Tiimipostaus | My day

2.12.17

Vuoden viimeisen blogitiimipostauksen aika on nyt! Tällä kertaa päätimme tyttöjen kanssa tehdä my dayn viime syksyn tapaan. Vaihtoehtona oli joko kuvata video tai tehdä perinteinen postaus kuvilla ja tekstillä. Yritin tehdä yhtä my day -videota tuossa aiemmin syksyllä, mutta siitä sekä sen editoimisesta ei tullut mitään, joten en jaksanut nytkään alkaa säätää videon kanssa, vaan ajattelin ottaa kuvia ja kirjoitella ajatuksia kännykän muistoon päivän mittaan. Koska marraskuussa tapahtui paljon kaikkea, tämä homma vähän suoraan sanottuna vähän jäi aina vain uudestaan, joten tämä päivä kertoo eilisestä 1.12. Taustatiedoiksi kerrottaneen se, että olin viettänyt puolitoista viikkoa Pihtiputaalla gradua ja töitä tehden. Edellisenä päivänä olin ajanut Jyväskylään viikoksi. Päivä ei ollut alkanut niin tehokkaasti kuin toivoin, sillä heräsin seitsemän aikaan, söin aamupalan ja ajattelin ottavani pienet unet, mutta heräsinkin vasta yhdeltä, joten lähtö venähti. Ehdin kuitenkin onneksi Fokuksen pikkujouluihin ja olin unen mailla joskus ennen yhtä. Eikun meikän kelkkaan mukaan sitten vain!


7.53 No ei tää herääminen ees tuntunu niin pahalta mitä illalla (tai yöllä) ajattelin. Mut kyl mä silti jatkan unia kunhan oon käyny siirtää ton auton.


8.05 Hui, olipas siellä kylmä! Kaksi astetta pakkastakin! Tässä tilanteessa huolettaa, ettei oo sitä parkkipaikkaa. Kiva, jos tuo pakkanen tuosta yltyy niin mitä mä teen tuon auton kanssa. En mä voi sitä tuohon vuoropysäköintikadulle enää myöhemmin tänään jättää, kun jos se jäätyy niin sitä on tuossa vähän pakko käynnistellä. Voi hitsiläinen, ku se mun autopaikka vietiin.


8.13 Oli pakko keittää kuumaa teetä, kun tuolla ulkona oli niin kylmä. Mietin aiemmin, että voisi mennä vielä nukkumaan tässä välissä, mutta ehkä mun ei kannata, ettei vaan käy niin kuin eilen.


8.27 Piti nyt ainaki maksaa laskut heti, kun yhdessäki oli menny eräpäivä kauan aikaa sitten, kun olin unohtanut tuon laskun tänne. Ihme, kun ei ollu mitään karhukirjeitä tullu. No hyvä vaan! Nuokin kaksi laskua oli lääkärimaksuja, että ei ole kyllä halpaa sairastaa, kun koko ajan saa olla jotain makselemassa.

9.02 En mä kyllä enää nukkumaan ehdi sittenkään. Luin tuossa yhden tutkimussuunnitelman ja pitäisi yhtä gradua vielä lukea iltapäivän seminaaria varten. Ja pitäisi laittaa Antille menevät tavarat kasaan, kun sen porukat ajaa tästä kohta ohi ja ottaa ne tavarat mukaansa mennessään Vantaalle. Ehkä mä kasaan ne nyt heti.

9.11 Määpäs meen nyt käymään tuolla varastossa vielä tsekkaamassa, onko siellä jotain Antille menevää.

9.18 Onpas tätä tavaraa lähössä paljon...


9.40 Oikeesti tätä tavaraa on ihan järkyttävän paljon. No meneepähän sinne jo valmiiksi, kun jos joutuu keväällä kaiken sinne kuitenkin rahtaamaan.


9.58 Nyt on murot syöty ja YouTubea katottu. Milloinkahan ne Antin porukat tulee? Pitäis suihkuunki vielä keretä ennen seminaaria. Ja lukee sitä yhtä gradua. Ehkä mä luen sitä nyt.

10.41 Nyt ne haki ne tavarat. Äkkiä suihkuun!


11.16 Miten mulle tuli taas näin kiire. No tuttuahan tää on.


11.28 Onneksi pääsin ilmaiselle parkkipaikalle.

11.41 Ehdin syömään, eikä ole edes niin hirveä kiire. Puoli tuntia aikaa.


11.57 En pysty syömään kaikkea. Ärsyttää, kun ruokahalu ei vieläkään ole kovin hyvä.

13.43 Tauko gradusemmassa. Kohta käsitellään mun työtä, hui!

15.16 Johan oli gradusemma! Mun aineisto herätti vilkasta keskustelua ja tuntuu, että oon ihan pärinöissä sen takia. Innostus! Kävin siirtämässä parkkikiekkoa autossa ja nyt pitäisi jatkaa vielä hommia jonkin aikaa täällä Ruusupuistossa.


17.47 Väsyttää! Nyt kotiin.



17.58 Auto oli ihan lumen peitossa. No hyvä, että sataa lunta! Jaksaisikohan sitä kotona vielä tehdä vähän hommia, kunhan on syönyt, kun meni vaan puhumiseksi tuo homma tuolla.

18.22 Kotona! Pakastepizza uuniin ja sängyn päälle makailemaan.


18.39 Pizzaa ja Mad Meniä. ❤

21.15 Tulipas katsottua muutama jakso Mad Meniä. Nyt litteroin vielä hetken, että voi mennä paremmin mielin nukkumaan.


22.01 Joo eiköhän tämä työnteko ollu tän päivän osalta tässä. Vois kattoa vielä Mad Meniä tai ruveta kohta puoliin nukkumaan. Joka tapauksessa lopettelen tämän my dayn tähän, kiva kun olit mukana!

Allaolevista linkeistä löytyy muiden tyttöjen my dayt.

2 kommenttia:

  1. Voi kun itsekin joskus saisi mydayn aikaiseksi.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun merkkaat vaan kalenteriin jonkin päivän ja pakotat silloin itsesi tekemään mydayn! :D

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground