Uusia juttuja

29.3.17


Tämä postaus on ollut tekeillä vaikka kuinka kauan, mutta viime aikoina on ollut niin paljon tekemistä, eikä energiatasot ole olleet aina kovin korkealla, joten blogi on jäänyt väkisinkin vähän sivuun. Blogi on paikka, jonne haluan kirjoittaa ja kertoa juttuja, mutta teen sitä tosiaan vain silloin kun haluan. En ota stressiä blogista, sillä stressattavaa tässä riittää muutenkin ihan yllin kyllin. Nyt on kuitenkin sellainen hetki, että halusin viimein tulla höpöttelemään teille pienistä kivoista jutuista, joita olen viime aikoina hankkinut.


Ensimmäinen juttu on Kylie Cosmeticsin Matte Lipstick Kit, jossa on huultenrajauskynä sekä mattapuna. Olen pitkään haaveillut mattapunan hankkimisesta, sillä minulla ei ollut ollut vielä yhtäkään, vaikka blogit ja vlogit ja kaikki somet ovat hehkuttaneet näitä ties kuinka kauan. Joten kun ystäväni Anu oli tekemässä Kylielle tilausta ja kysyi, haluanko osallistua postikuluihin ja tilata jotain, olin mukana. Kesti todella kauan valita sopivaa sävyä, mutta lopulta päädyin ottamaan sävyn Leo. Tuo on hivenen tummempi, mitä netin perusteella sävyä valitessani luulin, eikä tuota oikein voi enää edes punaiseksi sanoa, vaan se on huulilla enemmänkin todella tumma violetti. Toisaalta ihan hyvää vaihtelua minun ainaisiin punaisiin huuliin eli ei siinä mitään! Käyttöön tulee ja varmasti, sillä mattapuna vei sydämeni. Enää ei tarvitse kärsiä huulipunan tahraamista hampaista!


Nämä jutut on tilattu Avonilta. Tehtiin äidin kanssa helmikuun lopulla itse asiassa kaksi tilausta Avonille, sillä halusimme testata Avon-illassa kehuttuja mustia tregginssejä, joten tilasimme niitä yhdet koossa XL. Ne olivat äidille liian isot, mutta minulle juuri täydelliset ja koska tykästyin niihin niin kovasti, äiti halusi tilata itselleen kokoa pienemmät. Ensimmäisessä tilauksessa minulle tuli kukkalaukku, joka on ihan täydellisen kokoinen. Se on sopivan iso niin että sisään mahtuu muistiinpanot ja läppäri, mutta kuitenkin niin pieni, että sitä jaksaa kantaa päivittäin mukana. Laukku onkin ollut kovassa käytössä, kun käytän sitä joka päivä yliopistolla. Toisessa tilauksessa, jossa äidin tregginssit tuli, ajattelin itsekin samalla tilata vielä jotain ja valitsin tyylikkäät mustat ballerinat. Noita olisi tarkoitus käyttää kesällä toimituksessa, olisipahan ainakin yhdet siistimmät työkengät.


Sinisen muistikirjan ostin keskustan Clas Ohlsonilta graduvihkoksi. Tuonne aion kirjoittaa ideoita, lähteitä ja muistiinpanoja liittyen graduun, jotta kaikki jutut olisi samassa paikassa kätevästi saatavilla. Ruskean vihkon ja vesipullon taas sain Vero Modan ystävänpäiväillasta lahjaksi ostaessani vaaleanpunaisen jakun. Koristelin ruskean muistikirjan kantta muutamilla tarroilla. Sitä en vielä ole kunnolla päässyt käyttämään, mutta pari trackeriä sieltä löytyy jo! Vesipullo on tosi kivannäköinen ja kätevän kokoinen, joten sitäkin on tullut pidettyä aika ahkerasti mukana yliopistolla.

Mitä hankintoja sinä olet tehnyt viime aikoina?

4 kommenttia:

  1. Tuo Kylien mattapuna näyttää upeelta sävyltä! Tosi nätit ballerinat :)

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi kiva sävy! :) Kiitos paljon! :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground