Tunkkaista joulua

27.12.13

Joulunpyhät oli ja meni. Kaikki muut kirjoittelee blogeihinsa, kuinka ihana joulu oli, mitä lahjoja saivat, kuinka täynnä ovat kinkusta ja muista jouluherkuista. Minä en aio kehua yhtään.

Minä ja minun perheeni vietimme erilaista joulua. Molemmat mummut kuolivat tämän vuoden aikana, joten sukulaisia on aina vain vähemmän ja vähemmän. Jotenkin oli ankeat fiilikset koko joulun suhteen ja päätettiin, että poikkeamme perinteistä tänä vuonna, emmekä mene mummun taloon viettämään joulua, vaan vuokrasimme mökin metsän keskeltä ja menimme sinne erilaisen joulun toivossa.

Sen totisesti saimme. Mökki ei vastannut netissä olleita markkinointikuvia. Kyseessä oli vanha asuintalo, jossa haisi hirveälle, yhden makuuhuoneen ikkunassa oli retrot verhot ja patjat suoraan 70-luvulta, seinillä oli talossa asuneen mummelin koristeita ja vessan korissa käytettyjä hammasharjoja. Lievästi sanottuna creepy.

Sinnepä silti asetuimme. Äiti kärsi varsinkin talon hajusta allerginen kun on ja isä valitteli tunkkaista ilmaa astmansa kanssa. Jotenkin sinne sitten kuitenkin asetuttiin, syötiin ihan tuhottomasti, katsottiin elokuvia, pelailtiin ja maisteltiin viiniä, juteltiin, naurettiin ja nukuttiin.

Vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään täydellinen joulu, oli siinä paljon hyvääkin. Juuri sitä, mitä viisaat ihmiset sanovat joulussa olevan tärkeintä: ei lahjoille, rauhoittumista, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa. Siitäpä se meidän joulumme koostuikin. Sekä kynttilöiden polttelusta ja suklaasta.


Säät olivat vain melko ankeat, mutta semmoista se kun tulee ilmastointilaitteenmuutos vai mikä se nyt oli. Täh? (Jopet-showin joulujaksot kirvoittivat tapaninpäivänä makeat naurut.)

Ajattelin, että tästä tulee jotenkin hirveän apea ja ankea postaus, mutta loppujen lopuksi kaikkihan oli oikein hyvin ja meidän joulumme kuin oppikirjasta - ainakin melkein. (Jätetään mainitsematta ne kymmenen pesukoneellista pyykkiä, jotka meidän mökkireissumme saivat aikaan, sillä kaikki vaatteet ja petivaatteet pitää pestä mökin hajun takia.)

Jäljellä on enää pari päivää tätä vuotta, koitetaan ottaa kaikki irti numeroyhdistelmästä 2013!

2 kommenttia:

  1. voi ku kivoja kuvia sulla täs blogis! tykkään tosi paljon :)

    http://elamanikuvina.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground