Viimeistä viedään, nimittäin Kroatia-aiheista postausta. Ajattelin tehdä vielä tällaisen yhteenvedon reissusta ja sen jälkeen voidaan siirtyä täysin Suomi-juttuihin.
Lensin siis Dubrovnikiin 20.5. Antin kanssa. Vietimme siellä viisi päivää, minkä jälkeen siirryimme Korčula-saarelle. Kahden yön jälkeen matkasimme saarelta bussilla Splitiin, jossa olimme kolme yötä asunnolla, kunnes siirryin 29.5. hostellille. Projektin piti alkaa 1.6., mutta koska osallistujat eivät saapuneet ajallaan, ensimmäinen tapaaminen pidettiin vasta 6.6. Projekti loppui virallisesti 14.7. Äiti ja Ville saapuivat tuona päivänä Splitiin ja lensimme Suomeen 17.7.
Itse projektista en ole täällä blogin puolella erityisen paljon kertoillut. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että en oikein tiedä, mitä siitä olisin sanonut. Projekti ja sen parissa työskentely oli niin erilaista, mitä alunperin olin kuvitellut ja suoraan sanottuna petyin ja pahasti.
Kerrataan vielä sen verran, että kyseessä oli siis Discover Dalmatia -niminen projekti, jonka AIESEC Split järjesti yhteistyössä Tourist Board of Splitin kanssa. Meillä oli Splitin lisäksi kuusi kohdetta: Brela, Kaštela, Zadar, Sinj, Okrug ja Podstrana, joissa vierailimme ja joita markkinoimme. Meille asetettiin projektin alussa vaatimukset, kuinka monta videota, kuvaa, blogimerkintää ja Facebook-postausta kustakin kohteesta täytyy projektin loppuun mennessä olla tehtynä. Okrugia lukuun ottamatta vierailimme kaksi kertaa kussakin kohteessa, kerrallaan matkaan lähti kaksi tai kolme henkilöä. Lisäksi meidän piti laatia lehtiset jokaisesta kohteesta. Itse olin vastuussa blogista ja sekä valokuvista niillä reissuilla, joilla olin mukana. Lisäksi autoin projektikavereita muokkaamaan heidän ottamiaan kuvia. Tein myös yhden videon, mutta en ole kovinkaan tyytyväinen siihen. Loppuvaiheessa tein myös kolme lehtistä InDesignilla.
Miksiko olin sitten pettynyt? Koko AIESEC:n toiminta oli aika lailla epäammattimaista. Aikataulut eivät pitäneet, tapaamisia peruttiin koko ajan, eikä vierailukohteiden tourist boardit olleet välttämättä ollenkaan kartalla, miksi tulimme paikalle ja mitä olimme tekemässä. Meidän hyötyihimme kuuluivat majoitus sekä bussiliput kohteisiin, mutta koska meitä oli informoitu huonosti, emmekä tämän vuoksi osanneet ostaa oikeanlaisia lippuja, emme saaneet eräältä matkalta rahojamme takaisin. Eräältä toiselta matkalta meillä oli oikeanlainen lasku, mutta emme silti saaneet rahojamme takaisin. En ymmärrä vielä tänäkään päivänä, miksi näin kävi. Kun kysyimme asiasta naamatusten saimme kierteleviä vastauksia tai kehotuksia odottaa, kun laittoi puhelimella viestiä, vastausta ei kuulunut. Muutenkin AIESEC-ihmisten tavoittaminen oli välillä erittäin hankalaa ja sitten viimein kuin tapasimme heitä palavereissa, he saattoivat haukkua meitä miltei kaksi tuntia, kuinka huonosti olemme hoitaneet hommamme.
Tämä väistämättä vaikutti meihin. En tiedä, kuinka vakavalla mielellä kollegani olivat alunperin Splitiin tulleet, mutta minä ainakin menin tekemään töitä. Aika nopeasti kuitenkin valkeni, millainen mentaliteetti projektia kohtaan oli paikallisilla ja suurimmalla osalla projektilaisista. Itsekin vaivuin samaan mielentilaan, en ollut enää jämäkkä suomalainen, eikä projekti ollut enää ensisijalla. Suoraan sanottuna se kyllä harmittaa. Toki minä tein kaiken, minkä minun pitikin tehdä, mutta koko projektin tulokseen en ollut kovinkaan tyytyväinen, koska porukka kokonaisuudessaan oli niin epämotivoitunut. Olisimme voineet saada projektista enemmän irti ja tehdä parempaa jälkeä, jos ihmiset olisivat olleet tosissaan tekemässä hommia. Nyt emme olleet.
Tämän paasauksen tarkoituksena ei ole mustamaalata AIESEC:ia, sillä kyseessä on kansainvälinen järjestö ja se näyttäytyy niin monenlaisena kuin paikallisjärjestöjä on. Se, että Splitin AIESEC ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla ei tarkoita sitä, etten suosittelisi projekteihin osallistumista ylipäänsä. Esimerkiksi eron näkee jo siinä, kuinka hyvin asioistani huolehdittiin Jyväskylän AIESEC:ssä. Tämä oli vain minun kokemukseni.
Edellä mainittujen seikkojen vuoksi pääpaino siirtyi vapaa-ajan viettämiseen ja uusien paikkojen valloittamiseen. Koko reissun aikana tutuiksi tulivat siis Split, Dubrovnik, Korčula, Kaštela, Krkan luonnonpuisto, Brela, Sinj, Omiš ja monet saaret. Pääsin käväisemään myös Kroatian ulkopuolella ihanassa Budapestissä. Edellisessä postauksessa, jossa kuvasin hostellielämän kiemuroita, onnistuin toivottavasti välittämään, kuinka tärkeitä projektikavereista minulle tuli. Lisäksi englannin kielen taitoni parani kummasti, kun pääsin kommunikoimaan kielellä yli kuuden viikon ajan. Sain paljon kehuja valokuvaustaidoistani ja pääsin jopa luennoimaan valokuvauksesta. Viimein saapui myös sähköpostiini työtodistus koko urakasta, mistä olen oikein onnellinen.
Kokonaisuudessaan reissu oli vaiheikas, sillä kaikkien kivojen juttujen lisäksi ongelmiakin oli. Sain valtavat rakot, joiden takia en pystynyt kävelemään vähään aikaan, olin kuumeessa ja loppuprojektin ajan melkein koko ajan jonkinlaisessa flunssassa. Ruokavalio meni ihan päin mäntyä, en saanut tarpeeksi unta ja väsymyksestä toipuminen on vienyt kauan. Yksipuolisen ja epäterveellisen ruokavalion jäljiltä inhottavaksi vaivaksi on jäänyt verensokerien heittely niin että jos en syö mitään muutamaan tuntiin, alkaa heikottaa ja kädet täristä. Lisäksi hemoglobiinit oli aika surkeassa jamassa, samoin on varmaan muutkin vitamiiniarvot, joten pitää nyt keskittyä kunnolla terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon ja muistaa ottaa lisäravinteita.
Sellaisia juttuja. Yritin kaikissa postauksissani kertoa matkasta realistisesti tuoden esille sekä hyvät että huonot puolet. En jaksa lukea blogeista pelkkää hehkutusta erilaisista reissuista ja matkakohteista tai elämästä yleensäkään, vaan arvostan paljon enemmän realistisuutta. Siksi pyrinkin pitämään blogini sellaisena!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun suuresti kommentistasi!