa, joten en tiedä, onko tässä päätä tai häntää. Halusin vain kovasti kirjoittaa tästä aiheesta ja kirjoitusinspiraatio on aina hyödynnettävä. Kertokaa toki ajatuksianne liittyen opiskeluun, työntekoon tai tulevaisuuden näkymiin, olisi oikein mukana kuulla teidän mielipiteitänne ja näkemyksiänne. Kommenttiboksi on vapaa!
