Kivojen juttujen postaus

29.12.13

Dadaa! Täällä sitä taas. Olen päättänyt tehdä hieman etuajassa uudenvuoden lupauksen, joka kuuluu seuraavasti: älä murehdi asioista, joihin et voi itse vaikuttaa. Siksi poistin itkupostauksen, jota aloitin siitä, kuinka kaikki on synkkää kun parisuhde meni poikki ja olen taas sinkkuna. Mutta oikeasti kaikki on nyt paremmin, joten miksi itkeä turhasta. Siksi aionkin mieluummin kertoa teille, mitä kaikkea kivaa on tapahtunut viime aikoina.


Tänään minä, pikkuveli, äiti ja kaverini Miro lähdimme tainnuttamaan loman ja rennon oleilun mukanaan tuomaa vetelyyttä menemällä keilaamaan. Ja sehän oli pitkästä aikaa ihan huisin hauskaa! Vaikka olinkin ihan surkea, kun heitin pallon aina käsi väärässä asennossa (kyllä, sekin on mahdollista) ja tajusin sen vasta viimeisen vartin aikana. Mutta pisteethän on vain numeroita!


 Pallo rännissä mutta meikä tuulettaa. Ainakin asenne oli kohdillaan.


Vaikka keilaus ei maailman fyysisin laji olekaan, tuli jano. Ja siihenhän auttaa vain aito kasvisuutejuoma.


Läheinen suhde minun ja HP g6 Pavilionin kanssa päättyi traagisesti ennen joulua. Konekuoma kun ei ensin suostunut näyttämään minulle mitään, sitten ei edes hurissut hellässä huomassani. Eihän siinä muu sitten auttanut kuin mennä konetohtorille, joka langetti tuomionsa. Emolevy oli sanonut työsopimuksena irti. Nyt sitten aloitellaan uutta suhdetta HP 250:n kanssa. Muistuttaa kovasti edeltäjäänsä, mutta tässä on Windows 8 ja MTV Katsomon videot pyörii viimeinkin!


Koneenhakureissulta tarttui matkaan myös kenkulit. Eikös ole vallan loogista, että kun ostaa uuden koneen ja rahantuhlaus on aloitettu, niin tehdään muitakin hankintoja? Nämä kengät kun tulivat vastaan, ei paljoa mietitty, lähteekö ne mukaan vai ei. Kauniit, inhimillisen hintaiset kengät ilman korkoja. Niitä kun ei ihan joka päivä vastaan tule ja nilkkaongelmainen sellaiset tarvitsee.


Lisäksi pieni lapsetus ja vanhojen aikojen haikailu saivat minut ostamaan Disney-paperikon. Tuolle paperille kelpasi raapustella kirjettä eräälle tärkeälle. Suski silmät kiinni!

Lisäksi en ole maininnut vielä blogin puolella, mitä minä ja äiti menimme tekemään ennen joulua. Vilkuiltiin valikoimaa Glitterissä, kunnes päähäni tuli ajatus: nyt hankitaan toiset korvareiät. Puhetta kun asiasta on aiemminkin ollut ja äiti on mukavan rento viisikymppinen, niin näimpä me marssimma Tawast-kauppakeskuksen Lävistämö Håleen. Pienen kirpaisun ja kuudenkympin lompakon rokotuksen jälkeen korvissa komeilevat nyt kaksi reikää. Viimeinkin!

6 kommenttia:

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground