Tiimipostaus | 16 x jatka syyslausetta

3.9.16

Moikka moi! On kuukauden ensimmäinen lauantai eli on taas tiimipostauksen aika. Tällä kertaa päätimme tyttösten kanssa fiilistellä vähän tulevaa syksyä. Keksimme kukin kaksi lauseenalkua, joten yhteensä meillä on 16 syysteemaista lausetta jatkettavana. Postaukseni kuvitus koostuu arkistoista löytämistäni syksyisistä kuvista, joita on vuosien aikana tullut näpsittyä. Siirrytään pidemmittä puheitta lauseiden pariin!


Syksyltä odotan opiskelujen alkamista, kavereiden näkemistä pitkästä aikaa, opiskelijatapahtumia ja kämpille asettautumista seikkailujen jälkeen. Kesä on ollut niin monivaiheinen, että on todella mukavaa rauhoittua pitkästä aikaa arkielämään opiskelujen ja töiden pariin.

Syksyssä jännittää se, että näin ennen opiskelujen alkua mielessä kupliva kova opiskelumotivaatio lopahtaa, kun pitäisi oikeasti alkaa hommiin. Mulla on myös niin vähän luentoja, että pelottaa, saanko itseäni niskasta kiinni ja tehtyä tarpeeksi hommia itsenäisesti. Lisäksi aloittelen maisteriopintoja jo näin toisena yhteiskuntapolitiikan vuotenani, koska yhteensähän minulla on jo kuudes vuosi aluillaan, joten jännittää, millaista on olla maisteriluennoilla, kun en juurikaan tunne vanhempia YKP:n opiskelijoita. 


Syksyssä parasta on uuden alun tuntu. Joka syksy alkaa uusi koulu- tai opiskeluvuosi ja se tuo mukanaan muutoksen tunnun. Jokaisesta vuodesta odottaa aina uudenlaista ja erityistä.

Hankalinta syksyssä on pukeutuminen ja flunssailu. Kun ilmat kylmenevät, on hankala tietää, millainen asu on juuri kyseisen päivän säähän sopiva. Saman syyn takia usein sairastuu nuhaan ja se ei tietenkään ole kivaa.



Syksyssä inhottavinta on jatkuva sade, jos sellaista on. Pidän viilenevästä säästä, värikkäistä lehdistä ja pimenevistä illoista, mutta sateesta en välitä. Silloin kun ei nokkaa huvittaisi laittaa ulos ollenkaan.

Syksyllä aion jatkaa kävelyä, jossa pääsin kesällä hyvään vauhtiin. Kroatiassa tuli käveltyä järkyttäviä määriä valtaviin rakkoihin ja jalkapohjien ihon rikkomiseen saakka sekä nyt Suomessa olemme Antin kanssa kävelleet kahden viikon ajan miltei joka päivä vähintään tunnin verran. Helsingissä tuli käveltyä paljon enemmänkin. Haluan jatkaa tätä myös arjen alkaessa.


Joka syksy minä aloitan uuden kalenterin käytön. Niin myös tänä vuonna. Tällä kertaa ei tarvitse turvautua JYY:n lukuvuosikalenteriin, vaan nyt minulla on persoonallinen kalenterini. Aion alkaa koristella sitä nyt vähän enemmän, liityin jo Facebookissa Planner Lovers Finland -ryhmään ja olen kaivanut tarravarantoni esille. Saa nähdä, millaisia viikkoaukeamia tulee väsäiltyä!

Joka syksy täytyy ainakin kerran käydä valokuvaamassa kellastuvia lehtiä ja ikuistaa vuodenajan väriloistoa. Se on jotain niin kaunista.


Syksyyn kuuluu ehdottomasti rauhoittuminen omaan kotikoloon, ahkera opiskelu uudella innolla ja kavereiden näkeminen. Niin ja teen juonnin aloittaminen kesän jälkeen.

Paras syysvinkki on mielestäni aloittaa joka syksy jotakin uutta, jos ei uutta lukuvuotta tai opiskelupaikkaa ole, voi aloittaa vaikka uuden harrastuksen, lisätä liikuntaa, kokeilla erilaista ruokavaliota tai ottaa yhteyttä johonkin vanhaan tuttuun.


Syystunnelmaan pääsen parhaiten pimenevinä iltoina, kun sadepisarat ropisevat kattoon ja ikkunoihin. Tiedän, että kirosin sadetta aiemmin, mutta se on inhottavaa siinä mielessä, jos pitää olla ulkona ja kastuu. Mutta jos saa olla sisällä viltin alla, sade on mukavaa kuunneltavaa.

Koulun/opiskelujen suhteen pyrin olemaan aktiivinen. Minulla on kovat tavoitteet valmistumiseni suhteen, joten hommia on paiskittava, jos siihen tavoittelee. Pelottaa lähinnä tosiaan se, että kirjoja on luettavana niin älyttömästi ja luentoja on kovin vähän. Pitää vaan luoda selkeä päivä- ja viikkorytmi ja yrittää saada luettua.


Suosikkini syyspukeutumisessa on pitkä trenssi, kaulahuivi ja pitkävartiset mustat kengät. Tykkään pitkistä takeista, koska tuuli ei mene niiden alle niin helposti. Mustat kengät taas ovat tyylikkäät ja sopivat monenlaisten takkien ja housujen kanssa.

Viime syksynä minä olin toista kertaa fuksi ja aloitin YKP-opinnot. Silloin elettiin jännää aikaa, kun pääsi osaksi uutta porukkaa ja kunnolla vauhtiin uuden pääaineen opintojen parissa.


Lapsena pidin syksyssä uuden kouluvuoden alkamisesta, hämärtyvistä illoista ja varmaan vielä pienempänä vesilätäköissä pomppimisesta.

Paras syksymuistoni ei ole mikään yksittäinen, vaan tämän tittelin saavat muistot YKP:n kanssa viime syksynä vietetyistä illoista ja luennoista, joilla keskityttiin huonosti.


Sellaisia olivat minun syyslauseeni! Muiden lauseita pääset lukemaan näistä linkeistä.
Anniina // Heli // Jenna // Jenny // Jonna // Paula // Sini

10 kommenttia:

  1. Kivan postausidean olitte keksineet! :)

    VastaaPoista
  2. Muaki jännittää tuo opiskeluinnon lopahtaminen! Varsinkin ku mulla pitäs tehdä kandi tänä syksynä, tuntuu nyt jo vähän motivaatiopulaa mutta toisaalta haluais saada sen vaan tehtyä, pois alta :D. Tsemppiä sulle opintoihin, kannattaa tehdä opintoja silloin kun vielä intoa riittää!

    http://turkoosivadelma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vaan kuvitella, kuinka paljon jännittää kandin aloittaminen. :/ Mutta kyllä se siitä, kun alkuun pääsee, sen kanssa motivaatiocsyntyy kuin itsestään kun siitä haluaa vain päästä eroon mahdollisimman äkkiä. :D

      Poista
  3. Tosi ihanan syksyisiä kuvia! Ja muutenkin tykkäsin sun blogista tosi paljon, sulla on kiva ote kirjoittamiseen :)

    http://fiiaelina.blogspot.com.au/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Oi, ihana kuulla, että tykkäät. :)

      Poista
  4. Sateessa on sitä jotain, jos vaan tosiaan on suojassa siltä! Tosin omalla kohdalla nautin sateesta niin kotona ollessa kuin myös ulkona, jos on sateenvarjo (ja kumpparit) messissä. :D Parisen viikkoo sitte mulla kävi niin, että sateenvarjon toki muistin mukaan, mutta kiireessä unohdin vaihtaa baltsujen sijaan kumpparit, joten sillon en kyllä niinkään nauttinu sateesta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, jos vaan on ottanut kumpparit mukaan niin sade on ihan ok. :) Haha tennarit tai ballerinat sateessa on kyllä jotain niin karua, jalat ihan märkänä sen jälkeen. :D

      Poista
  5. Joo hei toi sade+syystunnelma on kyllä ihan lyömätön yhdistelmä!♥ Sadetta on ihana fiilistellä kotisohvalta :') Toisaalta on myös ihanaa kävellä sateessa kotiin, ja tietää, että kohta pääsee sohvan nurkkaan sadetta pakoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotosohvalla ollessa sade luo kyllä kunnon syksytunnelman. :) Joo se tunne on ihan mahtava, kun pääsee sateesta sisälle ja voi riisua märät vaatteet ja mennä peiton alle, ah. :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground