Tiimipostaus | 5 keinoa hallita stressiä

3.3.18


Maaliskuun blogitiimipostauksen aiheena on stressin hallinta, joten tällä kertaa postauksessa osutaan oikein ytimeen! Minä nimittäin kamppailen tällä hetkellä kovasti juurikin tämän teeman kanssa, sillä gradua pitäisi tehdä, selviytyä kaikesta sairastelusta, töitäkin saada joskus tehtyä, suorittaa kurssit loppuun ja kaiken päälle pitäisi vielä vähän liikkuakin, että tätä ala-arvoisen huonoa kuntoa saisi nostettua edes hitusen. Siinä on sellainen yhdistelmä, joka pistää stressiä pukkaamaan, mutta toisaalta olen ymmärtänyt, että varsinkin mahavaivojen ehkäisemisessä stressin vähentäminen on avainasemassa, joten olen miettinyt paljon tätä teemaa. Katsotaan, saanko mitään järkeviä neuvoja tästä aiheesta annettua, kun en meinaa itsekään tässä pärjätä!


Ensimmäinen neuvo on kaiken ylimääräisen tekemisen ja tavoittelun karsiminen. Olisihan sitä hienoa tehdä, osata ja saavuttaa ties mitä, mutta jos stressitasot nousee liikaa, silloin pitää osata luopua jostakin harrastuksesta, kurssista tai projektista ja keskittyä niihin tehtäviin, jotka on pakko saada hoidetuksi.

Varaa aikaa mielekkäälle tekemiselle, joka vie ajatukset muualle. Joillekin se on liikunta, joku rentoutuu elokuvien ja sarjojen äärellä ja kolmas piirtää tai koristelee kalenteria. Oli rentouttava ja mielen vapauttava tekeminen mitä tahansa, pitäisi sille saada raivattua kalenterista tilaa joka ikiselle päivälle, sillä elämä ei voi olla silkkaa suorittamista heräämisestä nukkumaanmenoon saakka. Tähän ei sitten lasketa instagramin selaamista, vink vink!


Tee rentoutumisharjoituksia. Joskus jos minun on oikein hankala saada unta kaikkien mielessä jylläävien ajatusten vuoksi, pistän youtubesta rentoutusvideon päälle ja uppoudun rauhoittavaan puheeseen ja ohjeisiin. Kännykkä saattaa jäädä itsekseen päälle joksikin aikaa, sillä uni voi viedä mennessään aivan huomaamatta!

Vietä aikaa ystävien tai perheen kanssa niin että keskustelet jostain muusta kuin stressiä aiheuttavista asioista. Kun stressi yltyy suunnattomaksi, tuntuu kuin mielessä ei olisi muuta kuin tekemättömät tehtävät ja työmäärät. Mutta jos niistä päästää irti hetkeksi, voi keskittyminen olla aika paljon parempi sitten kun hommien tekemisen aika on!


Viimeinen neuvo on epäonnistumisen hyväksyminen. Aina ei saa työtehtävää suoritettua täydellisesti, kurssista ei tule parasta arvosanaa tai koti on sotkuinen. Se ei kuitenkaan haittaa ollenkaan! Maailmassa on loppujen lopuksi aikaa vaikka kuinka, joten voit yrittää myöhemmin uudestaan, lykätä joitain tehtäviä tai jopa päästää jonkin jutun ajattelemisesta kokonaan irti. Kukaan ei ole täydellinen.


Mitäpä sanot näistä neuvoista? Onko tuttua juttua, jota on kuitenkin hankala saada toteutettua käytännössä? Onko sinulla lisää vinkkejä? Jatketaan keskustelua kommenttiboksissa!

Muiden tyttöjen vinkit ilmestyvät päivän mittaan heidän blogeihinsa ja ne löytyvät alla olevista linkeistä.

2 kommenttia:

  1. Varsinkin toi viimeinen (joka tuli omassakin postauksessa listattua) on mulle tosi hankala asia! Oon jotenkin niin tottunut tekemään asiat kovalla panostuksella, että tuntuu hankalalta tehdä jotain "rimaa hipoen". Toisaalta oon kyllä viime aikoina alkanut oppia siihen, ettei aina tarvitse panostaa kaikkeen ihan sataprosenttisesti, ja se on kyllä tuonut paljon lisää rentoutta elämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, sen toteuttaminen on niin hankalaa! Mutta siihenkin voi oppia, mikä helpottaa elämää kummasti. :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground