Niin paljon kaikkea ihanaa

20.4.15

Heipä hei pitkästä aikaa ihmiset! 

Viikonloppu meni Antin kanssa lomaillessa Pihtiputaalla ja eilen jännättiin vaalikatsomossa. Huhhuh, mikä tulos sieltä paukahti! Päivän puheenaihe on siis ollut aika selkeä. Tänään olen myös opiskellut kovaa kyytiä ja yhden ykkösenkin sain näköjään opintorekisteriotteeseeni. No, aina ei voi onnistua. Koitetaan onnistua paremmin tulevissa tenteissä.


Postauksen varsinainen aihe on kuitenkin uudet vaatteet. Jos joku ei siis vielä tiennyt, meikällä oli suuri suunnitelma olla ostamatta tänä vuonna uusia vaatteita. Aloitin kuitenkin pin-up -mallikurssin, jota varten olen saanut aika kovasti tehdä erinäisiä investointeja ja yksi näistä rahasyöpöistä on tietysti ollut pin-up -vaatekaapin rakentaminen. Kuluvan vuoden aikana on nyt tullut ostettua siis yhteensä 17 vaatetta tai asustetta. En tiedä, onko tuo paljon verrattuna siellä ruudun paremmalla puolella olevien saldoon, mutta ainakin nämä hankinnat on tehty siis tarpeeseen.


Mutta siis, lopulta käykäämme asiaan! Viime viikolla kävin pin-up -kaverini Lauran houkuttelemana pienellä kirpparikierroksella, eikä sieltä tietenkään voinut tyhjin käsin lähteä kotiin. Violetti-valkoraidallinen t-paita oli sen verran hauska euron hintaiseksi, että lähti mukaan.


Punainen huivi ja musta-valkoinen pilkkupaita ovat samaiselta kirpparireissulta. Nämä olivat yhteensä 7,5 euron hintaisia. Kolusimme siis Centrum-kirppistä sekä UFFia.


Irlannista matkaan lähti violetin bandana-huivin (jota en kuvannut, tiedätte kuitenkin mistä on kyse) lisäksi ihana violetti mekko. Tuo on vain hieman harmillisen kokoinen, vaikka XL onkin, niin silti se ei ihan täysin sopiva tähän tämänhetkiseen ulkomuotooni ole. Mutta jahka nyt virkistyn tästä ja pääsen paremmin liikkumaan, maha toivottavasti pienenee ja saan tämänkin mekon käyttööni.


Ebayn ihmeellisestä maailmasta ei löytynyt sopivan kokoisia korkeavyötäröisiä pin-up -shortseja, mutta asianmukaisen seilori-playsuitin sieltä kuitenkin bongasin. Tuo on osoittautunut aivan muikeaksi asuksi, saatiin jo viime viikonloppuna räpsäistyä ihan hyviä kuvia se päälläni!


Tämä ihana violetti kynähamemekko on Facebookin pin-up -kirppikseltä. Miss Canfyflossin sadan euron mekko pääsi hellään huomaani puolella hinnalla alkuperäiseen verrattuna. Parasta tässä mekossa on ehdottomasti hihat ja kaula-aukon muoto. Paljon parempi ostos kuin osasin etukäteen kuvitellakaan!

Tällaisia uusia juttuja! Nyt pitäisi olla hetken aikaa oikeasti ostamatta mitään uutta ja katsoa, kuinka pitkälle näillä asuilla päästään. Hauskaa maanantai-iltaa toverit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground