Pientä shoppailua

19.1.14

Kylmän kuvausreissun jälkeen joimme lämpimässä tyytyväisenä teetä ja pelailimme lautapelejä, kunnes Suskin puhelin kilahti viestin merkiksi. Lähettäjä oli Lindex ja sisältönä tieto viime hetken huippualeista: kaksi alennettua tuotetta yhden hinnalla. Silloin jäi pelit kesken ja tytöt lähti ajelemaan Hondalla kohti Ideaparkia.


Ekaksi päälle pääsi pakkasen inspiroimana muhkeat neuleet. Suskille lähti kyseinen vihreä vaatekappale mukaan. Mä taas en innostunut tuosta vaaleanpunaisesta - hieman liian iso ja muhkea ehkä kuitenkin.


Aikaa kului yhdeksään auki olleissa Lindexissä ja KappAhlissa niin paljon, että emme ehtineet enää JC:lle ja Cubukselle katsomaan halpoja farkkuja. Joten piti lähteä heti lauantaiaamuna liikkeelle uudestaan.


Lindexiltä lähti mukaan ihana leopardikuosillinen ohut kauluspaita...


...sekä kauan haaveilemni farkkupaita. En vain ole raaskinut sellaista ostaa, kun aika hinnakaita ovat. Nämä sai Lindexin superaleista yhteensä reilulla 17 eurolla. (Norm. yhteensä melkein 70 euroa.) Lisäksi ostettiin Cubukselta kahdet farkut kahdellakympillä eli hintaa jäi kympin verran kummallekin maksettavaksi.


Kivat oli maisemat lauantaiaamuna katsella auton ikkunasta. Suskin sanoin oli ihan road trip -fiilis, kun ajettiin vaan menemään eteenpäin moottoritiellä rennolla mielellä. Joskus on niitä hetkiä kun kaikista järkisyistä huolimatta haaveilee omasta autosta - tuo jos mikä oli sellainen.

Sellaiset shoppailureissut me toteutimme. Ideaparkissa ei ollut tullutkaan käytyä aikoihin, joten oli mukava päästä siellä kiertelemään. Seuraavalla kerralla luvassa paljon paljon lisää lumisia kuvia. :)

5 kommenttia:

  1. Ihana! Näistä kuvista pois päätellä et en oo tehny mitään muuta ku ominu ton sun kameran ja ottanu sillä peilikuvii :D :D
    Mutta nyt mä pääsen pätemään!! "Suskille lähti kyseinen virheä vaatekappale mukaan" Oliks se virhe ostaa toi? :( :D Ei vaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä minä.. kannatti pätee.. Heti ekassa lauseessa mullaki kiva ajatuspieru.. :D Siis että VOIS päätellä.

      Poista
    2. Haha, mutta kun ne peilikuvat on niin kivoja! :) "Lähteä mukaan" vaatteesta ei kai ole negatiivinen ilmaus? =D Mun mielestä se on ainakin sellainen niin hyvä vaatekappale, että se vaan lähtee ikään kuin huomaamatta mukaan, kun siihen on niin tyytyväinen. Tosin voihan se tietysti ajatella negatiivisemmassakin merkityksessä, mutta me ei tehdä nyt niin. :D

      Haha, niin niitä virheitä vaan sattuu! Tuon sun kommentin lukemisen jälkeen, kun kattelin tuota merkintää vähän paremmin, huomasin, että mulla oli sama kuva kaksi kertaa!! :D Säkään et vissiin huomannu sitä? Mutta nyt se asia on korjattu ja yksi postauksesta unohtunut kuva vaihdettu tilalle. Huomasin jokusen kirjoitusvirheenkin siellä ja ainakin yksi niistä on nyt korjattu pois. :>

      Poista
    3. En mä tarkottanu sitä lähteä mukaan, vaan VIRHEÄ sanaa.. :) Mut en ollu huomannu tota kahta kuvaakaan!

      Poista
    4. OHO! Mä en tajunnutkaan sitä virhettä ennen kuin sanoit. Ihan sokea olen jo. :D Menen korjaamaan pika pikaa!

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground