Kolme kilometriä asiaa

18.9.16

KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄN
★ Pidän tai ennemminkin rakastan perhettäni, Anttia ja ystäviäni. Ihmiset ympärilläni ovat minulle todella tärkeitä. Heistä saa voimaa ja he auttavat eteenpäin, jos on hankalaa ja hyvinä aikoina heidän kanssaan on ihana viettää hauskoja ja unohtumattomia hetkiä.
★ Sosiaalisessa mediassa roikkumisesta. Facebookia ja Instagramia tulee selailtua ihan liikaa. Snapchat on jäänyt vähemmälle, koska puhelimeni alkaa olla niin vanha ja huono, ettei se näytä enää videoita tökkimättä. Bloggerissa, Bloglovinissa ja YouTubessa kuluu toki myös aikaa.
★ Opiskelemisesta ja opiskelumotivaatiosta. Joskus opiskelumotivaatiota ei ole ollenkaan, enkä pidä siitä, sillä yleisesti ottaen olen pitänyt koulunkäynnistä ja opiskelemisesta koko pienen elämäni. Tällä hetkellä minulla on kova motivaatio, sillä olen pystynyt ainakin suunnilleen ajoittamaan kaiken opiskeltavan, mitä minulla on jäljellä. Suuri haaveeni on valmistua maisteriksi keväällä 2018 ja haluan tehdä töitä kovasti sen eteen.

KOLME ASIAA, JOISTA EN PIDÄ
★ Epätasa-arvosta kaikissa ilmenemismuodoissaan. Me ihmiset olemme kaikki pohjimmiltamme samanlaisia ja samanarvoisia, joten on todella epäreilua, kuinka epäinhimillisissä tilanteissa toiset meistä joutuvat elämään. Haluaisin kantaa oman korteni kekoon tasa-arvon edistymisen eteen, mutta aina ei oikein tiedä, mitä voisi tehdä.
★ Sairastelusta. Olen elämäni aikana sairastellut ja kärsinyt erilaisista vaivoista enemmän kuin moni muu ikäiseni ja välillä olen niin turhautunut ja väsynyt siihen. Ihan pienenä minulla oli vilja-allergia, joka onneksi lähti ajan kanssa sekä joskus viisivuotiaana minulla epäiltiin astmaa, joka ei onnekseni minulle puhjennutkaan. Alakoulun lopun ja yläkoulun ajan taistelin kipeän nilkkani kanssa ja kävin kahdessa leikkauksessa ja kolmessa tähystyksessä. Lukioaikana minulla oli sydänlihastulehdus ja viimeisen kolmen vuoden ajan väsymystä on aiheuttanut kilpirauhasen vajaatoiminta ja uniapnea. Näiden sairauksieni lisäksi minulla on allergia, sairastan flunssia erittäin paljon, jossain vaiheessa kärsin migreenioireista ja antibioottikuureja olen napsinut ihan liikaa erinäisiin tulehduksiin. Mielen ongelmienkin kanssa on välillä joutunut tappelemaan. Onneksi mitään oikeasti vakavaa ei ole koskaan ollut, vaan tällaisia vaarattomia, mutta kiusallisia vaivoja.
★ Päärynöistä, kiiveistä ja kalasta muikkuja ja lohta lukuun ottamatta. Ruokaongelmieni myötä olen joutunut harjoittamaan makuaistiani ja oppinut tykkäämään monenlaisista uusista mauista, mutta edellä mainituista en opi tykkäämään.

KOLME ASIAA, JOITA TEIN VIIME VIIKONLOPPUNA
★ Perjantaista lauantaihin olimme YKP-porukalla mökkeilemässä Vesangalla. Meillä oli oikein hauskaa, reissusta jäi mukavat muistot!
★ Lauantai-iltana kävin keskustassa Outin luona näkemässä tyttöjä, oli oikein hauskaa jutella kunnolla pitkästä aikaa.
★ Sunnuntaina vietettiin kotipäivää.


