Jatketaanpas Italia-seikkailujen raportoinnin merkeissä jälleen.
Päivä 3. perjantai 16.5.
Perjantaille meillä oli lippuvaraus Uffitzin taidemuseoon. Netistä Firenze-juttuja luettuani ja kaverini Ilonan neuvoja kuultuani päädyin siihen, että on hyvä varata museioihin liput etukäteen, sillä siten välttää tuntien jonot. Perjantaille oli meillä varattuna puolelle päivälle liput ja olihan se siistiä, kun ei tarvinnut asettua tuhottoman pitkän turistijonon hännille, vaan sai mennä suoraan nauttimaan vanhasta taiteesta.
Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset museioista, varsinkin taidegallerioista. Oikeastaan ne maalaukset ovat ihan älyttömän siistejä, suuria klassikoita, mestareiden teoksia vuosisatojen takaa ja sitten ne näkee oman nenän edessä ihka aitoina. Toisaalta ne kaikki näyttää samalta, eikä niistä juurikaan saa irti, kun ei ole sen syvällisempää taidehistoriallista tuntemusta. Joten mielessä saattaa käydä ajatus, että mitä saa irti siitä, että kävelee tuntikausia taululta toiselle. Erityisen tunnetut maalaukset kuitenkin ovat kuitenkin aivan erityisellä tavalla mielenkiintoisia, joten se oli aika hieno hetki, kun näin Botticellin Venuksen syntymän livenä. Eli kyllä sitä vaan kaipaa annoksen kulttuuria, jos noinkin kauas lähtee tuollaisten hienojen töiden lähettyville.
Museossa tuli nälkä. Mentiin johonkin aika perusmättöpaikkaan ja tilattiin pasta-annokset. Kahdeksan euroa, eikä maha edes täyttynyt. Hyvää tryffelikastikkeinen pasta kyllä oli, mutta ei voi ravintolaa kovin kovasti kehua, jos jää käynnin jälkeen nälkä. Tilattiin sitten jälkkäriksi yhteinen panna cotta. Se kyllä suorastaan suli suuhun suklaakastikkeineen. Ja puoli litraa viiniä maksoi kuusi euroa. What the heck? No se on Italia.
Ravintolan jälkeen kävelimme pienessä hiprakssa Pylonesiin, josta älysöpöjen tavaroiden keskeltä ostimme pullonavaajan. Tyylikkäästi kun jätimme kyseisen oleellisen välineen Suomeen. Ostin myös kuppikakkuavaimenperän, koska pitihän sieltä nyt jotain söpöä ostaa mukaanvietäväksi. Pylonesista menimme ruokakaupan kautta Duomolle piknikille ja juomaan lisää viiniä. Seurasimme puluja, kuuntelimme katusoittajaorkesteria ja nautimme herkkuja. Siinä kelpasi olla. Pienen piknikin jälkeen suuntasimme ostamaan aitoa italialaista jäätelöä, gelatoa. Oli maukasta, saatiin vielä ihmeelliset vohvelikeksit pallojen päälle. Maistui.
Päivä 4. lauantai 17.5.
Lauantaina ei auttanut nukkua pitkään, sillä meillä oli lippuvaraukset Accademian museoon puoli kymmeneksi. Sinne sitten taapersimme aamulla ihmettelemään lisää renessanssitaidetta. Accademia oli pienoinen pettymys. Ainoa oikeasti näkemisen arvoinen asia oli Daavid-patsas, joka sitten olikin komea ja näkemisen arvoinen veistos. Muuten galleria koostui patsaista otetuista valokuvista, hämäristä pääpatsaista ja muutamista hassuista vanhoista tauluista. David piti nähdä, mutta muuten Accademian olisi voinut jättää väliin.
Lauantaina museon jälkeen lähdimme käymään joen toisella puolella. Kävelimme auringossa ja katselimme ympärillemme. Ylitimme sillan ja olimme ihan eri puolella Firenzeä. Mä olin fiksuna tyttönä laittanut jalkaani pikkuruiset farkkushortsit, jotka alkoivat kävellessä hiertää ikävästi, joten ei auttanut muuta kuin käydä ostamassa väljemmät ja mukavammat vaatteet. Niissäpä minä sitten viihdyin koko loppuloman ajan, sen verran mukavia olivat.
Joen toisella puolella ei ollut mitään ihmeempiä. Nähtyä tuli Piazzo Pitti, palatsin edessä oleva aukio sekä joku pikkukahvila, jonka vessaan oli pakko päästä ja sen ansiosta pakko, siis ihan pakko ostaa pullo Coronaa. (Corona on ainoa olut, jota suostun silloin tällöin juomaan. Italiassa se ainakin maistui minulle.)
Piknikki oli mukava ajanviete kävelyn jälkeen, joten suuntasimme jälleen kerran puistoon hostellimme lähettyvillä. Söimme muffinsseja, joimme siideriä sitruunalikööriä, jota oli sitten ihan pakko ostaa. Se ei vain kyllä kovin maukasta ollut, joten toin melkein täyden pullon Suomeen. Saa nähdä milloin saan sen juotua. Ehkä sen jonain kesäiltana kivennäisveden kanssa hörppäisee. Piknikin jälkeen menimme takaisin hostellille ja Antti meinasi olla jo ihan uuvahtanut. Minä satuin olemaan sen verran energisellä tuulella, että lopulta pakotin Antin lähtemään kanssani päämäärättömälle bussiretkelle. Miksikö? No siksi, että lippu paikallisbussiin on hieman halvempi kuin turistibussiin ja yhtä lailla näkee kaupungin maisemia. Toiseksi kaiken uuden kokeileminen on kivaa ja salaa mä toivoin, että me oltaisiin eksytty, jotta olisi päästy pienelle seikkailulle. Tai no en mä ihan tosissani sitä eksymistä kaivannut, mutta pieni seikkailu oli tervetullut.
Lopulta sitten hypättin bussiin numero 17 ja käytiin pienellä ajelulla. Bussi pysähtyi uhkaavasti, joten meitä jännitti, pääsemmekö päätepysäkiltä takaisin keskustaan, mutta onneksi kaikki päättyi onnellisesti ja pääsimme turvallisesti hostellille. Ehkä se oli juuri sopivanlainen pieni seikkailu.
