Tiimipostaus | Päiväni tulevaisuudentutkijana

6.10.18

On lokakuun ensimmäinen lauantai eli on tuttuun tapaan blogitiimipostauksen aika! Blogi on jäänyt viime aikoina hieman taka-alalle ja siihen on erittäin selvä syy, jonka tietävät kaikki minun instastoorejani seuranneet. Olen nimittäin kirjoittanut pää höyryten gradua, joten kirjoitusenergiaa ei ole enää liiennyt blogiin. Lokakuu saattaa olla aika hiljainen täällä, sillä koko teksti pitäisi saada vielä viimeisteltyä ja sitä on yli 90 sivua. Joten ei välttämättä runosuoni syki enää vapaa-ajalla. Ehkäpä joitain kuvia voisin saada julkaistua? Toivotaan!

Nyt siirrytään kuitenkin postauksen varsinaiseen aiheeseen, joka on my day. Olemme joka syksy toteuttaneet tiimin kanssa kyseisenlaisen postauksen ja niin myös tänä vuonna. Tällä kertaa pyrittiin ottamaan päivän aikana kuvia tunnin välein. Itse kuvasin päivääni keskiviikkona 26.9., joka oli hieman erilainen päivä kuin normaali arkeni. Gradupäivästä ei kukaan jaksaisi lukea postausta, mutta onneksi syyskuun loppuun sattui yksi hieman erilaisempi päivä. Tuona päivänä nimittäin osallistuin Tiedekeskus Heurekassa järjestettyyn FinnSight 2018 -tapahtumaan, joka oli tänä vuonna nimeltään Visiofest. Ystäväni Salla kertoi tapahtumasta joskus kesällä ja minä innostuin lähtemään hänen mukaansa kuulemaan tulevaisuuden pohdinnasta. Seuraavaksi hypätään kuvien kautta päivän vaiheisiin!


kahdeksan jälkeen
Herätys soi kahdeksan aikoihin ja sen jälkeen piti tehdä reippaasti aamutoimet. Aamiaiseksi söin puuroa, johon pilkoin banaania.


yhdeksän jälkeen
Odottelin kehäjunaa, jolla matkasin Louhelasta Tikkurilaan. Oli jännää mennä junalla kerrankin eri suuntaan kuin normaalisti Helsingin keskustaan suunnatessa!


kymmenen jälkeen
Tapahtuma alkoi kymmenen aikoihin aamukahveilla ja croissanteilla. Puheenvuorot alkoivat puoli yhdentoista aikoihin. Visiofestin avasi kuvassa näkyvä Sitran ennakoinnin johtava asiantuntija Mikko Dufva. Hänen jälkeensä johdannon päivän teemaan tarjoili Sitran ennakoinnin ja strategian johtaja Paula Laine. Pääpuheenvuoron piti tulevaisuudentutkija Wendy Schultz. Hänen luennointinsa visioiden voimasta ja merkityksestä oli todella inspiroiva. Schultz näytti dian, jossa oli siteerattu Clem Bezoldia: scenarios are futures for the head... visions are futures for the heart. Se on aika hyvin sanottu!


yhdentoista jälkeen
Schultz antoi osuutensa lopussa tehtäväksi kirjoittaa jättimäiselle post it -lapulle kolme konkreettista visiota, joiden tahtoisi maailmassa toteutuvan. Muodostimme muutaman hengen ryhmät ja kierrätimme laput toisillemme. Jos omassa lapussa oli sama visio, piti laittaa oikein-merkki ja jos olisi halunnut laittaa saman vision omaan lappuunsa, piti merkitä tähdellä.


yhden jälkeen
Kahdentoista jälkeen en voinut ottaa kuvaa, koska osallistuin Sallan kanssa visiodialogiin, jossa keskusteltiin tulevaisuuden vaikuttamisesta. Koko tapahtumassa oli yhteensä noin 350 osanottajaa, mutta yhdessä dialogissa oli vain kolmisenkymmentä henkilöä. Siellä keskustelimme aiheesta pienissä ryhmissä, joissa oli eri-ikäisiä ja eritaustaisia henkilöitä. Pohdimme muodollista ja epämuodollista vaikuttamista, edustuksellisen demokratian tulevaisuutta ja vallan keskittymistä. Keskustelu oli todella mielenkiintoinen! Sen jälkeen kävin katsastamassa osallistujien kolmen vision post it -lappuja, jotka oli asetettu seinälle näkyville.


kahden jälkeen
Kävimme syömässä lounasta, minkä jälkeen menimme kuuntelemaan visiobuffetin esityksiä. Se sisälsi kymmeniä viiden minuutin puheenvuoroja, jossa eri tahojen edustajat kertoivat tulevaisuuden näkymistään. Olimme paikalla siinä vaiheessa kun eri maakuntien liittojen edustajat kertoivat maakuntiensa näkymistä vuonna 2040.


kolmen jälkeen
Visiodialogeja käytiin kahdeksasta eri aiheesta ja jokaisesta teemasta valittiin yksi puhuja purkamaan keskusteluja ja luomaan uusia näkökulmia koko tapahtumayleisön edessä. Toisessa keskustelussa Salla oli rohkeasti mukana kertomassa näkemyksiään. Keskustelut olivat oikein mielenkiintoisia. Päällimmäisenä pointtina minulle keskusteluista jäi se, että tulevaisuutta pohtiessa pitäisi siirtyä pistemäisestä ajattelusta laajempaan ilmiöiden ja niiden seurausten pohdintaan. Näin sen pitäisi olla aika monessakin asiassa.


neljän jälkeen
Yhteenvetävän keskusten jälkeen Valtioneuvoston kanslian neuvotteleva virkamies Taina Kulmala puhui loppusanat, minkä jälkeen All Female Panel -kollektiivin Saana Peltola piti tulevaisuusaiheisen stand up -esityksen. Se oli oikein mukava ja keveä lopetus asiapitoiselle päivälle.


kuuden jälkeen
Tapahtuma loppui viiden aikoihin, mutta jäin Sallan kanssa vielä hetkeksi juttelemaan, sillä Antti lupasi tulla hakemaan minut. Sallan juna tuli kuitenkin aiemmin ja jäin yksin ulos odottelemaan. Onneksi oli sateenvarjo mukana, sillä satoi ja tuuli aika kovasti. Anttikin lopulta saapui paikalle ja suuntasimme Louhelan K-Marketille pikaisille ostoksille.

Ostosten tekemisen jälkeen menimme kotiin ja myöhemmin Antin serkku saapui meille yövieraaksi. Olin aivan puhki pitkän päivän jälkeen, enkä jaksanut ajatella enää kuvaamista ja loppuillasta unohdin sen täysin. Kyseessä on kuitenkin minun päiväni -postaus, joten eihän sillä illalla muutenkaan ole niin väliä vai mitä, hah!

Jos joku kiinnostui tapahtuman sisällöistä enemmänkin, täältä löytyy diaesityksiä ja videoita puheenvuoroista. Tapahtumassa oli asiaa niin paljon, että kaikkea ei mitenkään ehtinyt eikä pystynyt kuulemaan tai sisäistämään.

Sellainen oli päiväni tulevaisuudentutkijana. Käy kurkkaamassa, millaisia päiviä muilla blogitiimin tytöillä on ollut!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta toi tapahtuma!! En oo ikinä ennen kuullutkaan, mut nyt kyllä mielenkiinto heräsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös! Kannattaa pysyä kuulolla, jos vaikka ensi vuonna pääsisit itsekin osallistumaan! :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground