Sairauskertomus

Jos täällä on pidempiaikaisia blogini lukijoita, muistatte varmaan, kuinka paljon olen valittanut väsymyksestäni sekä mystisen sairauden olemassaolosta tänne blogiin tässä vuosien varrella. Jossain vaiheessa epätoivo valtasi minut, sillä olin erittäin huonossa kunnossa. En voi yhdessä blogipostauksessa kuvailla kaikkea sitä väsymystä, tuskaa, epätoivoa ja surua, minkä sairastelu on minulle aiheuttanut. Kun on utelias nuori ihminen, joka haluaisi tehdä paljon asioita, on hyvin hankalaa hyväksyä, että päivän ainoa aktiviteetti voi olla kaupassa käyminen. Onneksi nuo ajat ovat jo takana päin ja elämä alkaa hymyillä minulle jälleen. Pitkällisten taistelujen, rahanmenon ja epätoivon jälkeen sain selville minua vaivanneet sairaudet. Olen täällä blogissani jonkin verran puhunut näistä, mutta ajattelin nyt kirjoittaa kokonaisen postauksen aiheesta.

Voin kertoa avoimin mielin, että minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja uniapnea. Kilppariongelmat nyt eivät mitenkään ihmeellisiä ole, kyseessä on jo oikeastaan kansantauti, kun niin moni niistä kärsii. Mutta uniapnea on harvinaisempi sairaus ja minunkin on vaikeampi hyväksyä sairastavansa sitä. Oltuani pitkään väsynyt ja kerrottuani oireistani ihmisille jotkut ehdottivat, voisiko kyseessä olla uniapnea. Suunnilleen nauroin heille ja vastasin ei. Mutta mistäpä minä sitä pystyin tietämään. Mielikuva tyypillisestä sairastuneesta vaan oli niin kaukana itsestäni, etten voinut kuvitellakaan itse kärsiväni siitä. Minun oli vaikea uskoa sitä silloinkin, kun pitelin unitutkimuksen tulospaperia kädessäni viime helmikuussa.

Mutta niin sitä voi kantaa tietämättään sairautta, joka tuntuisi kaikkein epätodennäköisimmältäkin. Uniapnea ei tietenkään ole vain tietyn ihmisryhmän sairaus ja tietoisuus siitä leviää onneksi yhä enemmän. Moni suomalainen kärsii tietämättään sairaudesta, eikä ymmärrä hakeutua hoitoon, koska ei välttämättä tiedä koko sairauden olemassaolosta. Lisäksi pahinta on se, että päiväaikaiseen väsymykseen voi tottua, eikä sitä enää tunne ennen kuin aloittaa hoidon ja ymmärtää, kuinka väsynyt lopulta olikaan.

Uniapneaa hoidetaan yleisimmin CPAP-laitteella. Se tarkoittaa sitä, että ennen nukkumaanmenoa puetaan joko nenä- tai kokokasvomaski, malleja on lukemattomia erilaisia, kasvoille ja laite puhaltaa ilmaa yön ajan nenän ja/tai suun kautta. Näin kurkku pysyy avoimena ja ilma pääsee kulkemaan vapaasti, minkä ansiosta aivot saavat tarpeeksi happea käyttöönsä. Eli varmistetaan tuollaisen elämisen kannalta melko olennaisen toiminnon onnistuminen. Uniapnea on paitsi kiusallinen päiväaikaisen väsymyksen vuoksi, myös vaarallinen pidemmällä aikavälillä juurikin tuon vähentyneen hapensaannin takia. Riski sydäntauteihin kasvaa huomattavasti hoitamatonta uniapneaa kärsivillä. Siksi hoito on erityisen tärkeää, vaikka väsymyksen kanssa pystyisi jotenkin pyristelemäänkin.

Minä sain oman laitteeni toukokuun loppupuolella juuri ennen Kroatiaan lähtöä. Siinäkin oli omat vaikeutensa, mutta onneksi keskussairaalalla oltiin ymmärtäväisiä ja järkättiin minulle mahdollisuus saada laite mukaan reissuun pitkistä jonoista ja sairaanhoitajan sairauslomasta huolimatta. Tuskin olisin mitenkään jaksanut reissun raskasta elämäntyyliä ilman laitetta. Se on pelastanut minut.

Halusin kertoa tästä sairaudesta näin pitkästi, sillä jos tästä on apua yhdellekään minkä tahansa sairauden kanssa painiskelevalle, se on todellakin sen arvoista. Nykyään moni nuori ihminen kärsii vakavistakin sairauksista, ja yhä yleisempiä ovat hankalasti diagnosoitavat väsyttävät sairaudet ja oireyhtymät. Jos siellä ruudun puolella on joku väsymyksestä kärsivä, saattaa ongelmien syynä olla esimerkiksi uniapnea. Itsekin vietin paljon aikaa internetissä lukien erilaisia sairauskuvauksia ja lääkärisivustoja, kun oireet olivat pahimmillaan. Sain hirvittävästi lohtua ja voimaa kaikenlaisista artikkeleista ja kokemuksista, joita sairauksista oli kirjoitettu, vaikka ne eivät suoranaisesti apua olisikaan tuoneet. Mutta tiedon lisääntyminen erilaisista sairauksista ja ymmärrys siitä, kuinka paljon sairastuneita onkaan, eikä koskaan ole yksin ongelmiensa kanssa, auttoi jaksamaan.

Lisäksi haluan kirjoittaa sairastelustani avoimesti, sillä mielestäni sairauksia ei pitäisi joutua häpeämään. Minun sairauteni eivät ole hengenvaarallisia, mutta ovat hankaloittaneet elämääni kovasti ja laskeneet hyvinvointiani kovalla kädellä. Tästä huolimatta olen tehnyt sairasteluvuosinanikin monenlaisia huikeita asioita ja saanut hirvittävästi erilaisia kokemuksia. Omalta osaltaan sairastelu on kaiken kärsimyksen lisäksi antanut jotakin: ymmärryksen siitä, kuinka suuri onni on olla kykenevä tekemään asioita ja kuinka matkustelu, opiskelu tai työssäkäynti voivat olla joillekin vain kaukaisia unelmia. Nyt pystyn itsekin taas niihin, vaikka veronsa reissuaminen ja touhuaminen vaativat ja joudun lepäämään ja nukkumaan edelleen paljon. Mutta parempaan päin ollaan menossa ja päätettiin Antin kanssa laittaa kuntokuuria pystyyn. Yritetään mahdollisuuksien mukaan käydä kävelemässä sekä salilla tai ryhmäliikunnassa ja kotona pystyy tekemään kahvakuulilla. Ruoasta yritän karsia viljat niin pitkälle kuin mahdollista, jonkin verran syön jälkiuunileipää. Maito, kananmunat ja punainen liha hirvenlihaa lukuun ottamatta jäävät myöskin pois lautaselta. Lepäilyä ja rentoutumista pitää myös olla, ettei voimat lopu kesken.

Vaikka olen jo paljon paremmassa kunnossa, en siltikään koe olevani vielä täysin terve. Terveeksihän en sinällään ikinä tulekaan, sillä tyroksiinilääkitys ja CPAP-maskin käyttö ovat todennäköisesti elinikäisiä hoitoja. Terveellä tarkoitan tässä yhteydessä sitä, etten ole jatkuvasti niin kovin väsynyt ja jaksaisin aloittaa liikunnan ja pystyä elämään viimein sellaista elämää kuin 23-vuotiaan kuuluukin. Ilman hampaiden puremista tai silkan sisun avulla eteenpäin puskemista.

Sairauden aikana ymmärsin myös, kuinka suuret henkiset voimavarat minulla on onneksi ollutkaan. Olen opiskellut, lukenut pääsykokeisiin, ollut vaikka missä projektissa mukana ja tehnyt töitä, vaikka olen ollut väsynyt. Pahimpina aikoina toki makasin sängynpohjalla, enkä sieltä juuri liikkunut, mikä totta kai osaltaan vaikutti erittäin pahasti päänsisäiseen tasapainoon noina aikoina. Onneksi kuitenkin olo on helpottunut monen asian ansiosta ja olen sen voimalla jaksanut odottaa ja yrittää elää elämääni, vaikka välillä on ollut erittäin hankalaa.

En voi muuta sanoa kuin tsemppiä kaikille jonkinlaisen sairauden kanssa kärsiville. Elämä ei ole helppoa yleensäkään, mutta erilaisten oireiden ja vaivojen kanssa se voi välillä tuntua ylitsepääsemättömältä. Toivoa ei kuitenkaan kannata menettää, eikä ensimmäisen lääkärin sanaan uskoa, vaan pitää etsiä ja löytää sairauden syyt ja hankkia parannusta. Minun sairaskertomukseni on tällainen ja yritän kaikesta tästä etsiä jotakin positiivista. Olen oppinut sen, kuinka mahtavaa voi olla, kun jaksaa elää normaalia arkielämää.