KOLME ASIAA, JOTKA OSAAN
★ Kirjoittaminen on asia, jonka voin todella sanoa osaavani. Opin lukemaan ja kirjoittamaan joskus viiden vanhana ja siitä lähtien kädenjälkeäni on saanut lukea lukuisista tarinavihkoista mutta myös meidän porukoiden sohvasta, kukkaruukuista ja papan ulko-ovesta. Myöhemmin olen ehkä käyttänyt taitoani hieman produktiivisemmin esimerkiksi työskentelemällä toimittajana paikallislehdessä.
★ En jotenkin haluaisi sanoa tätä, mutta osaan valokuvata. Mielestäni en ole lähelläkään hyvää valokuvaajaa ja olen todella kriittinen omia kuviani kohtaan. Katsellessani niitä tuntuu  aina, että niissä olisi vaikka mitä parannettavaa. Seuraan someissa monia bloggaajia ja valokuvaajia ja heidän kuviensa perusteella asetan riman todella korkealle. Toisaalta tämä on myös hyvä, sillä tällä tavalla voin kehittyä yhä paremmaksi, kun en tyydy nykyiseen tasooni. Kroatiassa minun piti pitää luento valokuvaamisesta ja aluksi kieltäydyin, kun koin olevani huono puhumaan asiasta, kun en ole koskaan opiskellut aihetta. Onneksi minun pääni käännettiin ja pidin esitelmän. Se avasi omat silmäni ja ymmärsin, että kyllähän minä osaankin paljon valokuvaamisesta. Muutenkin sain projektin kuluessa paljon kehuja kuvistani.
★ Tehdä ruokaa. En tällä nyt tarkoita, että olisin joku masterchef suunnitelmissaan osallistua kokkikisoihin ja perustaa omaa ravintolaa, vaan ihan arjen tasolla. Teemme Antin kanssa joka viikko monta kertaa ruokaa ja käymme todella vähän syömässä ulkona, emmekä ikinä osta eineksiä. Pidämme kovasti uusien reseptien kokeilemisesta. Tykkään myös leipomisesta ja leipoisin enemmän, jos tuotoksia ei joutuisi syömään kahdestaan samalla kun yrittää vähän katsoa, mitä suuhunsa laittaa. Oman mausteensa ruoanlaittoon ja leivontaan tuo ruokarajoitukseni, mutta toisaalta rajoitusten myötä oppii paljon uusia juttuja ja joutuu olemaan luova. Rajoituksistani huolimatta valmistamme ja syömme oikein maukasta ruokaa.

KOLME ASIAA, JOITA EN OSAA
★ Urheilla. En ole ikinä ollut hyvä liikunnassa ja koululiikunnasta jäi oikeasti traumoja. Olen kuitenkin yliopistoaikanani löytänyt liikunnan ilon ja nykyään ymmärrän, ettei liikunta ole pelkästään kilpailunaihe, vaan myös hyvinvoinnin lähde. Pallolajit ja kaikki erikoisuudet tankotanssista akrobatiaan kierrän vieläkin kaukaa, mutta lenkkeilystä, kuntosalista ja pumpista olen oppinut saamaan mielihyvää.
★ Oppia helposti uusia kieliä. Lukiossa minulla oli hyvät arvosanat englannista, ruotsista sekä muutamasta saksan kurssista, jotka suoritin, mutta ne olivat kovan työn takana. Englantiakaan en oppinut puhumaan hyvin lukiossa, vaan vasta myöhemmin, kun aloin kunnolla katsomaan sarjoja ja elokuvia. Vuonna 2010 ollessani kielimatkalla Oxfordissa minun oli hankala puhua englantia, eikä minua aina ymmärretty, mutta viime kesänä Kroatiassa vaikeuksia oli ainoastaan silloin, kun projektikaverit alkoivat puhua Brexitistä tai muista vaikeammista aiheista. Ruotsia en osaa puhua yhtään ja olen unohtanut lukiossa ja yliopistolla opiskelemani saksan ja yliopistolla ranskan kakkoskurssin lopetin kahteen kertaan, minkä jälkeen luovutin. Kielten suhteen tavoitteenani on ainoastaan parantaa englannin kielen taitoani entisestään, muiden kielten taidosta en välitä enää ollenkaan.
★ Olla järjestelmällinen. En osaa pitää kotia siistinä, mutta olemme Antin kanssa yrittäneet tsempata tässä tänä syksynä ja olemme onnistuneet pitämään yllä edes jonkinlaista järjestystä.

KOLME ASIAA, JOTKA HALUAISIN OSATA
★ Laulaa paremmin. Rakastan musiikkia ja soitin pianoa kahdeksan vuoden ajan, olin alakoulussa kuorossa ja lukiossa bändikurssilla. Tällä hetkellä laulan KorteForte-kuorossa. Minulla ei kuitenkaan ole mitään oikeaa musiikillista lahjakkuutta, mutta jotakin olen oppinut tehtyäni töitä. Laulutaidossakin on kyse ennen kaikkea harjoittelusta, sillä aiemmin KorteFortessa laulaessani laulutaitoni kehittyi kovasti, mutta pidettyäni puolentoista vuoden tauon, jouduin viime syksynä aloittamaan alusta keskinkertaisen laulutaitoni muodostamisen.
★ Meikata paremmin. Olen aina meikannut jonkin verran, mutta en ole oikein osannut kunnolla, eikä minua oikein ole kiinnostanutkaan. Vasta aloitettuani viime vuoden maaliskuussa aloitin pin-up -mallikurssin kiinnostuin meikkaamisesta toden teolla ja silloin päätin oppia meikkaamaan kunnolla ja aloin harjoitella kulmien ja rajauksien tekemistä. Aloin myös silloin kiinnostua meikkivideoista ja olen niitä siitä lähtien katsonut jonkin verran. Tässä puolentoista vuoden aikana voin sanoa oppineeni meikkaamaan kunnolla. Aina voi kuitenkin olla parempi ja haluan kehittyä jatkossakin.
★ Rauhoittua silloin kun tarvitsee. Olen pienen ikäni aikana ehtinyt harrastaa opintojen ohella monenlaista ja osallistua vaikka minkälaiseen toimintaan. Olen tanssinut balettia, käynyt askartelukerhossa, ollut partiossa, laulanut kuorossa, soittanut pianoa, maalannut posliinia, käynyt englannin kielen keskustelupiirissä, tanssipelitunneilla ja bändikerhossa, osallistunut opiskelijakustantamon toimintaan kirjaprojektien merkeissä puheenjohtajan pestiä myöten, osallistunut ainejärjestötoimintaan, päätoimittanut ainejärjestölehteä, kirjoittanut blogia, valokuvannut ja osallistunut Planin Mitä?-verkoston paikallisryhmän toimintaan. Aina ei voimat meinaa riittää ja on tärkeää oppia ottamaan itselleen aikaa silloin kun sitä tarvitsee.



KOLME ASIAA, JOTKA MINUN PITÄISI TEHDÄ
★ Lukea vino pino kirjoja maisteriopintoihin. Ja kirjoittaa esseitä ja luentopäiväkirjoja.
★ Tehdä loppuun kuvakirja vuosien 2010-2012 kuvista. Tosin niitä ei ole niin paljoa kuin viime vuosilta, joten kyseessä ei ole ihan mahdoton urakka. Toisaalta kuvia täytyy muokata aika paljon ja se vie aikaa. Onneksi tuolla ei ole mikään kiire.
★ Valokuvata enemmän arkisin. Kesällä ja lomilla tulee aina kuvattua paljon, mutta arkenakin pitäisi saada kuvattua edes jonkin verran.

KOLME ASIAA, JOITA STRESSAAN
★ Opiskelu ja valmistuminen. Tykkään opiskelusta, eikä minulla sinällään ole mikään kiire, mutta minulla on jo kuudes opiskeluvuosi aluillaan ja minulla on enää vuoden verran opintotukea jäljellä. Vähän alkaa jo kuumotella valmistuminen ja töihinkin olisi jo ihan kiva päästä jossain vaiheessa. Siksi pitäisi jaksaa opiskella nyt ahkerasti.
★ Vaikka ei mitään asian kanssa olekaan, raha-asiat stressaa opiskelijaa aina.
★ Liikunnan lisääminen. Harmittaa, kun on tälläkin hetkellä flunssassa, eikä pysty menemään lenkille tai ryhmäliikuntatunnille, vaikka kuinka haluaisi. Pitää vaan toivoa, että tervehtyy mahdollisimman pian.

KOLME ASIAA, JOTKA SAAVAT MINUT RENTOUTUMAAN
★ Netflixin katseleminen. Hyvän sarjan äärelle rauhoittuminen rentouttaa aina. Tällä hetkellä kesken ovat Brooklyn 99, Glee, Downton Abbey ja Orange is the New Black.
★ Kavereiden kanssa jutustelu. On jotenkin niin rauhoittavaa ja rentouttavaa puhua kunnolla ihmisten kanssa. Siinä saa purkaa omia ajatuksiaan sanoiksi ja kuulla, miten toisilla menee. Aina ei tarvitse olla sen kummempaa tekemistä, vaan voi vain rauhoittua juttelemaan.
★ Herkuttelu. Tämä on erittäin huono juttu, sillä tuntuu, että minulle on muotoutunut jotenkin jännä suhde ruokaan. Aina pitäisi olla jotakin tosi hyvää tai täyttävää ruokaa, muuten tuntuu, että jää nälkä. Telkkaria katsellessa tai muuten oleillessa pitäisi aina olla myös jotain herkkua tai syötävään. Tämän on osasyynä se, että sairasteluaikoina ei aina oikein jaksanut katsoa, mitä suuhunsa laittaa ja jotenkin ruoasta sai aina helppoa mielihyvää. Tämän asian kanssa minulla on paljon petraamista.


KOLME ASIAA, JOISTA PUHUN USEIN
★ Opiskelusta tulee varmasti puhuttua paljon, se kun on niin suuri osa elämää.
★ Antin kanssa puhutaan paljon Hearthstone-pelistä, meiltä löytyy myös kaikkia sanontoja sieltä erinäisiin tilanteisiin, hah!
★ Blogista ja bloggaamisesta tulee myös puhuttua aika paljon.

KOLME ASIAA, JOTKA PUEN MIELELLÄNI PÄÄLLENI
★ Mustat farkut ovat tutut ja turvalliset.
★ Erilaiset neuleet ovat syksyn tullen oikein kovassa käytössä.
★ Nahkatakkia on kiva käyttää syksyllä.

KOLME ASIAA, JOITA EN PUE PÄÄLLENI
★ Näiden muotojeni ansiosta mitään avonaisia nyöripaitoja en kyllä päälleni laittaisi.
★ Liian kirjavia vaatteita. Tykkään kyllä väreistä ja joskus yhdistelenkin niitä, en tiedä aina kuinka onnistuneesti, mutta en tykkää mistään erityisen kuviollisista ja räikeistä vaatteista. Pin-up -mekoissa kukkaprintit on kivoja, mutta esimerkiksi mitään kuviollisia housuja en päälleni laittaisi.
★ Bralette-rintsikoita niin että ne näkyisivät vaatteiden alta, ei ja vielä kerran ei!


KOLME ASIAA, JOTKA HALUAISIN HANKKIA
★ Haluaisin uuden puhelimen, sillä tuo reilun kahden vuoden ikäinen Huawei ei toimi enää parhaalla mahdollisella tavalla. Lataaminen on yhtä tuskaa, kun laturi toisensa perään irtisanoutuu velvollisuuksistaan, eikä vaativammat sovellukset toimi enää ollenkaan. Sinällään se kuitenkin toimii, kun perusjutut eli puhelut, Whatsapp, Facebook ja Instagram pelittää niin ei huvittaisi uutta ostaa, koska se maksaa rahaa.
★ Jos saisin valita ihan huolta rahasta millaisen tietokoneen tahansa, ottaisin MacBook Airin. Tämä kohta kolme vuotta vanha HP:ni on kituutellut jo niin pitkään takuuajan ulkopuolella, että joka hetki pelottaa, mikä kaunis päivä tämä vain ottaa ja posahtaa rikki kuten edeltäjänsä. Mutta tällä hetkellä ei tietokoneinvestoinnit myöskään oikein houkuttele.
★ Kameraan voisi myös ottaa kaikkea uutta, esimerkiksi valovoimaisempi objektiivi houkuttelisi kovasti. Katsotaan parin vuoden päästä uudelleen.

KOLME ASIAA, JOISTA UNELMOIN
★ Terveydestä ja sen säilymisestä. Kuten edellä mainittu ja muutenkin paljon täällä käsitelty, olen sairastanut paljon ja sen vuoksi arvostan terveyttä suuresti.
★ Hyvästä työpaikasta. Tämä on klisee, mutta minä todella haluan löytää työpaikan, jossa viihdyn ja koen voivani vaikuttaa asioihin myönteisellä tavalla.
★ Matkustelusta, koska minulla on krooninen matkakuume. Tällä hetkellä se on onneksi hieman matalampi, sillä Kroatiassa sain reissata sydämeni kyllyydestä. Mutta eiköhän se kaukokaipuu vielä herää sieltä.

KOLME ASIAA, JOITA PELKÄÄN
★ Läheisten menettämistä. Ihmiset ovat minulle niin kovin tärkeitä, enkä halua menettää ketään heistä.
★ Terveyden menettämistä. Sairaudet tekevät ihmiselle kamalia asioita.
★ Työttömyyttä. Tällä hetkellä Suomessa on ihan liikaa työttömiä ja ajatus siitä, että se tulisi omalle kohdalle on karmiva. Vaikka tarvitsenkin lepoa ja omaa aikaa, minä kuitenkin ahdistun hyvin helposti, jos ei ole jotakin tavoitteellista tekemistä. Joskus lomillakin ehtii tulemaan semmoinen huono fiilis siitä, kun ei ole mitään oikeaa tekemistä. Saati sitten, että olisi vaikkapa kuukausia tekemättä mitään. 

KOLME ASIAA, JOIDEN TOIVON TAPAHTUVAN LÄHITULEVAISUUDESSA
★ Jaksan opiskella ahkerasti ja saan kursseja suoritettua.
★ Pystyn käymään ryhmäliikuntatunneilla ja ehkä jopa tanssikurssilla Antin kanssa!
★ Saan pidettyä järkevän postaustahdin yllä arkisista askareista huolimatta.

4 kommenttia:

  1. Tää oli kiva! Tykkään ku kirjotat pitkät mutta ytimekkäät selostuksen jokaiseen kohtaan. Ei oo niin luettelomainen sillon :) Ja monissa kohdissa nyökyttelin kyllä, paljon samoja juttuja itelläkin!

    Ps. Nine-Nine! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! :) Joo mä tykkään enemmän tällaisista postauksissa, jossa on vähän avattu jokaista kohtaa, jottei juurikin ole niin luettelomainen. :)

      Nine-nine on parhautta! ;)

      Poista
  2. Hyvin jaksoin lukea! :D ja ihanan pirteitä kuvia susta :)

    VastaaPoista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground