Väriä hiuksiin hennalla

29.4.16

Koska olen pyrkinyt vähentämään kemikaaleille altistumista niiden haitallisten vaikutusten vuoksi, päätin luopua myös synteettisten hiusvärien käytöstä. Olenkin nyt viime joulukuusta saakka värjännyt kuontaloani hennavärillä. Hennaväri on jauhetta, jota saadaan hennapensaan kuivatuista lehdistä. Kyseessä on näin ollen täysin luonnollinen tapa värjätä, eivätkä hiukset kärsi yhtä paljon kuin synteettisten värien käyttämisen jälkeen. Itse olen värjännyt hiukset nyt kolme kertaa hennalla. Käytän MacUrth-merkkistä jauhetta, jota pussillinen maksaa noin kahdeksan euroa. Minulla jauheesta riittää kahteen käyttökertaan, joten yhdelle värjäykselle tulee hintaa nelisen euroa.


Värjäys on hieman hankalaa puuhaa, mutta ajan kanssa oppii niksit, jotka helpottavat. Jauhe kannattaa laittaa astiaan, joka saa huoletta värjääntyä. Olen käyttänyt nyt tuollaista pientä muovista jogurttisankoa. Astiaan laitetaan puoli pussia jauhetta, kuumaa kahvia ja kookosöljyä, minkä jälkeen ne sekoitetaan. Nestettä ei kannata laittaa liikaa, muuten se valuu värjäysvaiheessa kasvoille. Eli kannattaa lisätä neste varovasti. Kun värin on levittänyt päähän, pään ympärille kiedotaan muovikelmua. Sen alla värin annetaan sitten vaikuttaa. Mitä pidempään jaksaa värin kanssa kekkuloida, sen intensiivisempi tuloksesta tulee. Itse pidän väriä noin neljästä viiteen tuntia.


Ja tällaisia värejä on päässäni näkynyt hennavärjäyksen aloitettuani. Tykkään niin paljon hennaamisesta, sillä se ei tee hiuksistani huonolaatuisia. Päinvastoin hiukseni ovat elävämmät ja parempikuntoiset kuin hetkeen. Värjäyksen yhteydessä päätäni ei myöskään ala kutittaa kuten aina ennen tavallisilla hiusväreillä värjätessä. Olen oikein tyytyväinen siihen, että saan piristettyä hiusteni väriä ilman kemikaalien käyttöä. En voi kuin suositella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground