Kuinka viettää miltei viikko Helsingissä

5.9.16

Viimeinen lomapäiväni Pihtiputaalla on loppumaisillaan. Luennot alkavat vasta ensi viikolla, että sinällään lomani vielä jatkuu, mutta koko ensimmäisen periodin ajan on niin vähän luentoja, että kunnon luentorytmiin pääsee vasta hieman myöhemmin. Kuitenkin Jyväskylään mennessä alkaa se arkitunnelma, koska pitää alkaa taas laittaa ruokaa, siivota kämppää ja ryhtyä kuitenkin opintojakin jo miettimään ja lukemaan tenttikirjoja. Joten kesä alkaa virallisesti olla ohi ja syksyinen arki alkaa, mutta siitä olen kuitenkin vain erittäin mielissäni!

Kuten aiemmin mainitsinkin, teimme Antin kanssa pienen Helsingin reissun. Monesti olemme Antin siskon luona käyneet viikonloppureissuilla ja aina on ollut haaveissa viipyä kaupungissa hieman pidempään. Tänä kesänä se sitten onnistui, kun molemmilla oli lomaa samaan aikaan. Saavuimme Helsinkiin perjantaina ja lähdimme keskiviikkoaamuna pois. Perjantai-iltana raahasimme mukanamme olleen pienen omaisuuden Antin serkun ja hänen tyttöystävänsä asunnolle ja lepäsimme hetken aikaa. Sen jälkeen lähdimme kävelylle ja käväisimme ruokaostoksilla. Illalla näin pitkästä aikaa kaveriani Veeraa ja viihdyimme poikaystävinemme baareissa istuskellen useamman tunnin.


Lauantaina vietettiin kansainvälistä siivouspäivää ja pääsin ensimmäistä kertaa näkemään, miltä se näyttää Helsingissä. Puistot olivat täynnä ihmisiä ja tavaraa, parhaille myyntipaikoille oli menty jo seitsemän aikaan aamulla. Koska olemme Antin kanssa molemmat vähän kirppishulluja, lähti mukaan vaikka sun mitä pientä. Muun muassa yllä olevassa kuvassa näkyvä käsilaukku lähti matkaani kolmella eurolla. Kuvan otin kyseisestä tilanteesta, koska ostimme eräästä kojusta falafel-tortillan ja söin sitä onnellisena katsellen ympärilleni. Hetken päästä huomasin, kuinka rullasta oli valunut kastiketippoja tahrien koko mekonhelmani. Onneksi olimme ostaneet piknik-korin ja sieltä löytyi liina, jolla sai mekon pyyhittyä melko puhtaaksi. Mutta ärsytti silti. Älkää laittako liian nestemäisiä kastikkeita katuruokiin!


Koska olen innostunut luonnonkosmetiikasta, löytäessäni netin syövereistä tiedon Jolie-nimisestä laadukasta luonnonkosmetiikkaa myyvästä liikkeestä, oli sinne pakko päästä. Samalla pääsin käymään myös Bulevardin alueella, siellä kun ei koskaan aiemmin ole tullut käytyä. Ihastuin kyseiseen paikkaan todella. Siellä oli ihania taloja, hauskoja sisustusliikkeitä ja divareita. Ja se Jolie, jossa viimein pääsin käymään. Koska kyseessä on laadukkaampia merkkejä myyvä liike, en ihan hirveän saaliin kanssa budjettini vuoksi lähtenyt, mutta nestemäisen silmänrajausvärin raaskin hankkia.


Karhupuiston kirpparitarjonnan, Bulevardin alueen ja Ruttopuiston myyntipaikat katsastettuamme olimme melkoisen väsyneitä. Kävelyä kertyi useampi tunti ja hetkeksi piti päästä makuulleen. Nälkä kuitenkin alkoi iskeä melko kovana, joten piakkoin lähdimme Kallion Soi Soihin syömään. Sieltä sain parhaan vegaanisen annoksen, jonka ikinä eläissäni syönyt. Vahva suositus Sataman seitanille!

Sunnuntaiaamuna laittauduin pinup-tyyliin ja kävin kuvauksissa Hietaniemen rannalla. Onneksi sää suosi meitä ja oli pilvinen mutta kirkas sää eli täydellinen valo kuvausta varten. Laitan kuvauspäivän saldoa tänne myöhemmin esille. Kuvausten jälkeen tapasin Antin Kampissa, mutta olimme niin väsyneitä, että hirveälle shoppailukierrokselle ei huvittanut lähteä. Kävimme testaamassa varsinkin Sipsikaljavegaanien keskuudessa suurta huomiota saaneessa Jänössä, vegaanisessa lippakioskissa, mutta harmikseni joudun sanomaan, että petyimme paikkaan pahemman kerran. Annokset olivat todella pieniä ja vähän liiankin helppoja, joten tuntui, että rahalle saanut vastinetta yhtään. Toivottavasti kioski kehittää listaansa, ettei joudu laittamaan lappua luukulle alkuhuuman laannuttua, Koska lippakioskilla ei mahaa saanut täyteen norkoilimme Kampissa, kunnes Antin sisko ja äiti kavereineen tulivat ja pääsimme syömään kunnolla. Kampin Orchid-ravintolaa voin suositella lämpimästi, kaksi kertaa olemme yhteensä käyneet ja molemmilla kerroilla olemme saaneet täydellisen hyvää thaimaalaista ruokaa. Loppuilta kului Antin serkun ja tyttöystävän kanssa jutellen ja pelaten.

Maanantaina päivällä ei nokkaa pistetty ulos kuin pikaisen koiralenkin muodossa, sillä vettä tuli taivaan täydeltä. Rentouduttiin sitten kämpillä ja tuijotettiin Brooklyn 99 -jaksoja Netflixistä ja tilattiin ruokaa Soi Soista. Niin kovasti mä siihen ruokaan rakastuin, että halusin heti uudelleen! Illalla kävimme neljästään pelaamassa escape roomia ja pääsimme huoneesta ulos 35 minuutissa!


Tiistaina oli viimeinen kunnon Helsinki-päivä ja onneksi sää oli jo paljon parempi. Lähdimme Antin kanssa katsastamaan Kaisaniemen kasvitieteellistä puutarhaa. Kukat ja kasvithan ei ole tunnetusti yhtään mun mieleen, heh! Tykkäsin paikasta erittäin kovasti, vaikka kasvihuoneissa tulikin välillä sellainen olo, ettei osaa tarpeeksi arvostaa kaikkia erilaisia kasveja, kun ei niistä oikeasti tiedä juuri mitään.


Puutarhan jälkeen käppäilimme keskustaan päin ja käväisimme Suomalaisessa, minkä jälkeen kipitimme Mikonkadulle Friends & Brgrsiin. Tuo oli ihan loistava paikka, söin elämäni parhaan vegaanisen hampurilaisen. Dippi oli myös todella hyvää ja palvelu oikein kiitettävää. Antti kun tilasi tuplaburgerin, mutta saatuaan tuiki tavallisen meni valittamaan ja sai uuden tuplapurilaisen. Eli kaksi burgeria yhden hinnalla, ei paha! Ranskalaiset eivät olleet ihan yhtä hyviä kuin Soi Soin seitanannoksen bataattiranut, mutta oikein maittavia nekin! Suosittelen lämpimästi!


Ruoan jälkeen lähdimme Suomenlinnaan, jonne menemisestä olimme haaveilleet koko Helsingissä-olomme ajan, mutta emme aiemmin sinne päässeet. Onneksi sää vain parani koko ajan päivän aikana ja lopulta saimme nauttia auringonpaisteesta. Viimeksi olen Suomenlinnassa käynyt joskus seitsemän vuotta sitten, joten oli jo aikakin päästä taas noihin maisemiin.


Siivouspäivässä tuli tehtyä myös pari vaatehankintaa. Mutta koska kierrättäminen on mielestäni oikein hyvä juttu ja Antin sisko antoi valita ilmaiseksi jotain kirppariviltiltään, oli mun pakko ottaa yllä olevassa kuvassa näkyvät paita ja hame. Aiemmassa kuvassa näkyvä punainen takki on myös Siivouspäivästä, maksoin siitä kokonaiset kaksi euroa.


Suomenlinnan maisemat ovat todella kivoja ja sää suosi, joten oli todella hauskaa kävellä kunnon lenkki. Mihinkään museoon emme maksaneet sisäänpääsyä, mutta Cafe Piperissä kävimme juomassa limsaa, jotta jaksoimme kävellä takaisin lautan lähtöpaikalle. Tuntui hieman jaloissa tuntikausien kävely.

Ilta meni löhötessä ja aamulla lähdimme Kampin Tortilla Housen kautta matkustamaan Pihtiputaalle. Tänne saavuimme tosiaan keskiviikkona ja Antti lähti Jyväskylään lauantaina. Mä kirjoittelin viikonlopun aikana parit jutut taas lehteen ja tänään syvennyin blogien ja YouTuben ihmeelliseen maailmaan. Illalla kävimme puolukoita poimimassa ja äsken leivoin ihan liian hyvää gluteenitonta ja maidotonta puolukkapiirakkaa. Nyt on massu täynnä piirakkaa ja vähän muutakin ja voi hyvällä mielin mennä nukkumaan. Palaillaan taas!

2 kommenttia:

  1. Ootte ehtiny kaikenlaista! :) Kannattaa joskus käydä Seurasaaressa oravia syöttämässä<3 sielläkin luontoa ja historiaa riittää. Haluaisin myös joskus käydä Lammassaaren pitkospuilla! Ja mahtava löytö tuo takki!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ehdittiin tekemään vaikka mitä! :) Seurasaaressa ja Lammassaaressa olisi kyllä kiva joskus käydä, kun en koskaan aiemmin ole niissä käynyt. Kiitos, eikös olekin! :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground