Lushin tuoksua

18.12.17

Tällä kertaa höpötellään vähän kosmetiikkajutuista. Sain nimittäin Lushilta testiin kaikkia ihania tuotteita, joten hypätääs hetkeksi kosmetiikan maailmaan kokeilemaan, miltä nämä jutut iholla tuntuu.


Testissä on neljä kasvojen puhdistamiseen tarkoitettua tuotetta, vartalovoide ja huulipuna. Sain valita Lushin jouluvalikoimista tuotteita ja päädyin valitsemaan vartalovoiteen ja huulivärin. Samaan pakettiin minulle oli laitettu näytteitä kasvojenhoitotuotteita ja olin jo aiemmin ostanut jellynaamion Helsingissä käydessäni, joten nyt on ainakin kasvojenhoitojuttuja luvassa.


Cup O'Coffee on kahvinaamio, joka muistuttaa koostumukseltaan hiekan ja saven sekoitusta. Tuotteessa on pieniä mustia kiteitä, jotka kiinnittyvät iholle. Naamiossa on voimakas tuoksu, joka ei ollut omaan nenääni kovin miellyttävä, tuoksuille kun vielä vähän herkkä olen. Koostumus sen sijaan oli hyvä ja tuote oli helppo levittää kasvoille. Vaikutusajan jälkeen kun naamion pesi pois, jäi iho vähän kiristävän tuntuiseksi. Tämä ei mene minulla jatkoon.

Herbalism on tasapainottavia ja kirkastavia yrttejä sisältävä putsari. Tämän tuoksu ei ole yhtä voimakas kuin Cup O'Coffeessa, mikä on minulle hyvä juttu. Tämän koostumus, samoin kuin
Bûche De Noëlin oli aluksi hieman hankala, koska se oli hyvin karkea ja mureneva, enkä tällaisena kosmetiikkatoopena meinannut aluksi tajuta, miten sitä käytetään. Netin avulla se onneksi selvisi.
Lopulta tuote oli helppo levittää kasvoille ja tuntui puhdistavan hyvin ihon pintaa. Ei tuntunut kuitenkaan niin ihmeellistä tuotteelta minulle.

Bûche De Noël on heleyttävä ja ravitseva kasvojenpuhdistussavi. Tämäkään tuoksu ei ollut yhtä voimakas kuin Cup O'Coffeessa ja vielä miedompi kuin Herbalismissa. Erityisesti tämän tuotteen koostumus oli hankala, koska se oli hyvin karkea ja mureneva. Lopulta minulle selvisi, että savea otetaan purkista hippunen kosteisiin käsiin ja aletaan hieroa sormissa niin että savi sulaa. Sulanut savi sisältää pieniä kiteitä ja kun sitä hieroo kasvoihin, tulee putsauksen ohella tehtyä pientä kuorintaa. Käsittelyn jälkeen iho jäi pehmeäksi ja mukavan tuntuiseksi. Tästä tykkäsin kovasti ja oli näistä kolmesta ehdottomasti paras, koska iho jäi kaikkein pehmeimmän tuntuiseksi tämän jälkeen. Tätä voisin ostaakin!


1000 Millihelens on hauska vihreä jellykasvonaamio. Koostumus on hauskan hyytelömäinen, jelly kun kyseessä on. Tässä on myös haasteena levittäminen, kun hyytelöä pitää osata hieroa oikein, jotta saa sen levitettyä hyvin. Kun tämän on antanut vaikuttaa ja pesee kasvot, ne tuntuvat ihanan sileiltä ja pehmeiltä. Tätä voin suositella lämpimästi. Ainoa miinus tässä on se, että se pitää käyttää suhteellisen pikaisesti, koska parasta ennen päivä kolkuttelee nurkan takana. Toisaalta se kertoo siitä, että kyseessä on luonnollisia ainesosia sisältävä eläväinen tuote, eikä kemikaalein kyllästetty teollinen tökötti.

Kun on kerran käyttänyt Lushin vartalovoidetta, ei halua käyttää enää muita - tai ainakin minulle kävi niin. Once Upon a Time on kosteuttava, omenan ja sitrusten tuoksuinen vartalovoide. Iho kiittää, kun on jälleen Lushin täyteläinen voide käytössä. Tuoksusta joudun taas herkkänä antamaan hivenen miinusta, mutta onneksi tämä on melko raikkaan tuoksuinen, ettei häiritse herkkää nenääni liikaa. Tämä tuote kuuluu Lushin jouluvalikoimaan.


Santa Baby -kiinteä huuliväri punaa ihanasti huulet. Koostumus on hauskan kiinteä, minkä vuoksi levittämiseen tarvitaan sivellintä. Lopputuloksesta syntyy ihanan luonnollinen, kun väriä saa levitettyä sopivan ohuen kerroksen. Silti pigmenttiä löytyy, että pusuhuulista saa kunnon punaiset. Joulunpukin neidon huuliväri kuuluu myös jouluvalikoimaan.

Lushin tuotteet ovat aina varma valinta ja mattimyöhäiset voivat vielä kääräistä pakettiin tuoksuvan lahjan, jos Lushin liikkeen lähelle sattuvat.

Tuoksuvaa joulunodotusta kaikille!


8 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kiinnostavilta tuotteilta. En ole koskaan aiemmin törmännyt näihin, täytyy tutkia lisää :) Etenkin nuo tuotteiden nimet on hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutkailla, josko sieltä löytyisi jotain itselle kiinnostavaa. :) Nuo nimet on kyllä hauskoja!

      Poista
  2. Lushin tuotteet ovat löytäneet paikkansa viimeisen vuoden aikana tämän tyypin varastosta. Itse tykkään erityisesti suihkugeeleistä ja -jellyistä.

    https://heidi-karoliina-a.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla kans on tosiaan pakko olla Lushin vartalovoide, en tykkää muiden merkkien koostumuksesta enää. Suihkujellyä en itse ole vielä omistanutkaan, pitää laittaa kokeiluun. :)

      Poista
  3. Mielenkiintoisia tuotteita. En oikeastaan itse koskaan osta kosmetiikkaa kun tulee paljon tehtyä itse naamiot ja muut vastaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähän se on, että itse tekee mahdollisimman paljon. :) Lushilla tykkään tuotteiden luonnollisuudesta.

      Poista
  4. Lushilla on kyllä ihania juttuja :) Pitäisi käydä ihastelemassa taas ensi Helsingin reissulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Helsingissä pitää kyllä päästä tutkailemaan valikoimaa. :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground