Lankeemuksia ja hyviä löytöjä

12.5.16


Taannoisessa postauksessa kerroin, kuinka minulla on ollut yksi postaus, jonka haluan toteuttaa vielä ennen lähtöäni. Useampiakin juttuja tietysti olisi, joista juttua voisi tehdä, mutta ne jäävät nyt myöhemmälle ajanpuutteen vuoksi. Mutta tämä on sellainen, johon on pitänyt tarttua jo ihan liian pitkään, mutta ei ole oikein huvittanut. Tässä sitä kuitenkin nyt tulee.


Käydään ensimmäisenä läpi Tampereen reissu. Olin Suskin luona viikonloppua viettämättä tuossa kuukausi (?!?!) sitten ja kävimme vähän shoppailemassa Ideaparkissa kuten perinteisiimme kuuluu. Menomatkalla mun Seppälästä ostetun vaaleanruskean trenssin vetoketju hajosi totaalisesti ja tuohon aikaan oli vielä sen verran viileää, ettei ihan ilman takkia pärjännyt, joten oli senkin puolesta pakko lähteä vaateostoksille. Cubuksesta löysimme molemmat ihan täydellisen joustavat farkkulegginssit ja H&M:stä löytyi mustapohjainen kukkapaita ja miltei täydellinen mustavalkokuviollinen takki. Ainoa ongelma takissa on se, ettei siinä ole nappeja, joten kylmemmällä säällä on vähän turhan viileä. Ompelin hätävaraksi yhden pienen painoneppari, mutta eihän se tuota saa pysymään kunnolla kiinni.


En muista, onko täällä ollut aiheesta puhetta, mutta sekosin tuossa puolisentoista kuukautta sitten Ebayn ja Wishin tarjonnasta. Joo joo, yritän olla vaatelakossa ja kaikkea, mutta ajattelin, että olisi kesän reissuja varten ja muutenkin kiva vähän ostella erityylisempiä vaatteita. Mutta eihän siinä hyvin käynyt. Tilasin Ebaysta rockabilly-tyyliset bikinit. Wishiltä taas tilailin sinipunaisen ruudullisen mekon, viininpunaisen kiiltäväpintaisen paitapuseron, raidallisen paidan pitsikauluksella, pallokuvioisen kukkapaidan ja Rosegalilta mekon, jonka yläosa oli punavalkoraidallinen ja alaosa musta kellohame. Kaikista näistä hankinnoista mun päälleni mahtui vain bikinien yläosa sekä yllä olevan kuvan mustavalkoraidallinen paita. Tuo mekkoasia oli niin oudon mallinen, eikä inahtanutkaan päälleni, paitapusero oli muuten hyvä, mutta rintamuksen kohdalta hivenen liian tiukka, bikinien alaosa mahtui vain toiseen jalkaan ja pallopusero oli hivenen tiukka. Mekkoa lukuun ottamatta tuotteiden koot ovat olleet tyyliä XXL ja XXXL. Eli en pysty suosittelemaan Kiinakauppoja tällaisille hivenen muodokkaimmille leideille. Sanomattakin selvää, että harmittaa ihan vietävästi. Olen saanut vaatteita onneksi jonkin verran jo eteenpäin. Ihana Sirkku osti Rosegalin mekon eilisessä vaatteidenvaihtoillassamme ja pallopaita mahtui äidille. Muuten en tiedä, mitä noille teen. Saa ostaa jos haluaa, vink vink.


Nämä kengät ovat yksi kevään parhaista ostoksista. Olen saanut näistä jo kovasti kehuja. Kyseessä on Arcopedico-merkin ihanat virkatun näköiset kengät. Ostin talvella samaisen merkin talvikengät ja olin niiden keveyteen niin tyytyväinen, että halusin ostaa myös kesäksi yhtä hyvät kävelykengät. Kyllähän nämä vähän hinnakkaammat normitennareihin verrattuna ovat, 75 euroa kun maksoivat, mutta kaiken rahan väärti ovat. Noilla on niin hyvä kävellä ja ulkonäkö on persoonallinen. Tykkään!


Aiemmin keväällä Ruusupuiston kampuksella järjestettiin vaatteidenvaihtotapahtuma, jonne vein omia kirpparilta jääneitä vaatteita ja löysin vastineeksi itselleni kaksi vaatekappaletta. Aiemminkin blogissa esiintyneen ihanan keltaisen ohuen t-paidan ja harmaan tunikatyyppisen rentoilupaidan, josta ei nyt ole kuvaa.


Viikonloppuna äiti oli tosiaan käymässä täällä Jyväskylässä ja kiersimme kauppoja ahkerasti. Mulla oli muutamia juttuja, joita oli pakko löytää ennen Kroatiaan lähtöä, mutta mä olen niin huono lähtemään yksin arkipäivinä kaupoille, että oli todella hyvä kun viikonloppuna tuli koluttua liikkeitä ihan kunnolla. Löysin Kilpisen kirpparilta tuon oikean yläkulman kukkamekon, ihanan ohutta materiaalia. Lindexiltä taas ostin alarivin hennon vaaleanpunaisen löysän T-paidan ja kokomustan alaosan rockabilly-bikineihin. Nyt on uikkariasiatkin kunnossa reissua varten. Eilisestä vaatteidenvaihtoillasta taas lähti mukaan kaksi reikäneuletta, sininen löysä mekko ja alanurkan blinginen liivi. Huippulöytö oli myös Prismasta löytynyt ihana valko-oranssi raidallinen pitkä neule, jonka ostin Kroatian iltoja varten. Sen tulette varmasti näkemään kuvissa myöhemmin.

Tässä oli koko mun hurja läjä uusia vaatehankintoja. Olen tosi tyytyväinen, että niin moni noista on kierrätettyjä ja peruskaupoista on vain housut, pari paitaa ja takki, joita on hankala löytää kirpparilta sopivankokoisena. Tuosta mun Kiinakauppahullaannuksesta en halua puhua mitään, vaan unohtaa koko asian, kun menin tyhmänä lankeamaan noihin. Onpahan niidenkin maailma nyt nähty ja voin jättää sen suosiolla pienempikokoisille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground