Jouluherkkuja tekemässä

22.12.13

Krissu on siirtynyt joululoman viettoon maalle perheensä luokse. Täällä sitä yritetään arjen murheet ja paineet unohtaa ja keskittyä kovaa kyytiä jouluvalmisteluihin. Kyllä se mieliala nouseekin kun pääsee puuhailemaan perheen kanssa kaikkea kivaa ja upottamaan sormet taikinaan.


Eilen illalla toteutettiin Projekti Piparkakku.  


Vähän ehkä huijattiin, kun käytettiin kaupan valmistaikinaa, mutta monen tunnin urakka oli joka tapauksessa kyseessä.


Myös 15-vuotias ah-niin-kova-ja-aikuinen pikkuveljeni istahti piparipöytään leipomaan. Tuloksena oli kolmijalkainen kissapipari. (Joka on mun mielestä aivan älyttömän suloinen!) Esikuva tarkasti lopputuloksen.


Tuloksena 90 piparia. Koemaistajille ainakin kelpasivat.


Tämän aamun agendassa taas oli tehdä jouluisia cupcakeja. Niitä tein kaksi vuoallista eli yhteensä kaksitoista. Ihan suloisen näköisiä ovat, mutta aika makeita. Mistä teinkin analyysin "nämä on niin hyviä, että ovat melkein liian hyviä eli eivät oikeastaan olekaan hyviä". Kermaa, tuorejuustoa ja tomusokeria kuorrutuksessa.

Tässä ohje mahdollisille jauhopeukaloille. Löydetty Makuja kotona -blogista.
  • Vatkaa 100g voita, 1dl sokeria ja 1/2dl fariinisokeria. Sekoita joukkoon 2 kananmunaa, 1tl kanelia, 2tl raastettua inkivääriä, 2dl raastettua omenaa, 2dl jauhoja ja 1tl leivinjauhetta.
  • Täytä muffinssipelti vuoilla ja jaa taikina vuokiin. Paista 175 asteisessa uunissa 15-20min.
  • Vatkaa 1dl kuohukermaa löysähköksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon 200g Philadelphia-juustoa. Siivilöi sekaan 1-1,5dl tomusokeria ja sekoita tasaiseksi. 
  • Laita kuorrute pussiin ja pursota kuppikakkujen päälle. Koristele halutessasi esim. kanelilla.
Niin se joulu sieltä vaan tulee. Laatikot on paistettu, ja kinkku on uunissa. Milloin pääsee syömään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground