Tiimipostaus | Suosikkipaikkani Jyväskylässä

1.7.17

Moikka moi! On heinäkuun ensimmäinen lauantai, joten blogitiimipostausta olisi taas tarjolla! Tällä kertaa meillä oli ihan mahtava idea, sillä päätimme kukin esillä kotikaupunkimme parhaat paikat. Valitsimme tämän idean toteutettavaksi jo toukokuun aikana ja Suski saapui sopivasti luokseni viettämään tyttöjen päivää kuun lopulla. Oli siis ihan selvää, että lähdimme yhdessä kiertämään lempparipaikkojani Jyväskylästä. Siitä muotoutuikin oikein hauska päivä. Lähdetäänpäs sitten pidemmittä puheitta kierrokselle!

TOIVOLAN VANHA PIHA

Toivolan vanha piha on vanhoista rakennuksista koostuva tunnelmallinen ostos-, kulttuuri- ja herkuttelupaikka. Cygnaeuksenkatu 2:n tontti on ainoa Jyväskylän 1800-luvun puutalokaudelta ehjänä säilynyt kokonaisuus. Käsityöläisyys on ollut olennainen osa tapahtumarikkaan historian omaavan pihapiirin luonnetta. Käsityöläispiha on herännyt uuteen loistoonsa tunnelmallisen kahvilan, käsityöläispuotien, museotoiminnan ja yrittäjien myötä. Toivolan Vanhan Pihan käsityöputiikit ja -pajat, Kahvila Muisto sekä Keski-Suomen museon käsityöläismuseot palvelevat asiakkaita ympäri vuoden. Lisäksi kesäkautena pihamakasiineissa toimii käsityöläisten kesämyymälät. Pihan myymälöistä löytyykin shoppailijalle paljon erilaisia laukkuja, koruja, sisustusesineitä ja käsityötarvikkeita. Pihalla järjestetään myös erilaisia tapahtumia.

Piha on ollut pitkään yksi lempipaikoistani Jyväskylässä. Ainutlaatuinen vanhanaikainen tunnelma ja ihanat käsityötuotteet poikkeavat muusta kaupungista niin että tuntuu kuin hyppäisi toiseen maailmaan. Kahvila Muisto taas on yksi kaupungin parhaista kahviloista.


TEELEIDI

Aiemmin Lutakon leidissä sijainnut ihastuttava teehuone avaa tänään 1.7. ovensa yli 100 vuotta vanhassa Karpion talossa Älylässä, keskellä yliopiston kampuksia. Teehuoneessa on tarjolla yli sadan teen valikoima, uunituoreet leivonnaiset, raakakakut ja herkut sekä teemyymälä, jossa on tarjolla irtoteetä, teenvalmistustarvikkeita ja suklaatuotteita. Teeleidin tehtaanmyymälä ja Samovaari-baari palvelee Vaajakosken Varasaaressa, vanhassa Tulitikkutehtaassa. Teeleidi järjestää myös teekursseja sekä teetastingeja. Kursseja järjestetään erilaisilla teemoilla yrityksille ja yhdistyksille räätälöitynä tarpeen mukaan sekä avoimia teekursseja pidetään kaikille asiasta kiinnostuneille. Teeleidi on täydellinen paikka rentoutumiseen ja ajanviettoon ystävien kanssa.

Sisäkuvat on luonnollisesti entisestä, Lutakon leidissä sijainneesta teehuoneesta, jossa tuli useampaankin kertaan käytyä. En kuvannut taloa ulkopuolelta, koska toiminta loppui siinä kesäkuun puolivälin aikaan. Kävin ottamassa Karpion talosta kuvat toukokuun lopulla, enkä tiedä, kuinka teehuoneen väki on muokannut pihaa avajaisia varten, mutta ainakin talon sievyys tulee kuvista esille. Odotan innolla ensimmäistä vierailua ja teenmaisteluhetkeä uudessa teehuoneessa!


NAISSAARI

Naissaari on saari Kanavuoren kaupunginosassa Vaajakoskella. Saari on hurmaava kulttuurihistoriallinen kokonaisuus, jossa yhdistyvät luonto, nähtävyydet ja kulttuuri. Saarella on kolme 1800-luvulla rakennettua puutaloa, vuonna 1920 rakennettu puutalo, jossa toimii Naissaaren Kahvi- ja Juhlahuone sekä kaksi vuonna 1934 valmistunutta funkkistaloa. Saarta kiertää historiallinen polku kohdetauluineen. Entisessä korjauspajan rakennuksessa toimii Puttipajan tehtaanmyymälä, designpuoti Wanha Paja. Saarella on myös kesäteatteri, uimaranta ja käytöstä poistettu vanha vesivoimalaitos, joka toimii näyttely- ja tapahtumapaikkana nimellä Wanha Woimala. Saarella on hauska kävellä ja ihastella vanhoja taloa ja kaunista luontoa. Paikka on erinomainen myös valokuvaukseen!

Nämä kuvat on tosiaan otettu toukokuun lopulla, joten saarella on varmasti tällä hetkellä aika erilaiset näkymät! Naissaaressa on ihanan helppo nauttia luonnosta, historiasta ja veden läheisyydestä. Tuolla on tullut käytyä aina välillä valokuvailemassa ja designpuotiin on kiva viedä ihmisiä ihmettelemään. Kahvihuone on myös todella hurmaava vanhanaikaisine huonekaluineen. 


KUOKKALAN KARTANO

Kuokkalan kartano nousi Äijälänjoen rantaan vuonna 1904. Talo on kokenut monenlaisia vaiheita, se on toiminut muun muassa synnytyssairaalana 1940–60-luvuilla. Kauko Sorjosen säätiö otti kartanon hoiviinsa vuonna 1998 ja se entisöitiin täyteen loistoonsa. Kartanossa on kahvila, jossa myydään itsetehtyjä leivonnaisia, ja siellä voi järjestää erilaisia juhlia ja kokouksia. Kartanon kupeeseen avattiin vuoden 2016 alussa Talliteatteri Julius, jota on mahdollista vuokrata teatteri- ja esiintymistilaksi. Kartanon hurmaavissa huoneissa voisi käyskennellä ja nauttia hohdokkaasta 1900-luvun tunnelmasta vaikka kuinka pitkään!

Minulla kesti todella pitkään ennen kuin sain tietää Kuokkalan kartanon olemassaolosta, vaikka olen Jyväskylässä jo hyvän tovin asunut. Kävin siellä ensimmäistä kertaa Antin kanssa juhlistamassa vuosipäiväämme kakkukahveilla viime vuoden alussa. Parasta tuolla on vain kierrellä eri huoneissa nauttimassa 1900-luvun alun sisustuksesta ja tunnelmasta!


Oletko vieraillut näissä paikoissa Jyväskylässä? Jos et, niin kesällä voisi olla hyvä aika mennä tutustumaan näihin kotikaupungin nähtävyyksiin tai lähteä kauempaa kesäreissulle Keski-Suomeen. Muiden kaupunkien parhaita paikkoja pääset katsastamaan alla olevista linkeistä.

18 kommenttia:

  1. Teeleidiä lukuun ottamatta tuttuja paikkoja kaikki :) Toivolan vanha piha on mun suosikki! Niin sympaattinen paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Suosittelen kyllä käymään uudessa Teeleidissä, pitää itsekin päästä mahdollisimman pian käymään siellä. :)

      Poista
  2. Niin mahtavia paikkoja oot valinnu tähän! Yhdessäkään en ole käynyt mutta ihanilta kuulostavat :) Tämä postaus oli myös tosi hyödyllinen, koska haaveilen muuttavani lukion jälkeen Jyväskylään :)

    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! :) Tervetuloa vaan Jyväskylään, se on oikein kiva kaupunki! :)

      Poista
  3. Olipa kauniita ja kiinnostavia paikkoja! Me yleensä ajetaan Jyväskylän ohi matkalla Uuraisille tai Äänekoskelle. Joskus olisi mukava poiketa joissain näistä mainitsemistasi paikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti poiketa, kiva, että tykästyit! :)

      Poista
  4. Tosi hyvin toteutettu postaus!;)

    VastaaPoista
  5. Tosi kivoja paikkoja olet valinnut! Pitääpä joskus käydä vierailulla :)

    VastaaPoista
  6. Tiimipostaukset ovatkin hauska idea! :-) aivan upeita kuvia ja paikkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niistä saa aina uusia ideoita ja vähän potkua persuuksille, että tulee toteutettua erilaisia postauksia. :D Kiitos paljon! :)

      Poista
  7. Meidän häät oli Kuokkalan kartanossa. Uusi Teeleidi pitää käydä katsomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, se on kyllä aivan ihana miljöö varmasti häille! :) Todellakin, sinne on päästävä. :)

      Poista
  8. Olipa kiva idea nämä "Tiimipostaukset"! Sinun postauksessa olikin tuttuja paikkoja, lukkunottamatta tuota Teeleidiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on kiva tehdä porukalla. :) Sinnekin vain testailemaan sitten erilaisia teemakuja! :)

      Poista
  9. Oho, kaikki ihan vieraita paikkoja mulle, pitää kiertää ainakin muutamassa paikassa kunhan tuun taas Jyväskylään! :) Nää postaukset on kyllä kivoja kun löytää uusia vierailupaikkoja! :)

    http://taruanuelina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tässä on ihan hyvä lista Jyväskylän-vierailua varten. :) Kiva, että tykkäsit postauksista! :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground