Ihana kesä

9.8.18

Eri medioiden sisältöjen perusteella kesä on mennyttä, kun koulu ja työt alkavat ja kaikki huvi on ohi. Minulla kuitenkin oli tänään viimeinen työpäivä toimittajana, joten minun kesälomani vasta alkoi. Minun puolestani kesää on siis vielä oikein paljon jäljellä. Voi toki olla, että helteet ovat ohi ja kuukausien pituinen sadekausi alkaa, mutta se ei minua häiritse. Fiilistelen nyt kesäjuttuja eräänä helteisenä heinäkuun iltana otettujen kuvien ja meidän blogitiimin Helin postauksesta napatun kesähaasteen avulla.

Lippis vai lierihattu
Lierihattu ehdottomasti. Minulla on kesäisin aina ulos mennessä sellainen päässä. On minulla yksi ihan kiva pinkki lippiskin, mutta enempi käytän kuitenkin lierihattuja.

Pehmis vai jäätelöpallo
Molemmissa on maitoa ja vehnää eli en syö kovin usein, mutta jos jompikumpi täytyy valita niin ehdottomasti pehmis. Olen syönyt tänä keväänä yhden pehmiksen vehnävohvelilla ja ai että olin taivaassa.


Herneet vai mansikat

Ehdottomasti mansikat. Tuoreet mansikat sokerilla on suurta herkkua!

Palju vai järvivesi
Järvivesi, sillä olen tullut sairaaksi joka kerta, kun olen paljussa lillunut. Kuuman paljuveden ja viileän ulkoilman yhdistelmä ei ole ollut minulle suotuisa. Tänä kesänä olen uinut ennätyksellisen monta kertaa.
 

Grilliherkut vai kesäkeitto
Grilliruoka on niin hyvää! Grillatessa tulee syötyä lihaa, koska makkara, pekonisienet, täytetyt tomaatit ja maissi vie kielen mennessään.

Mökki vai teltta
Mökki, koska sisällä on helpompi asua ja elää. Olisi kiva kyllä mennä pitkästä aikaa telttailemaankin!

 
Varjo vai auringonpaiste
Varjo auringonpaisteella. Pidän kovasti aurinkoisesta säästä, mutta en pysty olemaan suoraan auringossa, koska minulle tulee siitä yleensä niin huono olo. Varjossa on mukava nauttia auringosta, heh!

Kesäsade vai kesätuuli
Kesätuuli on jotain aivan ihanaa kuumalla säällä. Tuuli ei myöskään estä ulkona olemista toisin kuin sade.


Lavatanssit vai festarit
Festarit, sillä tykkään keikoilla käymisestä todella paljon. Tänä kesänä olen käynyt sekä festareilla että lavatansseissa.

Roadtrip vai riippumatto
En ole loikoillut riippumatossa aikoihin, joten se voisi olla hauskaa, mutta vastaan silti roadtripin. Autolla ajelu aurinkoisessa säässä, hyvä seura ja kovalla raikaava musiikki on oikein hyvä yhdistelmä.


Hiirenkorvat vai syreenintuoksu
Ehdottomasti hiirenkorvat, sillä ne kertovat kesän alusta. En tykkää voimakkaista kukkaistuoksuista yhtään, sillä ne tekevät minut allergiseksi ja tukkoiseksi.

Mato-onki vai golfmaila

En ole käynyt mato-ongellakaan aikoihin. Minigolfissa tuli kesäkuussa käytyä. Onkiminenkin voisi olla pitkästä aikaa hauskaa, mutta vastaan minigolfmailan.

Onko sinulla vielä kesälomaa jäljellä vai meinaatko pitää muutoin kesäfiilistä yllä töistä tai koulusta huolimatta?

2 kommenttia:

  1. Mulla on töitä siihen asti kun yliopisto alkaa. Aion kuitenkin nauttia kesästä esim. uimalla vielä monta kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä voi onneksi töidenkin ohessa nauttia kesästä! :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground