Irlannin iloja

Eihän se ole reissu eikä mikään, jos ei sairaaksi tule. 

Tässä Krissun ehdotus uudeksi sananlaskuksi edellisten perään. Täällä sitä nimittäin nyt makaillaan porukoiden sohvalla kipeänä. Eilen kotiuduin pohjoiseen Keski-Suomeen Irlannin seikkailultani kurkkukipuni kanssa ja tänä aamuna oli kuumetta. Vauhtia riitti viime viikolla pitkän ajan tarpeiksi, joten nyt on hyvä kääriytyä peiton sisään.

Mutta minä tein sen! Matkustin ulkomaille ja olin täysillä mukana kaikissa riennoissa, vaikka ennen lähtöä pelottikin oma jaksaminen kovasti. Sen verran huonossa kunnossa tietysti kuitenkin olin, että Irlannin tuulet saivat minut sairaaksi, mutta eipä sen niin väliä. Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein mainio!

Irlanti on vähän niin kuin Englanti, mutta ei sitten kuitenkaan. Samantyyliset vanhat talot ja liiketilat reunustavat katuja, bussit ovat kaksikerroksisia ja ihmiset puhuvat englantia - erittäin ystävällisesti. Dublinissa on kuitenkin moderneja rakennuksia paljon enemmän kuin Lontoossa, kaduilla ei ole samanlaisia roskakasoja, osa jätteistä jopa lajitellaan, punaisia puhelinkoppeja ei näy missään ja paikannimet ja muut kyltit on englannin lisäksi ilmoitettu iirin kielellä. Irlannille uskollisesti Guinessia ja viskiä oli tarjolla kaikissa pubeissa, joita oli toinen toisensa perään.

Ruoka on aika samanlaista kuin Englannissa, mutta kolmioleipiä ei kaupoissa juuri näkynyt. Sen sijaan ranskalaisia tuli kyllä matkan aikana nautittua aika paljon. Vehnää söin alkumatkasta, mutta kun maha alkoi hieman kiukutella laktoosin, gluteenin ja rasvan määrästä, yritin loppumatkasta olla taas vehnättömällä. Ensimmäisenä päivänä otin vegewrapin ranskalaisilla ja hyväähän se oli. Juomaksi tilasin kurkku-parsakaalimehua, joka ei sitten ollutkaan niin hyvää kuin odotin. Tuossa annoksessa on kuitenkin kaikkiaan paljon vihreää, mistä ei voinut moittia esimerkiksi hotellin aamupalaaa, siellä kun ainoat kasvikunnan tuotteet löytyivät hedelmäsalaatista. Makkaroita ja pekonia riitti, joten niitäkin tuli nyt sitten syötyä jonkin verran, vaikka yleisesti ottaen lihan syöminen on ollut aika vähäistä viime aikoina.

Dublinin kaupungin halkoo Liffey-joki. Sen pohjoispuoli on kuulemma tavallisen tallaajan huudeja ja etelään jäävä kaupunki taas rikkaampaa aluetta. Itse en eroavaisuutta kovin merkittävästi havainnut, mutta kaupunki tosiaan jakautui kahtia hyvin selkeästi. Joen yli kulkee monenlaisia reittejä - leveitä autoteitä ja pieniä kävelysiltoja.

Dublinin suuria shoppailukohteita ovat Henry Streetin ja Crafton Streetin ostosalueet, mutta netistä löytyneiden vinkkien avulla osasimme Antin kanssa suunnata söpölle pienelle poikkikadulle, Crown Alleylle Temple Barin huvittelualueelle. Erityisesti halusin käydä Eager Beaver -myymälässä, jossa on myynnissä vintage- ja alternativevaatteita. Lähinnä pin-up -mekkojen perässähän minä olin ja löysin kaksi söpöläistä sovituskoppiin kanssani. Arvaatteko kumpi lähti mukaan?

Crown Alleylla oli myös mahtava Old World New -pikkutavarakauppa, josta meidän piti lähteä äkkiä pois, ettemme sortuneet heräteostoksiin. Joen varrella oli ihan mahtava kakkutarvikekauppa, jonne olisin voinut jättää roposiani vaikka kuinka paljon jos olisi massii taskut pullollaan tai pystyisin syömään vehnää ja luomaan kaikenlaisia kakkuihanuuksia.

Yövyimme kolmen tähden Beresford-hotellissa, joka oli kaikin puolin oikein hyvä yöpaikka. Parisänky oli mukava, huoneessa oli tarpeeksi tilaa, tallelokero löytyi sekä respan väki oli avulias. Suihkua ei vain saanut irrotettua seinästä, mutta kylvystä nautimme ammeessa. Hotellin aamupalalla ei tosiaan ollut tarjolla mitään vihreää, mutta eipä kai sitä Irlanissa voi oikein odottaakaan.

Varmaan Irlannin ainoa kolmioleipä. (Ei ollut mahakivun väärti.)

Irlannissa hassua oli se, että kaikki mausteet ja muut pikkuruoat oli pakattu omiin, pieniin pakkauksiinsa. Missään ei näkynyt ketsuppi- tai sinappipulloja, vaan kaikki oli tarjolla annospusseissa. Aamupalalla myös murot, hillot ja hunajat olivat omissa pikkuruisissa pakkauksissaan. Hyi hyi. Tällaisista tämä pieni hippi jaksaa aina pahastua ja paasata niin kovin.

Reissun ehdottomasti mahtavin annos tarjoiltiin The Long Stone -pubissa. Rasvaa ei kahden makkaran, pekonin, munan, parin tomaatin, sipulikasan ja ranskalaisastian sisältäneestä annoksesta ainakaan puuttunut. Tuon jälkeen oli niin ähky olo, että olisi voinut kieriä hotellille. Ihan liikaa rasvaa ja karsinogeenejä pienelle Krissulle. Mutta olihan se omalla tavallaan hyvin maukasta. Pubissa riitti myös melua, ihmisiä ja tunnelmaa.

Siinä olivat ensimmäisen päivän kuvat ja seikkailut. Palataan asiaan myöhemmin! Hauskaa pääsiäisen loppua kaikille!