Kuopiossa

11.7.17

Moikkelis! Viime viikonloppuna meikällä oli vapaata, joten päätin viimein lähteä katsastamaan, missä se Antti nykyään oikein asusteleekaan. Ollaan nyt asuttu siis puolitoista kuukautta eri osoitteissa, ja oli hassua mennä kyläilemään toisen luokse, kun asuttiin yhdessä kuitenkin se kaksi ja puoli vuotta. Mutta tällä tavalla yhteinen aika on hyvin erilaista ja sitä arvostaa paljon enemmän!


Kuopio on siitä tuttu kaupunki, että vierailin peruskouluaikoina ja vielä lukiossakin siellä säännöllisesti Suskin luona. Niistä ajoista on kuitenkin jo aika kauan. Nyt olen Antin kanssa käynyt siellä muutamaan otteeseen, koska se on lähin kaupunki Pielavedeltä ja siellä asuu niin paljon Antin kavereita. Nyt pääsin kuitenkin ensimmäistä kertaa näin aikuisiällä tekemään kunnon turistikierroksen kaupunkiin.


Sää onneksi suosi meitä lauantaina kun käppäilimme keskustassa katselemassa paikkoja. Tutuksi tuli eläväinen tori, Rock'n'dot-pinupvaatekauppa, Kuopion tuomiokirkko puistoineen ja Maljan terassi.


Torilta piti ostaa kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat. Menimme tuomiokirkon puistoon penkille istumaan ja nauttimaan herkuista. Ai että, kuinka hyviä ne olivatkaan!


Koska oli niin lämmin päivä, piti päästä terassillekin istahtamaan. Onneksi tuolla Maljassa sai tuollaisen pienemmänkin juoman, kun ei hirveästi tehnyt mieli alkoholia. Pääsi kuitenkin terassi- ja kesäfiilikseen tuolla istuessa. Aurinko porotti, ei ollut kiire minnekään ja saatiin höpötellä rauhassa niitä näitä. 

13 kommenttia:

  1. Ihana kun teit postausta Kuopiosta! Hauska päästä takaisin maisemiin nyt sun kautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva kyllä tehdä Kuopio-postaus! Kiva, että tykkäsit! :)

      Poista
  2. Ihanan kesäisiä kuvia ja mansikat, nam! :)

    https://lifewithhannamari.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Ai että, ihan tuli fiilis että kesäiseen Kuopioon on päästävä :)

    VastaaPoista
  4. Kuopio näyttääkin kivalta kesäisin! Ja jälleen kerran niin kauniits ja valoisia kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva kesäkaupunki! Kiitos paljon! ♥

      Poista
  5. Ihana kesäkaupunki ja lisäksi Kuopiossa on mukavia ihmisiä! :)

    VastaaPoista
  6. Todella hienoja kuvia olet ottanut Kuopiosta, näyttäytyy kaupunki tosi hienosti! Mekin olemme menossa pitkästä aikaa moikkaamaan sukulaisia Kuopion lähettyville miehen kanssa, että ollaan hotellissa yötä siinä keskustassa. Pitääpä ainakin lähteä pyörähtämään tuolla kuuluisalla torilla vetämässä vaikka kalakukkoa vai mitä siellä päin myydäänkään. Kiitoksia paljon hienosta postauksesta!

    VastaaPoista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground